Olemme kirkossa jännän äärellä. Vuoden kuluttua, maaliskuussa 2017 astuu voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki, jonka myötä samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton. Kirkolle lakimuutos asettaa haasteen.
Vaikenemisen sijaan on päätettävä, kuinka kirkko, ja papit sen edustajina, voi toimia uudessa tilanteessa. Avioliittoon vihkimisen lisäksi papeille tulee vuoden kuluttua myös pyyntöjä samaa sukupuolta olevien parien avioliiton siunaamiseksi. Jollei asiasta keskustella riittävän perusteellisesti, on vaarana, että kirkko vihkiviranomaisena ja sielunhoitotehtävässään tulee asettaneeksi jäsenensä eriarvoiseen asemaan ilman riittävää perustetta.
Kirkolliskokous tien näyttäjänä
Marraskuun 2015 kirkolliskokouksessa käsiteltiin avioliittolakiin liittyvää edustaja-aloitetta ja samalla otettiin varovainen askel tosiasioiden tunnistamisen suuntaan. Aloite sisälsi neljä erillistä ehdotusta, jotka koskivat oikeudellisten seikkojen selvittämistä, avioliittokäsitykseen, kaikkien ihmisten luovuttamattomaan ihmisarvoon ja papin velvollisuuksiin liittyvien aikaisempien lausuntojen selvitystä sekä tutkimusta avioliitto- ja perhekäsitysten yhteiskunnallisista, kulttuurisista ja kirkollisista muutoksista. Lisäksi aloitteessa toivottiin keskustelua eri tavalla ajattelevien välille.
Kirkolliskokous kannusti kirkon jäseniä keskusteluun antamalla kirkkohallitukselle tehtävän valmistella keskustelumallia ja aineistoa, jotka auttaisivat eri tavalla ajattelevia kuuntelemaan ja ymmärtämään toisiaan. Kirkolliskokouksen ratkaisussa tunnistetaan se, että kirkossa on erilaisia ja jopa vastakkaisia näkemyksiä samansukupuolisten parien suhteista.
Avioliitosta ja parisuhteesta keskustelemisen tekee haasteelliseksi se, että samalla väistämättä keskustellaan myös seksuaalisuudesta. Avioliiton merkityshän vesittyisi pelkäksi sopimukseksi yhteiselämästä, jollei samalla mietittäisi seksuaalisuutta kahden ihmisen yhteen liittäjänä ja perheen koossa pitäjänä.
Seksuaalisuus ihmisyyden ytimessä
Ja tässä juuri alkaa keskustelun vaikeus. Seksuaalisuus vie meidät niin syvälle oman ihmisyytemme ytimeen, että siihen liittyviä kokemuksia on vaikeaa sanoittaa. Seksuaalisuuden sekä hengellisyyden alueella mitataan kelpaamistamme toiselle ihmiselle ja kelpaamistamme Jumalalle. Yleisvaliokunnan mietinnössäkin kiinnitetään huomiota arvostuksen osoittamisen merkitykseen.
On tärkeää, että jokainen saa tuntea olevansa Jumalan luomana arvokas. Tasa-arvoiseen avioliittoon liittyvä keskustelu ei ole vain yhden pienen ryhmän etujen ajamista vaan siinä punnitaan kirkon kyky toimia niin, että kaikki sen jäsenet voisivat tuntea olevansa yhtä arvokkaita Jumalan kuvia ja Kristuksen ruumiin jäseniä.
”Cascade conversations” mallina
Keskustelumallilla kirkolliskokous viittasi Skotlannin episkopaalisessa kirkossa käytettyyn ”cascade conversations” -keskustelumalliin, jossa eri tavalla ajattelevat vetäytyvät muutamaksi päiväksi keskustelemaan ja hiljentymään. Skotlannin episkopaalinen kirkko on osa Porvoon kirkkoyhteisöä.
Keskusteluissa ei väitellä logiikkaan perustuvin argumentein vaan pysähdytään kuuntelemaan omia ja toisen kokemuksia tämän asian äärellä: mitä minulle henkilökohtaisesti merkitsee, että samaa sukupuolta olevien avioliitto saa kirkollisen vihkimisen tai ei sitä saa.
Tunnetason kohtaamisia
Skotlannin malli vie keskustelijansa siis tunteiden tasolle. Kysymys ei ole englannin kielen sentiment-tunteesta eikä edes feeling’stä vaan emotion’ista. Emootio viittaa mielen niihin kerroksiin, missä kokemukset muotoutuvat ja josta ajatukset kumpuavat. Emootion tasolla tapahtuu kaikki todellinen inhimillinen kohtaaminen.
Skotlannin kokemus oli, että kohtaamisen ja kuuntelemisen jälkeen oli helpompaa käydä teologis-hallinnollista keskustelua aidolla asiatasolla. Keskinäinen arvostus ja ymmärtämisen kautta saavutettu luottamus luovat edellytykset yhteydelle silloinkin kun mielipiteet eroavat toisistaan.
Kun kaksi oppinutta ja Jumalan sanaan sitoutunutta kirkon jäsentä päätyy teologiassaan vastakkaisiin johtopäätöksiin, on selvää, että kysymys ei ole pelkästä oikeasta opista. Samoihin lähteisiin nojaten toisen omalletunnolle Jumala puhuu rakkauden ehdottomuudesta ja toinen tuntee aitoa huolta siitä, mitä tapahtuu Jumalan totuuden muuttumattomuudelle kirkon muuttuessa.
Rakkauden ja totuuden vuorovaikutus
Olemme siis rakkauden ja totuuden välisen jännitteen äärellä. Täytyisikö totuuden alistua rakkaudelle vai rakkauden totuudelle? Vai voisivatko ne mielissämme peräti liittyä yhteen tavalla, joka rikastuttaisi molempia. Niin kuin parisuhteessa ja seksuaalisessa yhteydessä parhaimmillaan tapahtuu.
Tämä keskustelu on alkanut kirkossa jo kaksituhatta vuotta sitten. Totuuden ja rakkauden välinen jännite säilyy elävänä, koska se ei ole vain yksilöiden välillä vaan jokaisen meidän sisällämme. Ratkaisevaa keskustelun etenemiselle onkin, pystymmekö kuuntelemaan monenlaisia ääniä itsessämme. Saavatko erilaiset ajatukset hedelmöittää toisiaan ja synnyttää uutta, ennalta arvaamatonta?
Loppujen lopuksi samaa sukupuolta olevien parien avioliitosta keskustellessamme joudumme tunnistamaan oman keskeneräisyytemme niin rakkauden kuin totuudenkin suhteen. Aidon kuuntelemisen ja keskustelun edellytys on suostua siihen, että emme vielä tiedä, mutta etsimme yhdessä.
Anne Anttonen
Asiantuntija, perheasiat ja perheneuvonnan koulutus
Kirkkohallitus
Kirkollisen avioliittoon vihkimisen rajaaminen vain niihin parisuhteisiin jotka muodostuvat luomisen mukaisessa järjestyksessä miehestä ja naisesta ei ole syrjivää sillä muunlaiset parisuhteet poikkeavat tästä luomisen mukaisesta järjestyksestä. Rakkauden vuoksi on kuitenkin syytä kunnioittaa myös niitä ihmisiä, joiden parisuhde poikkeaa tästä luomisen mukaisesta järjestyksestä.
Luterilaisen tunnustuksen mukaa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi juuri avioliittoa varten (Iso katekismus). Luomiskertomuksessa ei toki käytetä sanaa avioliitto, mutta Raamatun luomiskertomusten perusteella on ilmiselvää, että Jumala loi kaksi eri sukupuolta, jotta mies ja nainen voisiva muodostaa parisuhteen ja olla hedelmällisiä keskenään. Avioliitto on side tälle parisuhteelle.
Vaikka samaa sukupuolta olevien väliset parisuhteet poikkeavat tästä luomisen mukaisesta järjestyksestä, ei se tarkoita, että homoseksuaalit olisivat jotenkin vähempiarvoisempia ihmisiä Jumalan kuvina. Homoseksuaalit ovat samalla lailla särkyneitä astioita kuin kaikki muutkin ihmisen.
Jumala loi ihmisen, jotta ihminen hallitsi luomakuntaa. Kukin ihminen voi omalla paikallaan toimia tässä Jumalan hänelle osoittamassa tehtävässä, vaikka hän ei omalta kohdaltaan osallistuisikaan kehotukseen lisääntyä ja täyttää maa. Osamme Jumalan lapsina ei perustu siihen, siunaako Jumala meitä omilla lapsilla, eikä siihen kehen toiseen ihmiseen rakastumme taikka jääkö inhimillinen rakkautemme kokonaan vaille kohdetta.
”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”
Norjassa kirkolliskokous suurella enemmistöllä päätti vihkiä samaa sukupuolta olevat. Sitä paitsi vihkiihän kirkko tänä päivänäkin homoja ja lesboja, papille ei vaan kerrota omasta suuntautuneisuudesta. Jos kirkko Suomessa luulee voivansa jatkaa vanhoillisella linjalla niin erehtyy todella paljon. Oma ennustukseni on, että kirkko laitoksena menee konkurssiin lähimmän 10 vuoden kuluessa. Syy tähän on, ettei verotulot kohta riitä 21 000 työntekijän palkkaamiseen, vaan kirkko joutuu irtisanomaan työntekijöitään, niin silloin on tuli irti, tulee lakkoja ja mielenosoituksia ja niin edelleen ja silloin sadat tuhannet eroavat kirkosta ja eroajien etupäässä ovat lisääntymiseen kykenevät nuoret ja kirkko jää vanhusten varaan ja kuihtuu todella nopeasti.