Jumala on luonut ihmisen, joka on hengellinen, henkinen ja fyysinen kokonaisuus – henki, sielu ja ruumis. Monissa muissa uskonnoissa ajatellaan sielun olevan ruumista tärkeämpi, mutta kristinuskon mukaan näin ei ole. Hyvinvointimme koostuu näiden eri osien tasapainosta, joista jokainen on yhtä tärkeä ja arvokas.
Liikunta vaikuttaa kehon lisäksi myös henkisesti ja hengellisesti, se voi olla tapa olla Jumalan luomana olentona tässä maailmassa. Kirkossa ja seurakunnissa liikunta ja urheilu eivät ole suorittamista. Esimerkiksi kisapappimme Leena Huovinen muotoili oman työnsä tarjoavan urheilijoille juuri suorituksista vapaan alueen.
Kehollisuus
Liikunnan ohella voidaan puhua myös kehollisuudesta. Jossakin olen kuullut lauseen, että kehomme on inhimillisyytemme koti. Minusta se on hienosti sanottu.
Liikkuminen ja kehollisuus on tarkoitettu kaikille. Voisimmeko seurakunnissa toteuttaa ajatusta saavutettavuudesta liikunnan avulla? Seurakunta voi viestiä tällä tavalla, että kaikille on tilaa ja kaikki saavat olla kehollisina olentoina mukana seurakunnan toiminnassa. Kirkon ihmiskuvan mukaan olemme arvokkaita tällaisina kuin olemme, riippumatta ulkoisesta olemuksesta tai suorituskyvystä.
Lapualla järjestetään syyskuussa jo kolmatta kertaa seurakunnan liikuntaviikko, jonka aikana kiinnitetään erityistä huomiota liikkumiseen ja kehollisuuteen eri toimintamuodoissa. Esimerkiksi yhtenä päivänä seurakunnan työntekijät jalkautuvat ulkoilemaan paikallisen vanhainkodin asukkaiden kanssa. Näin seurakunta on lähellä ihmistä, tuo mahdollisuuden myös sielunhoidolliseen kohtaamiseen sinne, missä ihmiset ovat.
Luonto, liikkuminen ja sielunhoito
Luonnon vaikutuksesta ihmisen hyvinvoinnille on tehty tutkimusta. Suomessa Metsäntutkimuslaitoksen tulokset osoittavat, että metsä vaikuttaa positiivisesti henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Metsän äänet, tuoksut ja maut laskevat stressiä ja verenpainetta. Tähän kun vielä lisää liikkumisen niin vaikutusta on myös fyysiseen hyvinvointiin. Metsä tai puisto voi olla myös matalan kynnyksen paikka, neutraali kohtaamiselle. Luonnossa ihminen rentoutuu ja fyysisiäkin oireita voi lievittyä luonnossa liikkuessa.
”Luonnon avulla suhde omaan itseen ja muihin ihmisiin koetaan myönteisemmäksi.” (Mielenterveystalo.)
Kristillisessä sielunhoidossa parhaimmillaan ihmisen hengellisyys, henkisyys ja fyysisyys yhdistyvät, ihminen kohdataan kokonaisvaltaisesti. Mitäpä jos sielunhoitokeskusteluun lähdettäisiinkin läheiseen puistoon tai metsään? Kasvokkain keskustelu on tärkeää ja sille on aina paikkansa, mutta välillä vaihtoehdoksi voisi ottaa kävelyn, ja tätä onkin monissa seurakunnissa toteutettu pitkään. Ja miksei voisi ensin kävellä mukavaan paikkaan luonnon keskellä ja siellä istahtaa termoskahveille.
Joskus omista henkilökohtaisista asioista puhuminen tuntuu vaikealta. Sydäntään voi olla aluksi haastavaa ja pelottavaakin avata toiselle ihmiselle. Kävellessä kuljetaan toisen kanssa yhdessä samaa matkaa, samaan päämäärään sekä symbolisesti että konkreettisesti. On vapauttavaa puhua, kun samalla voi kulkea luonnossa ja toisen katsetta ei välttämättä tarvitse kohdata.
Yhdessä voi rukoilla kävelyn ohella ja pysähtyä lukemaan Raamattua. Antaa aikaa Jumalalle myös puhua meille sanan ja luonnon kautta. Jumala on todella luonut eri vuodenaikojen kauneuden, lintujen laulun ja lempeän tuulen. Syksyä kohti käydessä luonto näyttää kauneimmat värinsä ja itsessään rauhoittaa ja hoitaa sielua. Tuo lähemmäs Jumalaa.
Ylistän, Luoja, voimaasi,
loit vuoret valtavat,
loit syvyydet ja taivaasi
teit mittaamattomat.
Maan kasvi, kukka jokainen
sinusta todistaa,
ja myrsky huutaa jylisten:
On Luojan taivas, maa!
Kun luotujasi ravitset
ja kaitset, rakastat,
myös tuskaa niiden kuuntelet
ja niitä armahdat.
On Herra aina suojani,
hän kantaa käsissään.
Kun Luoja ohjaa matkani,
niin hyvään turvaan jään.
Virrestä 458
Lähteet:
Liikuttava seurakunta (2014). Eeva-Liisa Helle-Lahti. Kirjapaja
Metsäntutkimuslaitos
Tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista. Mielenterveystalo.
Virsikirja