Internet ja seurakunnan kotisivut

Jatkokertomus600 En ole henkilökohtaisesti perehtynyt Internetiin, mutta koska siellä tiettävästi on etupäässä epäsiveellistä aineistoa sekä Pommin teko-ohjeita en ole antanut sellaista virastoon hankkia. Riittää, että siellä on Tieto-kone, jota seurakuntapastorit tuntuvat käyttävän kirjoittamiseen. Se on tietysti hyvä, sillä viraston Remington matkakirjoituskone on voinut olla Tieto-koneen hankkimisen jälkeen pysyvästi Minun työpöydälläni, kun nuoremman papiston ei ole tarvinnut sitä lainata huoneeseensa. Lisäksi työhuoneeni ja nuoremman papiston huoneen välinen kynnys on pysynyt paremmassa kunnossa kuin aiemmin, kun Remingtonia usein vedettiin lattiaa pitkin huoneesta toiseen, koskapa kerta nuorempi papisto ei sitä jaksanut kunnolla kantaa, vaikka se ei paina neljääkymmentä kiloakaan.

 

 

Jatkuu…

Katso muut jatkokertomukset