Vuorovaikutteisuuden ilosanoma

20.1.2014

Keskiviikkona 15.1. seurakuntien verkkohankkeen työpajassa keskityttiin vuorovaikutteisuuteen. Työpajan tavoite oli löytää luontevimmat tavat seurakunnan työntekijöiden ja seurakuntalaisten keskinäiseen avoimeen ajatuksenvaihtoon myös seurakunnan omilla verkkosivuilla. Aihetta on pohjustettu jo syksyllä käydyissä työpajoissa ja loppukäyttäjähaastatteluissa. Työpajan ideoinnin perusteella ei ole tarkoitus suunnitella käyttöön työkaluja työkalun takia. Ei ole järkeä suunnitella työkalua, jolle ei oikeasti ole mitään tarvetta. […]

Verkkohankkeen pikkujoulut – yhteistyötä parhaimmillaan

13.12.2013

Tiistaina 10.12. vietimme verkkohankkeessa pikkujouluja. Mukana juhlimassa olivat syksyn ja kevään pilottiseurakuntien yhteyshenkilöt. Pikkujoulut tässä porukassa tarkoitti lähinnä työskentelyä. Mutta kyllä lopuksi paikalle ilmestyi tonttu. Kävimme läpi mitä olemme syksyn  aikana saaneet aikaan, mistä lähdimme liikkeelle ja missä vaiheessa olemme nyt. Pikkujouluissa katsoimme, miltä julkaisujärjestelmä näyttää tällä hetkellä. Kävimme läpi, miten ylläpitäjä pystyy nostamaan tapahtuman […]

Tapahtumatiedon integroinnin hyödyt ja haitat puntarissa

18.10.2013

Miten saamme ihmisiä tapahtumiin? Millainen työprosessi on tapahtuman järjestäminen seurakunnassa? Mitä tietoja annetaan tilan varauksessa, ja mitä tietoja tarvitaan, kun markkinoidaan tapahtumaa? Mikä on eri järjestelmien rooli tässä prosessissa? Näitä kysymyksiä on selvitetty syksyn aikana seurakuntien verkkohankkeessa. Lähtökohtainen oletus on ollut se, että hankkeessa tarvitaan tapahtumatietojen integraatio varausjärjestelmistä uuteen verkkopalveluun. On ajateltu, että tapahtumat syntyvät […]

Avautuuko kirkon ovi Googlessa?

20.6.2013

Googlaaminen on ensisijainen tapa etsiä vastauksia, olipa mielessä sopivan ruohonleikkurin hankinta tai kristilliset käsitykset ikuisesta elämästä. Taloustutkimuksen mukaan 94 % suomalaisista käyttää hakukoneita netissä. Googlen äärellä vertaillaan, pohditaan, opitaan ja muodostetaan toimintaa ohjaavia käsityksiä. Kirkon strategiassa visioidaan, että kirkkoon tullaan löytämään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Reittejä vastausten äärelle on monia mutta tämän ajan yksi keskeisimmistä […]