Millaista on jihadistien uskonnollisuus?

Turun puukkoiskun jälkeen ihmiset toivat tapahtumapaikalle kukkia ja kynttilöitä uhrien muistoksi. Uskontojen valtavirta koostuu kaikkialla vastaavanlaisista, luonnollisista inhimillisistä tunteista nousevista symboleista ja rituaaleista. Ääriuskonnollisuus sen sijaan vaatii ihmisiä usein kieltämään luontaiset inhimillisyyden osoitukset.

Elokuussa tuli kuluneeksi vuosi Turussa tapahtuneesta puukotusiskusta, jossa kaksi ihmistä sai surmansa ja kahdeksan muuta haavoittui. Iskun tekijä oli ennen tekoon ryhtymistään kirjoittanut sitä perustelevan manifestin ja jakanut samansisältöisen videon verkossa. Jo alun alkaen poliisi tutki tapausta terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja murhan yrityksinä. Kesäkuussa 2018 Turun käräjäoikeus tuomitsi hyökkääjän elinkautiseen vankeuteen näillä perusteilla.

Kyseessä oli ensimmäinen jihadistinen terroriteko Suomen maaperällä. Vastaavia ja vielä enemmän kuolonuhreja vaatineita terroritekoja on tapahtunut muualla Euroopassa jo pidemmän aikaa. Euroopassa tapahtuneiden terroritekojen lisäksi Suomesta ja muualta länsimaista on lähtenyt radikalisoituneita henkilöitä vierastaistelijoiksi Lähi-itään.

Kyse on äärimmäisistä ja poikkeuksellisista teoista, eikä ole ihme, että ne ovat herättäneet vilkasta keskustelua radikalisoitumisen syistä ja taustoista. Mikä saa ihmisen ryhtymään näin mielettömiin tekoihin? Myös ennaltaehkäisyn ja viranomaistoimien kannalta on ensiarvoisen tärkeää kyetä tunnistamaan oikein ne tekijät, jotka johtavat tällaisiin tekoihin.

Tutkijat seurasivat ekstremistien mielenliikkeitä

Radikalisoitumisen syistä käydään tällä hetkellä kiivasta tieteellistä keskustelua. Tämä kävi ilmi Oslossa elokuussa 2018 kokoontuneessa Pohjoismaisessa uskontososiologian konferenssissa, jossa eräänä teemana oli uskonnollinen ekstremismi. Konferenssin keynote-puhujiksi oli kutsuttu alan kansainvälisiä asiantuntijoita, ja osallistujille tarjoiltiin mielenkiintoinen katsaus viimeisimpään kansainväliseen keskusteluun.

Yksi kiinnostavimmista puhujista oli kanadalainen uskontososiologi ja kansallisen terrorismitutkimusverkoston johtaja Lorne L. Dawson. Yhdessä kollegansa, radikalisaatiotutkija Amarnath Amarasingamin kanssa hän on tutkinut radikalisoituneita, Syyriaan ja Irakiin lähteneitä vierastaistelijoita varsin ainutlaatuisin menetelmin.

Dawson ja Amarasingam seurasivat sosiaalisen median välityksellä yli 80 taistelijaa kolmen vuoden ajan, keskustelivat heidän kanssaan verkossa ja pyysivät heiltä haastatteluja. Lopulta 35 taistelijaa antoi heille haastattelun joko jollakin sosiaalisen median alustalla tai Skypen välityksellä. Aineiston tekee poikkeukselliseksi juuri se, että haastattelut on annettu keskellä taisteluja ja tutkijat pääsivät seuraamaan taistelijoiden mielenliikkeitä keskellä hyvinkin dramaattisia tapahtumia. Suurin osa haastatelluista on nyt kuollut.

Kyseiseen haastatteluaineistoon pohjautuva tieteellinen artikkeli ilmestyi Studies in Conflict and Terrorism -julkaisussa vuonna 2017. Siinä tutkijat käsittelivät radikalismin uskonnollisia motiiveja ja syitä. Myös esitelmässään Dawson korosti, kuinka merkittävä jihadistinen uskonnollinen maailmankuva taistelijoille oli. Sen sijaan taistelijoiden taustalta ei löytynyt juurikaan yhteisiä sosioekonomisia taustatekijöitä, kuten köyhyyttä tai muuta huono-osaisuutta.

Radikalisoitumisen taustalla merkityksen etsiminen

Yhdistävänä tekijänä tutkittavilla oli voimakas merkityksellisyyden tarve. Monet korostivat sitä, etteivät he tunteneet kuuluvansa siihen yhteiskuntaan, jossa he elivät, vaan kokivat sen vieraana. He halusivat elämälleen ylevämmän tai hohdokkaamman päämäärän kuin heidän sosiaalisessa ympäristössään oli tarjolla. Toisin sanoen merkityksen etsiminen ja oman elämän merkitykselliseksi kokemisen tarve olivat altistaneet heidät jihadistiselle ideologialle. Radikaali ideologia tarjosi kokonaisvaltaisen ja voimakkaasti tunteisiin vetoavan suuren kertomuksen, jota he elivät ja hengittivät joka solullaan.

Uskonnontutkijalle tässä ei ole mitään uutta: kyseessä on klassinen kääntymisnarratiivi. Kaikki voimakkaan uskonnollisen kääntymyksen kokeneet raportoivat vastaavasta merkityksettömyyden ja merkityksellisyyden dialektiikasta. Löydös kyseenalaistaa vahvasti sellaiset radikalisaation selitykset, joissa uskonnolle ei anneta mitään roolia. Myös joissakin vaikutusvaltaisissa sosiaalitieteellisissä selitysmalleissa uskonnon rooli saatetaan sivuuttaa, ja Dawson käyttikin esitelmässään runsaasti aikaa niiden kritiikkiin.

Toisaalta joissakin populaareissa selitysmalleissa uskonnolle annetaan harhaanjohtava ja ylikorostunut merkitys palauttamalla syyt esimerkiksi tavanmukaisiin islamin opetuksiin tai Koraanin jakeisiin. Jihadistien omat puheet näyttävät pinnalta katsoen vahvistavan käsitystä islamin merkityksestä. Dawsonin aineisto osoittaa kuitenkin kirkkaasti, että kyse on vastakulttuurisesta, valtavirran islamin konventiot ja moraaliset normit radikaalisti hylkäävästä lahkotyypin uskonnollisuudesta. ISISin uskonnollisuutta käsittelevät harvat tutkimukset, kuten Brookings-instituutin ekstremismitutkija William McCantsin teos ISIS ja ilmestys, tukevat vahvasti kuvaa järjestöstä radikaalina tuomiopäivän lahkona.

Lahkotutkimuksen opetuksia

Jihadismi on kannattajilleen kuin tiivis uskonlahko, joka tarjoaa pelastusta äärimmäisiä uhrauksia vastaan. Lahkolaisuudelle ominaiseen tapaan jihadistit väittävät omistavansa ainoan oikean islamin tulkinnan. Lahkolaisten tapaan he jakavat maailman jyrkästi hyvään ja pahaan ja näkevät ajankohtaiset ilmiöt osana kosmista hyvän ja pahan välistä taistelua.

Kaikkien suurten uskontoperinteiden piirissä on historian kuluessa ilmaantunut radikaaleja uskonyhteisöjä, joissa taistellaan maanpäällisen paratiisin saavuttamiseksi messiashahmon johdolla ja ennusmerkkejä seuraten. Näitä ovat myös uskonnontutkijat pyrkineet kautta aikojen selittämään, ja siksi niistä myös tiedetään jo varsin paljon. Oslon yliopiston sosiologian professori Inger Furseth onkin esittänyt, että tätä tietoa pitäisi laajemmin käyttää hyväksi myös radikalisaation mekanismien tunnistamiseksi.

Keskeinen löydös esimerkiksi 1900-luvun jälkipuoliskolla ilmaantuneiden uusien uskonnollisten liikkeiden tutkimuksessa oli, että liittymistä ja sitoutumista selittivät ennen muuta sosiaaliset siteet. Mitä enemmän ihmisellä oli vahvoja verkostoja ja sosiaalisia siteitä ympäröivän yhteiskunnan jäseniin, sitä vähemmän todennäköisesti hän kiinnittyi poikkeaviin uskonnollisiin yhteisöihin. Sen sijaan verkostojen puuttuminen ja sosiaalisten siteiden katkeaminen olivat yhteydessä haluun ja kykyyn sitoutua yhteisöön, joka tarjosi radikaalia vaihtoehtoa konventionaaliselle yhteiskunnalle.

Näiden havaintojen valossa keskeisiä asioita radikalisaation ennaltaehkäisyssä on kaksi: on vahvistettava riskiryhmiin kuuluvien ihmisten sosiaalisia siteitä ja verkostoja, jotka liittävät heidät yhteiskuntaan – kuten perhesiteet, työyhteisö tai opiskelijaverkostot. Toisaalta on varmistettava, että tarjolla on uskonnollisia ja katsomuksellisia rakennusaineita, jotka tarjoavat merkityksellisyyttä ja tarkoitusta ja joiden kautta tuhon ja väkivallan ihannointi voidaan haastaa. Tässä tehtävässä uskonnollisten yhteisöjen ja aatteellisten järjestöjen roolia ei saisi aliarvioida.

 

Kimmo Ketola
tutkija
Kirkon tutkimuskeskus

 

Kirjallisuutta:

  • Dawson, Lorne L. (2006): Comprehending Cults: The Sociology of New Religious Movements. 2nd ed. Toronto: Oxford University Press
  • Dawson Lorne L. & Amarasingam, Amarnath (2017): Talking to Foreign Fighters: Insights into the Motivations for Hijrah to Syria and Iraq. Studies in Conflict and Terrorism 40(3): 191–210
  • McCants, William (2016): ISIS ja ilmestys: Islamilaisen valtion historia, strategia ja tuomiopäivän visio. Suom. Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *