”Lähdetään rakentamaan kirkkoja”

andrei-rublevAndrei Tarkovski: Andrei Rublev (Neuvostoliitto 1966/1969)

Luulen, että pääsiäinen aiheuttaa aina jonkin verran päänvaivaa radio- ja televisio-ohjelmiston suunnittelijoille. Löytyisikö kanaville uskontoon viittaavaa ohjelmistoa, sopivia dokumentteja tai elokuvia? Vai pitäisikö niitä ylipäätään lähettää?

Joskus pääsiäinen yllättää. Niin tekivät tänä vuonna Brysselin pommi-iskut ja Ylivieskan kirkkopalo. Tarvitsee jykeviä eväitä, kun sellaisten keskellä pohtii ihmisen osaa maapallon kiikkerällä pinnalla.

Kun viettää juhlapyhiä Tornionjokivarressa, on tilaisuus vertailla Suomen ja Ruotsin yleisradioyhtiöiden ohjelmistoa. Tänä vuonna ruotsalaiset lähettivät pääsiäispyhinä amerikkalaista sarjaa varhaisesta kristinuskosta (Martyrs, 2013) ja BBC:n laatudokumentin (The Mystery of Mary Magdalene, 2013). Elokuvatarjonta SVT:n kanavilla oli kevyempää, pitkäperjantaina  näytettiin sentään Andrew Lloyd Webberin hippimusikaali Jesus Christ Superstar (1973).

Entä meillä? Jumalanpalvelusten ja hartausohjelmien lisäksi, joita on toki molempien maiden pääsiäisohjelmistossa, YLE tarjosi vain lankalauantain perhe-elokuvan E.T. (1982). No joo, pisteet ruotsalaisille, erityisesti dokumenteista. Niin on käynyt monta kertaa ennenkin.

Parhaiten tapahtumien tasalla oli Orion, Helsingin vanhin yhä toimiva ja laatuun keskittyvä elokuvateatteri. Siellä ei ohjelmistoa suunniteltaessa ole tapana ohittaa pääsiäistä. Ajankohtaa ovat usein markkeeranneet uskonnollisten elokuvien valiot, sellaiset kuin Carl Theodor Dreyerin Sana (1955) tai Pier Paulo Pasolinin Matteuksen evankeliumi (1964). Tänä vuonna nähtiin alkupaloina Cecil B. DeMillen raamattuelokuva Simson ja Delila (1949), mutta pääsiäissunnuntaina oli kunnon kattaus, Andrei Tarkovskin mestarillinen Andrei Rublev. Sen kanssa on terveellistä kenen tahansa sulatella kuluneen viikon ja aamuyön uutiskuvia.

Tarkovski sepitti ikonimaalari Andrei Rubljovin elämän kymmeneen episodiin. Taiteilijamunkin elämästä 1300–1400-lukujen vaihteessa tiedetään hyvin vähän, mutta hänen työnsä tunnetaan sitäkin paremmin: kutsuva Pyhän kolminaisuus, rakkautta huokuva Vladimirin Jumalanäiti tai Kristus Kaikkivaltias. Hyvin tunnetaan myös aika, jolloin Rubljov mestariteoksensa loi. Yli kolmetuntinen eepos pohtii ikonimaalarin kutsumusta keskellä kansanuskon vetoa, koulukuntien kamppailua ja sotajoukkojen silmitöntä terroria. Kokonaisia kaupunkeja hävitettiin, ihmisiä tapettiin ja kidutettiin, kirkkoja poltettiin ja häväistiin. Kokemukset veivät mestarilta kaikki ilmaisun edellytykset puhekykyä myöten. Elokuvan alkuperäinen nimi onkin Strasti po Andreju (Andrein kärsimys).

Rubljov saa luomisvoimansa takaisin todistaessaan orvoksi jääneen nuorukaisen huimapäistä hanketta. Poika ryhtyy johtamaan uusien kirkonkellojen valamista, uskotellen kuolleen kellonvalajaisänsä siirtäneen taidon hänelle. Uhkayritys onnistuu ja kellot kumajavat hävityksen jäljiltä uudelleen rakennetussa kirkossa. Rubljoviin tekee syvän vaikutuksen pojan perusteellinen sitoutuminen tehtävään ja täydellinen välinpitämättömyys ihmisten mielipiteille tai vallanpitäjien uhkailuille. Työ on kuitenkin uuvuttanut pojan, joka jää kellojen soidessa itkemään tyhjää oloaan.

Puhekykynsä saanut Rubljov tulee lohduttamaan: ”Lähdetään rakentamaan kirkkoja, sinä teet kelloja, minä ikoneita…” Mustavalkoinen kuva siirtyy savuavista hiilistä värillisiin, Rubljovin kuolemattomiin luomuksiin. Epilogi on hidas kuvaessee Pyhän kolminaisuuden ja Kristus Kaikkivaltiaan ikoneista.

Kuvitellaan, että YLE olisi jonkin onnellisen sattuman johdosta valinnut Andrei Rublevin pääsiäisajan ohjelmistoon. Ylivieskan kirkkopalo ja Brysselin pommi-isku olisivat etsimättä vertautuneet myöhäiskeskiajan rauhattomuuksiin. Uutiskuvien turruttama olisi ainakin hetkeksi saanut perspektiiviä ihmisen jaloon osaan ristiriitojen repimässä maailmassa.

Kellonvalajan rohkeutta ja ikonimaalarin syvyyttä Ylivieskan seurakunnalle ja kaikille kirkonrakentajille!

rehumakiPekka Rehumäki
pappi ja cinefiili