Mansikkakakku.

Kiitos työstäsi, viestijä!

19.5.2022

Viestijät ovat työstään ylpeitä ja innostuneita. Työ vie mukanaan, ja sen tekeminen koetaan energisoivaksi. Näin sanotaan vuoden 2019 Viestinnän ammattilaiset -tutkimuksen tuloksissa. Samaa ammattikunnasta todistaa Viestinnän ala 2021 -tutkimus. Samaa todistan minäkin, kun seuraan kollegoideni työtä eri puolella Suomea kirkon eri organisaatio-osasissa. Näen innostuneita, kirkkoon ja työhönsä sitoutuneita, osaavia viestijöitä. Ilo tehdä työtä kanssanne! Ja […]

sanapilvi, jossa kädet muodostavat sydämen.

Mitä tarkalleen ottaen haluamme saada viestinnällä aikaan?

8.12.2021

Kohti elämänmakuista viestinnän suunnittelua Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi viestintäohjelma on juuri valmistunut. Odotamme seurakunnissa saavamme viestintäohjelmasta selkärankaa paikalliseen viestinnän tekemiseen, linjauksia valtakunnalliseen viestintään ja suuntaa tavoitteisiin koko kirkon Ovet auki -strategian pohjalta. Vaikka viestintäohjelma ei ole seurakuntia suoraan sitova, se voi parhaimmillaan antaa hyvää tukea työlle ja taustaa seurakuntien ja seurakuntayhtymien omalle viestinnän suunnittelulle, strategisille […]

Rattaita, jonka keskellä Teams-logo.

Teams tarjoaa ammattimaisen yhteisön

3.11.2021

Kuulutko myös meistä niihin, jotka huokaavat, kun tietokoneohjelma Teams mainitaan? Kaipaamme jo takaisin fyysisiin tapaamisiin. Tässä blogitekstissä nostan esiin, kuinka Teams voi helpottaa työtämme, vaikka voimmekin tavata jälleen. Tiimitoiminto on työFacebookisi Muistan ajan, jolloin jokainen uusi työprojekti tarkoitti uutta salaista Facebook-ryhmää. Ajatella, että pääsimme sähköpostiyhteydestä eteenpäin alustalle, jossa pystyi kokoontumaan ryhmänä. Jakamaan ideoita. Kommentoimaan helposti […]

Yhdeksän tarinakuutiota puualustalla.

Hajatuksia näkökulman vaihtamisen taidosta

29.9.2021

On mielenkiintoista, miten tehtävän vaihtaminen saa katsomaan asioita uudesta näkökulmasta. Olin viime kevään kokonaiskirkollisen viestintäselvityksen työryhmän puheenjohtajana ja siirryin nyt syksyn alusta hankkeen hankejohtajaksi. Keväällä ryhmän puheenjohtajana ja ennen kaikkea Tampereen seurakuntien viestintää ohjaavana minua kiinnostivat erityisesti hankkeen tulokset. Miten hanke voisi auttaa kehittämään ja parantamaan seurakuntien viestintää? Mitä uutta hankkeen kautta voisi tulla viestinnän […]

kamera

Koko kirkon viestintäselvitys käynnistyy av-tuotannoista

7.4.2021

Kokonaiskirkollinen viestintäselvityshanke on saanut reippaan alun – ohjaus- ja varsinainen selvitysryhmä ovat pitäneet aloituskokouksensa ja jatkoaskeleista on sovittu. Vahvaa kannustusta ja eteen päin tuuppaamista on kuultu myös kirkkohallituksen täysistunnosta, kirkolliskokouksen talousvaliokunnasta, suurten seurakuntien viestintävastaavien kokouksesta ja aivan tuoreeltaan piispojen kollegiosta. Tämän vuoden painopiste on seurakuntien, hiippakuntien ja myös keskeisimpien kirkollisten järjestöjen audiovisuaalisessa tuotannossa (pois lukien […]

Kalliolta alaspäin kurottava käsi auttaa toista ihmistä kallion päälle

Sana kuuluu kaikille – saavutettavuus evankeliumin ytimessä

18.6.2019

Saavutettavuus takaa kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tietoa, kokea yhteyttä ja osallistua kirkon ja seurakuntien toimintaan. Sillä on vahva yhteys kirkon perustehtävään, evankeliumiin. Käytännössä saavutettavuus tarkoittaa sitä, että näkemisen, kuulemisen ja ymmärtämisen esteitä pyritään poistamaan.

Tutkimus on viestintää ja vaikuttamista

20.2.2019

Tarvitseeko poliittinen päätöksenteko tieteellistä tutkimusta? Tietenkin, jos ajatellaan päätöksenteon edellyttävän laajaa tietopohjaa päätöksenteon kohteena olevasta asiasta. Ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa tätä ajatusta on vaikea kyseenalaistaa. Toisin kävi äskettäin tiedustelulakeja uudistettaessa. Lait vedettiin pois eduskunnan käsittelystä, kun perustuslakiin vedonneet oikeustieteen professorit kritisoivat lakien puutteellista valmistelutapaa eri foorumeilla. Professorit saivat lopulta kantansa perille, mutta sillä seurauksella, että sisäministeri […]

Podcast-sarja Maa & taivas avaa keskustelun vaalien teemoista

9.5.2018

Mistä nyt tuulee? Kirkon viestinnän tuottama blogi- ja podcast-sarja Maa & taivas syventää seurakuntavaalien valtakunnallisia teemoja. Kevään aikana ohjelmasarjassa käsitellään kahdeksaa eri aihetta, jotka koskettavat sekä kirkkoa että yhteiskuntaa. Ohjelma-aiheet liittyvät ensi marraskuun vaalien teemoihin: Minun kirkkoni uskoo, toivoo, rakastaa, uudistuu ja on lähellä. Podcasteja kuunnellaan tällä hetkellä paljon. Niiden hyvä puoli on se, että […]

Ilmassa on lukkarinrakkautta!

16.11.2017

Espoon seurakunnat ovat julkaisseet Lukkari-verkkosivut. Espoossa on ollut itsestään selvää, että Lukkari otetaan käyttöön verkkosivustojen julkaisujärjestelmäksi. Lukkari on seurakuntien tarpeisiin räätälöity verkkosivuston julkaisujärjestelmä. Yli 60% kaikista seurakuntatalouksista on julkaissut Lukkari-sivuston tai rakentaa sitä parhaillaan. Viimeisimpänä Lukkari-sivuston julkaisi Espoon seurakuntayhtymä. ”Espoossa tunnetaan vahvaa lukkarinrakkautta Lukkaria kohtaan, koska sen alkujuuret ovat Espoon ja Oulun seurakuntien reilut viisi […]

Tiedotuksesta viestintään: Kirkon viestintä vastaa todellisuutta

1.9.2017

Kirkon tiedotuskeskus lakkasi olemasta elokuun viimeisenä päivänä sen nimisenä kuin olemme siihen puolen vuosisadan ajan tottuneet. Ja aivan syystä. Tiedotuskeskuksen toiminta on jo vuosia ollut kaikkea muuta kuin perinteellistä tiedottamista. Jo perusrakenteeltaan tämä Kirkkohallituksen erillisyksikkö poikkeaa oleellisesti muista julkishallinnon viestintäosastoista. KT:ssa ja nyttemmin Kirkon viestinnässä on perinteellisen lehdistöpalvelun ja sittemmin perinteelliseksi muodostuneen verkkopalvelun ohella harjoitettu […]