KirTEKO-terveisiä Lappeenrannasta – yhteistyöllä kohti tavoitteita

Kuva: iStock.

Oli marraskuinen aamu 2016 ja juna lähtee Lappeenrannan asemalta määränpäänään Helsinki. Mukana matkassa ovat Lappeenrannan seurakuntayhtymän henkilöstöpäällikkö Jussi sekä pääluottamusmiehet Toni ja Anne. He ovat matkalla kirkon pääkallopaikalle Kirkon talolle.

Toni surffailee netissä kirkon sivuilla ja toteaa: “Hei, tiedättekö mitä? Miltä kuulostaisi, jos osallistuisimme KirTEKO 2017 -kilpailuun Lappeenrannan seurakuntayhtymän henkilöstöohjelmalla?”  Anne innostuu ja Jussikin toteaa, että sehän kuulostaa hyvältä.

Asia jää hetkeksi unholaan, mutta pari viikkoa ennen kilpailuhakemuksen jättämisen määräaikaa Jussi laatii yhdessä valtuutettu Unton kanssa kilpailuhakemuksen. Hakemus syntyy melko nopeasti ja vähällä vaivalla, saavathan Jussi ja Unto apua myös muilta yhtymän työntekijöiltä. Viimeisenä jättöpäivänä hakemus lähtee eteenpäin.

Vaikka itse hakemus syntyi nopeasti, liitteenä ollutta yhtymän uutta henkilöstöohjelmaa oli tehty edellisen puoli vuotta suurella porukalla yhdessä. Olimme tyytyväisiä, kun huomasimme, että liite huomioitiin Helsingissä. Totesimme, että yhdessä tekemämme ohjelma on varmaan hyvä, koska meitä viisaammatkin ovat sitä mieltä.

Henkilöstöohjelma syntyi yhdessä tehden

Miten yhtymä, jossa on muun muassa yli 200 työntekijää, 5 seurakuntaa, hautaustoimi, tukitoimet, lapsityö, työmuodot, voi saada jotain aikaan yhdessä? Kaikki alkoi tarpeesta: oli oikea aika ja tarve uusia henkilöstöstrategia. Uusi strategia on yhdistelmä, jossa on osin vanhaa, mutta sen lisäksi paljon uuttakin. Samassa asiakirjassa on nyt sekä periaatelinjauksia että toimintaperiaatteita tärkeimmistä henkilöstöasioista.

Kun työhön ryhdyttiin, ensin tehtiin luonnos, johon otti kantaa muutama valittu henkilö. Toinen luonnosversio vietiin johtoryhmään, joka esitti omat täydennyksensä. Tämä luonnosversio vietiin yhteistyötoimikuntaan – tuloksena taas hieman täydennetty versio.

Ohjelmaa synnytettiin ajan kanssa, siihen lisättiin ja siitä poistettiin koko ajan jotain. Uusi versio vietiin henkilöstöasiain johtokuntaan ja sen jälkeen henkilöstölle lausunnolle. Työpalavereissa asioita taas lisättiin ja poistettiin. Vaikka ihan jokainen työntekijä ei henkilökohtaisesti muokannut sisältöä, hyvä mahdollisuus osallistumiseen oli.

Prosessin loppupuolella asiakirja käsiteltiin vielä seurakuntaneuvostoissa ja lähes valmiina se viimeisteltiin johtoryhmässä ja yhteistyötoimikunnassa. Tekstiin ei jäänyt mitään, mikä perustellusti sieltä haluttiin pois. Siihen lisättiin pieniä, mutta hyviä yksityiskohtia viimeiseen asti.

Nyt meillä on yhtymässä yhteisen kirkkoneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä henkilöstöohjelma. Enää ei tarvitse muuta kuin noudattaa sitä. Siksipä ohjelmaan on kirjattu myös, miten asioita seurataan, kirjataan ja tarkistetaan. Halusimme varmistaa että ohjelmaa todellakin noudatetaan, tarvittaessa vaikka vähän väkisin.

Henkilöstöohjelma on hyvä alku. Näin olemme todenneet monessa yhteydessä eri palavereissa. Ohjelma antaa meille hyvän suunnan ja tavoitteet. Pääsemme sinne, jos haluamme – kaikki yhdessä. Jatkumona “yhdessä” -teemalle yhtymässä vietetään henkilöstöpäivääkin yhdessä ilman ulkopuolista viisasta. Meissä ja meillä on tietoa, taitoa, asennetta, ideoita, viisautta, osaamista ja vaikka mitä. Laitetaan voimamme yhteen ja haastetaan tulevaisuus.

Pitää olla tarkkana ja kuunnella mitä ideoita tulee seuraavalla matkalla verkostopalaveriin.

Tutustu Lappeenrannan henkilöstöohjelman päivittämiseen tarkemmin Sakastissa!

Jussi Korpinen
henkilöstöpäällikkö, Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Toni Pussinen
pääluottamusmies, JUKO

Anne Seino
pääluottamusmies, Kirkon alat

Keskustelu yhdessä tapahtuvasta tulevaisuuden suunnittelusta jatkuu syksyn Kirteko-verkostotapaamisissa Mikkelissä 11.10 ja Seinäjoella 24.10. Lappeenrannan seurakuntayhtymän henkilöstöohjelmasta on mahdollista kuulla lisää Mikkelissä. Lisätietoa Mikkelin ohjelmasta ja ilmoittautumisesta (palvelutunnus ID5193) sekä Seinäjoen ohjelmasta ja ilmoittautumisesta (palvelutunnus ID5194) löytyy Sakastista.