Rukoile miun puolesta

Hänellä, jonka suru on ottanut juuri syliinsä, on paljon kysymyksiä. Yksi niistä, iso ja kipeä, saattaa olla: ”Missä minun kuollut rakkaani nyt on?” Näissä tilanteissa nousee joskus mieleen nuori itseni, jonka hengellisyys oli hyvin suoraviivaista, mustavalkoista ja ahdistunutta. Tuolloin, 23-vuotiaana, menetin ensimmäisen läheisen ihmisen ja kysymys oli tuskaisena mielessä: missä hän nyt on? Haparoiden tartuin hänen viimeiseen pyyntöönsä: ”Rukoile miun puolesta.” Tartuin tähän, koska minulle se oli merkki hänen varmasta taivasmatkastaan: tunnustihan hän näin ääneen uskonsa – ja juuri sitä Jumala saamani opetuksen mukaan vaati, että tuntisi ihmisen omakseen taivaan ovilla.

Paljon on ajatteluni noista päivistä muuttunut, Luojan kiitos! Nyt katson lempeästi nuorta itseäni: missä oli luottamuksesi rakastavaan Jumalaan?

TT ja psykoanalyytikko Matti Hyrck kirjoittaa tästä aiheesta postuumissa kirjassaan Onko Jumala hyvä? Hyrck käyttää kirjassaan sekä psykoanalyysin että teologian kieltä ja käyttää hengellisyyden kontekstissa käsitteitä ’mustavalkoinen mielentila’ ja ’huolenpidon mielentila’: kirjan punaisena lankana kulkee ajatus siitä, että hyvä ja armollinen Jumala löytyy ainoastaan jälkimmäisestä eli huolenpidon sävyttämästä mielentilasta.

Kokemukset vaikuttavat jumalakuvaan

Sana ’mustavalkoinen’ kantaa merkitystä itsessään. Olen työssäni sairaanhoitajana, seurakuntapappina ja sairaalapappina kuullut säännönmukaisesti ja hyvin usein seurakuntalaisen, potilaan tai omaisen tuskaisan kysymyksen: ”Miksi minulle kävi näin? Mitä pahaa olen tehnyt? Miksi Jumala kostaa näin?” Tällainen kysymys on hyvin ymmärrettävä, nouseehan se ihmisen tuskasta, hämmennyksestä, pelosta, pettymyksestä, turvattomuuden tunteesta. Mutta mistä nousee kuva kostavasta Jumalasta? Mistä nousee ajatus, että Jumala tarvitsee ja ottaa hyvitystä itselleen antamalla ihmiselle kärsimystä? Tällainen nousee jumalakuvasta, joka voi tuskan keskellä nousta kenen tahansa mieleen silloin, kun on vaikea luottaa siihen, että elämä kantaa. Se voi nousta varhaisesta turvattomuuden kokemuksesta tai hengellisestä opetuksesta, jossa on piirretty hyvin pienen ihmisen näköinen kuva ankarasta Jumalasta.

Tällainen kuva on pelottava, mutta myös ymmärrettävä: monet hylätyksi tulemisen ja vaille jäämisen kokemukset sekä myös kuvaukset Jumalasta tukevat tällaista mustavalkoisuutta, jossa paha on kokonaan pahaa ja hyvä on kokonaan hyvää – jos ihminen ei kykene olemaan kokonaan hyvä, Jumalan täytyy antaa opetusta rankalla kädellä! Mustavalkoinen mielentila voi johtaa Jumalan kieltämiseen kokonaan: on liian tuskallista uskoa Jumalaan, joka ei voi tai halua poistaa kärsimystä elämästä ja maailmasta – on helpompi ”antaa Jumalan olla omissa oloissaan” tai tehdä hänet omassa elämässä tarpeettomaksi.

Mitä Jumalan huolenpito tarkoittaa?

Tarkoittaako Jumalan huolenpito siis sitä, että Jumala on vain herttainen, mukava ja huoleton Taivaan Isä, joka vain antaa päivän paistaa kaikille ja joka ei millään tavalla kärsi ihmisten toisilleen aiheuttaman tuskan, epäoikeudenmukaisuuden, kärsimyksen vuoksi? Onko kaikki paha vain jotakin ihmisten välistä, johon Jumala ei ota mitään osaa tai joka ei kiinnosta Häntä?  Jos ajateltaisiin näin, ei oltaisi ollenkaan rehellisiä ihmisen osalle tässä maailmassa ja kaikelta pahalta suljettaisiin silmät. Ihmistä kohtaa täällä ilo, onni ja yhteys toisiin – mutta myös suru, tuska ja yksinäisyys. Tällaisia vastakkaisia asioita on tiellä tulossa ja menossa jatkuvasti ja niin kuuluukin olla. Ihmisen tasapainoinen sisäinen maailmakin edellyttää kahta jännitteistä pyrkimystä: yhtäältä pyrkimystä erillisyyteen, vapauteen ja toisaalta pyrkimystä yhteyteen, läheisyyteen, nämä jännitteiset voimakentät tekevät parhaimmillaan ihmisessä syvää yhteistyötä. Ihmisen elämässä jylläävät siis monenlaiset ristiriitaiset pyrkimykset, tunnemaastot ja kokemukset: huolenpidon mielentilan mukaan ihminen on Jumalan edessä aina kokonaisena iloineen ja suruineen. Rakkauden kaksoiskäsky tekee ihmisten välisestä elämästä kumppanuuden, välittämisen ja huolehtivan rakkauden sävyttämää – vaikka kompastellen sitä lakia tottelemmekin. Koko kristinuskon suuri kertomus sisältää mullistavan paljon Jumalan huolenpitoa, väliin valoisassa päivässä ja väliin taas pimeässä yössä.

Me saamme siis luottaa siihen, ettei Jumala hylännyt eikä hylkää – koittihan syvän kuoleman jälkeen ylösnousemuksen ihme.  Saamme luottaa, että olemme hyvässä tallessa ja säilössä Jumalan mielessä – sellaisina kuin olemme. Saamme syntymälahjoina perimässä monia ominaisuuksia ja lapsuuselämän olosuhteet merkitsevät paljon aikuiselle elämälle. Saamme ajatella, että Jumala ottaa huomioon isien teot kolmanteen ja neljänteen polveen eli Jumala ottaa meidät vastaan todella kokonaisina, Hän tietää meidät tomusta saakka ja tuhkaksi asti.

Tämä kysymys saa olla usein sielunhoitajan mielessä ja sen pitäisi olla myös hänen huoneentaulussaan: saamme luottaa Jumalan huolenpitoon kaikissa asioissa, että hän on vierellä ja kantamassa myös niissä hetkissä, kun hyvä ei tunnu olevan totta omassa elämässä.

Teksti: Sairaalapastori Anna-Mari Simpanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *