Samaa mieltä, eri mieltä, muuta mieltä

Kuva: Maija Räihä.

Sunnuntaille, jonka kirkkovuoden mukaisena aiheena on kristityn vapaus, osuu tänä vuonna myös ekumeeninen lähetyspyhä (7.-8.10.). Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN) sivuilla kerrotaan, että perinteinen tapa viettää ekumeenista lähetyspyhää on kutsua vieraileva saarnaaja toisesta seurakunnasta.

SEN:n pääsihteeri Anna-Mari Auvinen korostaa, kuinka kirkon missio merkitsee yhteyttä monin tavoin erilaisten ihmisten kanssa:

”Ekumeeninen lähetyspyhä tarjoaa kirkoille mahdollisuuden kansainvälisyyden korostamiseen ja erilaisuuden rikkaudesta ammentamiseen tähän yhteiseen vapauden juhlaan.”

Keskustelua kirkosta ja sen missiosta on viime aikoina vahvasti leimannut enemmän eri mieltä oleminen kuin yhteyden hakeminen eri tavoin ajattelevien kesken. Mihin meiltä on unohtunut erilaisuuden rikkaudesta ammentaminen?

Samaa mieltä

Kirkon lähetys, missio, on paljon enemmän kuin vain lähetystyö. Missio on aivan sen ytimessä, mitä on olla kirkko. Kirkon lähetystyön peruslinjauksessa Yhteinen todistus todetaan näin:

”Kristityt ovat yhtä, koska heidät on kasteessa liitetty Kristukseen, hänen kirkkoonsa ja toinen toisiinsa. Jumalan rakkaus johtaa heidät julistamaan evankeliumia ja palvelemaan lähimmäisiä yhdessä eri kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kanssa. Missio on ekumeenisen liikkeen sydän.”

Meitä kirkon jäseniä yhdistää yhteinen kaste, yhteinen usko Kristukseen ja yhteinen tehtävä välittää Jumalan rakkautta lähimmäisillemme.

Eri mieltä

Erimielisyydet ovat hallinneet lukuisia tämän syksyn kirkollisia keskusteluja. Esimerkkejä niistä ei tarvitse antaa. Jos ykseydestä ja yhteydestä on puhuttu, niin korkeintaan siinä sävyssä, että jonkun pitäisi vaieta tai luopua omasta näkemyksestään ”ykseyden” nimissä.

Mitä lähempänä toinen on, sitä vaikeampaa on olla eri mieltä. Meitä luterilaisen kirkon jäseniä toisistaan kauemmaksi vievät asiat ovat kipeitä juuri siksi, että meillä on niin paljon yhteistä.

Eri mieltä olemisen ei tarvitse olla ykseyden ja yhteyden este. Vanha hyvä lastenkasvatusohje on ”valitse taistelusi”. Jokaisen yksittäisen kiistakysymyksen äärellä on hyvä pohtia, onko tämä asia taistelemisen arvoinen, vai kannattaako antaa sen olla, etsiä kompromissia tai jopa antaa periksi? Rajat menevät jossakin. Eri kirkot ja ekumeeninen liike ovat kukin asettaneet hieman eri kohtaan ne rajat, joista ei voi antaa periksi. Rajoja joudumme itse kukin pohtimaan myös omalla kohdallamme. Mikä uskossani on luovuttamatonta, mistä en voi antaa periksi yhtään? Missä kohtaa voin antaa toisen uskoa eri tavalla, ja silti nähdä, että uskomme samaan Kristukseen ja ammennamme samasta Raamatusta?

Ekumeenisen lähetyspyhän toinen lukukappale antaa yhden käyvän ohjeen taistelujen valitsemisen näkökulmasta:

”Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin ’älä tartu’, ’älä maista’, ’älä kosketa’? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista.” (Kol. 2: 20–22).

Oman pohdintansa vaatisi kokonaan kysymys siitä, missä menee uskonkysymyksen ja mielipiteen raja. Tästäkään emme taida olla kaikki tässä kirkossa samaa mieltä.

Muuta mieltä

Olisiko samaa mieltä ja eri mieltä olemisen rinnalle löydettävissä kolmaskin tie, olla muuta mieltä? Hyväksyä se, että meillä on perustellusti, oman omantuntomme pohjalta erilainen käsitys joistakin asioista, mutta yhteinen käsitys siitä, mikä meitä yhdistää?

Muuta mieltä oleminen ei merkitse, että meidän tulisi luopua lähetyksestä ja evankelioinnista. Päinvastoin: muuta mieltä olemisen lähtökohta on, että tiedän ensin, mitä mieltä itse olen ja mihin itse uskon.

Maailmanlähetyksen ajankohtaisiin kysymyksiin pureudutaan 2.11.2017 Kirkon lähetystyön keskuksen järjestämässä seminaarissa 2.11. Maailmanlähetys ja seurakuntalaisuus. Seminaarin puhujavieraana on muun muassa Michael Biehl Saksasta, joka aiheena on ” Transforming discipleship in secular contexts”.

Omassa työssäni uskontojen kohtaamisen asiantuntijana pohdin paljon myös sitä, miten liittyvät yhteen missio ja uskontojen kohtaaminen. Onko toisin uskovan kohtaamisessa, olipa hän sitten toisin uskova kristitty, kokonaan toisen uskonnon kannattaja tai kokonaan uskonnoton, aina kyseessä lähetystehtävän täyttäminen? Ja onko tämän lähetystehtävän ainoa sisältö se, että pyrin tekemään toisesta ihmisestä samanlaisen kuin minä, samoin uskovan kuin minä? Ei ole. Tärkeämpää on kohdata toinen ihminen toisena, nähdä hänessä Kristuksen kasvot. Se on tärkeämpää kuin se, mitä mieltä minä olen.

Elina Hellqvist
asiantuntija, uskontojen kohtaaminen
Kirkon lähetystyön keskus

 

Kommentit koskien kirjoitusta: “Samaa mieltä, eri mieltä, muuta mieltä

  1. Viisasta ajattelua. Koskapa Jumala on luonut jokaisen ihmisen erilaiseksi kuin muut., on välttämättä myös erilaista ajattelua.Se on rikkaus.Yhdessä toimiminen on eri asia. Lieneekö sillä jotain tekemistä sen kanssa, että rakkaus on kaikkein suurinta?

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *