Kirkko osana globaalia maailmankylää

20.4.2016

Kesästä 2015 eteenpäin myös Suomessa alkoivat näkyä enenevässä määrin kansainvälisen pakolaiskriisin vaikutukset, kun poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita saapui maahamme. Kirkko on ollut mukana niin käytännön tasolla kuin kannanottojen muodossa tukemassa turvapaikanhakijoita. Seurakunnat ovat saaneet myös tunnustusta tekemästään työstä. Esimerkiksi Satakunnan ja Varsinais-Suomen Suomen Punaisen Ristin piirit antoivat paikallisille seurakunnille Ennakkoluuloton Edelläkävijä -tunnustuksen. Seurakunnat tarttuivat toimeen Kirkon […]

Juutalainen Yaron Nadbornik puolusti Suvivirttä SuomiAreenalla

15.7.2015

Toisin kuin yleensä kesän korvalla, tänä keväänä perinteinen Suvivirsi-keskustelu ei roihahtanut liekkeihin julkisuudessa. Jälkilämmittelyä saatiin vasta heinäkuun puolivälissä SuomiAreenalla, jossa Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik puolusti Suvivirttä kirkon järjestämässä suuressa uskontokeskustelussa tiistaina 14.7.   ”Keskustelut sotilasvalan lausumisesta armeijassa ja Suvivirren veisaamisesta kouluissa ovat olleet minusta hämmentäviä. Kummatkin ovat osa suomalaista kulttuuria”, Nadbornik sanoi.  […]

Intian opissa

7.7.2015

Olen parikymmenen vuoden ajan lähettänyt 20–30 vuotiaita nuoria uskontodialogi- ja diakonisiin tehtäviin Intiaan pienen yhdistyksen, Kompassio ry:n kautta. Tarkoituksena on ollut opiskella Intiaan rantautuneiden länsimaisten etsijöiden kohtaamista ja toisaalta auttaa itsensä vaikeuksiin ajaneita. Oli siis aika minunkin mennä katsomaan, minne olin ihmisiä lähettänyt. Toisaalta omat 10 vuotta Kaakkois-Aasiassa olivat tuottaneet pysyvän kiinnostuksen Aasiaa kohtaa. Siis […]

Olemme mitä olemme

14.1.2015

Sunnuntaina 12.1.15 kirjoittelu Charlie Hebdon joukkomurhasta alkoi jo saada uusia sävyjä. Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainio totesi lehdessään: ”Vaikka haluan pitää ammattikuntani puolta, en ymmärrä, miksi isku lehteen olisi pahempi kuin muutaman viikon takainen isku kouluun Pakistanissa. Siellä kuoli 132 lasta.” Uskonnon nimissä ei saa tappaa ketään. Niin tai näin, kaikkea uskontodialogia ja kaikkia uskontojen […]