Kohti yhteisöllisempää messua – Jälkiajatuksia Jaetut eväät -jumalanpalveluspäiviltä

9.8.2017

”Kirkkosalit kumisevat tyhjyyttään”, väittää media. ”Messu on kirkon ykkösasia”, sanotaan juhlapuheissa. Seurakunnan elämässä kumpikaan näistä väitteistä ei pidä paikkaansa ihan sellaisenaan. Tavallisena sunnuntaina kirkonpenkkejä kuluttaa yli 30 000 ihmistä eikä se ole vähän. Jokainen, joka on yrittänyt varata esim. kastetilaisuutta kirkkoon, on saanut havaita, että aika paljon on varauksia. Kirkon ykkösasiaksi kehuttu messu turhauttaa monia työntekijöitä […]

Julmempi kuin Truman Show

7.10.2016

Vitali Manski: Under the Sun (Tsekki, Saksa, Venäjä, Latvia, Pohjois-Korea 2015) Vitali Manski (s. 1963) on tunnetuimpia ja menestyneimpiä venäläisiä dokumentaristeja.  Vuonna 2015 Manski vieraili Helsingin DocPoint-festivaaleilla, ja tänä vuonna hänen pitkä dokumenttinsa Under the Sun (2015) herätti huomiota samaisilla päivillä. Myöhemmin keväällä se esitettiin Ylen ohjelmistossa kahteenkin kertaan nimellä Saman auringon alla. Onnistuin näkemään elokuvan laajakankaalta […]

Pienistä, heikoista, jotain menettäneistä

5.8.2016

Aprillipäivänä 1994 television “Tulevaisuuden tekijät” -sarjassa näytettiin lyhytelokuva Johannes 10–11 v. Tulevaisuuden tekijä opiskeli tuolloin ohjausta ja käsikirjoitusta Taideteollisessa korkeakoulussa, ja vastaisuudessa hän antaisi lapsille ja nuorille pääosan useissa töissään. Ohjelma meni tuolloin itseltäni sivu suun. Sain ensikosketuksen Klaus Härön tuotantoon pitkän dokumentin kautta (Kolme toivetta, 2001). Siinä hän antoi äänen kolmelle leukemiaa sairastavalle lapselle. […]

Siunaus kantaa pientä ihmistä

3.8.2016

Siunausta, sitä saa kun pyytää! Näin kampanjoitiin pääkaupunkiseudulla joitakin aikoja sitten. Mitä ”siunata” tarkoittaa? Joku siunaa syömisensä. Toinen ihmisiä. Kuka voi siunata ja ketä? Siunaamisen perusta on Raamatussa. Vanhassa testamentissa siunaus tietää maallista menestystä, heilimöiviä peltoja ja tuvan täydeltä lapsia. Uudessa testamentissa siunaaminen laajenee kristityn ihmisen tehtäväksi ja elämänasenteeksi. Siunausta toivotetaan tavattaessa toisia. Jollain on […]

Lasten ja nuorten kohtaamisen kirkko

13.4.2016

Kohtaamisen kirkko toimii strategisena asiakirjana suunnannäyttäjänä koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkolle vuoteen 2020 saakka. Strategia korostaa kirkkoa kohtaamisen yhteisönä. Se toimii myös paikallisseurakuntien ja srk-yhtymien omien strategioiden tukena. Strategia tuo esille eri-ikäisten seurakuntalaisten osallisuuden ja huomioonottamisen. Mitä se tarkoittaa lasten ja nuorten kannalta? Kohtaamisen kirkon visiona on, että vuonna 2020: Seurakunnan jäsen kokee uskon Jumalaan voimavarana, ja yhä useampi […]

Lapsen oikeudet eivät ole leikin asia

26.11.2015

Mikä tässä mättää? YK:n Lapsen oikeuksien sopimus on Suomessakin jo kauan ollut sitova ihmisoikeussopimus. Silti sopimuksen velvoittavuutta ei ole kunnolla ymmärretty tai sitä ei ole tiedostettu päätöksenteossa: Päätösten vaikutuksia lapsiin, nuoriin ja perheisiin ei ole huomioitu riittävästi. Asiasta on antanut satikutia myös Lapsen oikeuksien komitea, joka kehotti Suomea – jo vuonna 2011 – tehostamaan lapsen edun […]

Muuttuuko sana lihaksi?

18.3.2015

Kirkko on päättänyt arvioida päätöstensä vaikutukset lapsiin. Valtion ja kuntien puolella vastaavaa säännöstä saadaan odottaa vielä tovi. Kirkko on etulinjassa tulevaisuuteen, ei jälkijunassa menneessä. Sana muuttuu lihaksi seurakunnissa. Sain alkuvuodesta esimerkin kirkon lapsivaikutusten arvioinnista. Yhdessä seurakunnassa lapsivaikutusten arviointi oli tiivistetty koskemaan kaikkia kyseisessä toimielimessä tehtyjä päätöksiä ilman sen suurempaa tuskaa vaikutusarvioinnin sisällöstä: ”Todetaan, että kokouksessa […]

Lasten ja nuorten hyvä elämä, parempi päätöksenteko ja Jeesuksen opetukset samassa paketissa!

12.11.2014

Mikä on se ryhmä, jonka edustus ei ole läsnä missään kirkon virallisia päätöksiä tekevässä kokouksessa? Keitä ovat ne, joiden hyvinvointi on aina toisten hyväntahtoisuuden varassa? Keiden läsnäolo koetaan usein jumalanpalveluksissa häiritseväksi? Aivan oikein! Vastaus on: kaikki alle 18 -vuotiaat seurakuntalaiset. Ja siksi me tarvitsemme kirkossa lapsivaikutusten arviointia (LAVA). Lasten ja nuorten parhaaksi 1.1.2015 alkaen Suomen […]

Arvot punnitaan perheessä

19.3.2014

Kirkon kasvatus- ja perheasioiden asiantuntijaksi nimitetty Minna Tuominen on työskennellyt päiväkodissa, lastenkodissa, koulussa, oppilaitospappina, seurakunnassa, paripsykoterapeuttina ja kirkon Virtaa välillämme -parisuhdehankkeessa. Vähintään näiden veroisena perhetyön kokemuksena hän pitää kolmea vuotta kotiäitinä. Arkista seurustelua perheiden perusasioiden äärellä kaivataan hänestä myös seurakuntiin. – Hiekkalaatikon reunalla ihmisten tapaaminen oli todellista ja ehkä parasta perhetyötä. Siinä puhuttiin milloin mistäkin […]

Verkko vaatii rohkeita otteita

12.2.2014

Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikössä kirkkohallituksessa vuoden alussa aloittanut verkkotyöntekijä Juho Niemelä haluaisi luoda lapsille, perheille ja nuorille innostavaa kuvaa kirkosta. – Pyrin auttamaan hyvien systeemien jakamisessa ja uusien kehittämisessä. Eri puolilla maata tehdään kasvatuksen kentällä hienoja juttuja verkossa, hän kuvaa. Perhekerhokin voi olla sähköinen Hyvä systeemi on Niemelän mielestä esimerkiksi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän […]