Tutut tilastoluvut, muutosta etsivä toimintakulttuuri

Vuosi vaihtui ja tiedotimme Kirkon viestinnän kanssa kirkon jäsenkehityksestä. Vuosi 2017 näytti monessa olevan aiempien vuosien kaltainen. Jäsenmäärä väheni reilulla prosentilla, kirkkoon liittyneitä oli suunnilleen saman verran kuin edellisenä vuonna, eronneita oli hieman enemmän ja kastettujen lasten määrä väheni. Kiitos hyvin läpi viedyn tilastouudistuksen kirkon väestötiedot saadaan tehokkaasti tuotettua järjestelmistä yleisölle selattavaan muotoon. Vuoden 2017 vahvistetut jäsentilastot on juuri julkaistu visualisoituina seurakuntatasolle asti Kirkon tilastopalvelussa.

Seurakunnan jäsenkehitys riippuu vahvasti siitä, millä alueella seurakunta sijaitsee. Suomen 400 seurakunnasta yhteensä 31:ssä väestö kasvoi viime vuonna. Jäsenkehitykseltään koko maan keskiarvon (-1,2 %) alle jääviä seurakuntia oli 267. Näissä oli kyse pienten paikkakuntien muuttoliikkeestä poispäin ja kuolleisuudesta, toisaalta suurilla paikkakunnilla korostuvasta kirkosta eroamisesta ja lasten kastamattomuudesta ilman muuttoliikkeen tuomaa jäsenlisäystä.

Liittyminen ja eroaminen nuorten aikuisten ilmiönä

Nuoret aikuiset ovat kirkon jäseninä liikkuvin ikäryhmä: lähes puolet kaikista kirkkoon liittyneistä ja yli puolet kirkosta eronneista on 20–39-vuotiaita. Kirkosta eroajissa korostuvat näistä erityisesti alle kolmekymppiset. Viime vuonna kirkkoon liittyneistä naisten enemmistöryhmä olivat 20–29-vuotiaat (24 %) ja miehistä taas 30–39-vuotiaat (27 %). Poikkeuksena aiempaan on se, että miehiä oli liittyneissä jonkin verran naisia enemmän.

Minulta kysyttiin näiden tilastojen tiedottamisen yhteydessä, näkyvätkö aikuisena kastetut tilastoissa ja voivatko turvapaikanhakijoiden kristityksi kääntymiset vaikuttaa tilanteeseen. Aikuisina kastetut merkitään kirkkoon liittyneisiin, joten heistä ei ole saatavissa erillistä tilastoa. Mikäli oletetaan, että kirkkoon liittyneistä turvapaikanhakijoista suurin osa oli noin kolmekymppisiä miehiä, tämä voi osin selittää miesten osuuden kasvua kaikissa liittyneissä. Tosin pitää muistaa, että osa turvapaikanhakijoista liittyi muihin kuin evankelis-luterilaisiin seurakuntiin.

Kasteiden väheneminen kytkeytyy kirkosta eroamiseen, kun kirkosta eroajista merkittävä osa edustaa perheen perustamisvaiheessa olevien ikäryhmää. Toisaalta kirkon jäsenetkään eivät välttämättä kasta lapsiaan. Taustalla on usein ajatus siitä, että lapsi saa itse päättää kirkkoon kuulumisestaan aikuiseksi kasvaessaan. Kirkkohallitus onkin lähtenyt tukemaan perheitä kasteen kysymyksissä uudella Kaste ja kummius-hankkeella.

Mitä jäsenyys tarkoittaa toimintakulttuurin kannalta?

Kirkon jäsenyydessä kyse ei ole kuitenkaan vain kasteista ja lapsiperheistä. Kirkon jäsenissä kuten väestössä muutenkin on huomattavan paljon yksin eläviä. Kyse ei ole myöskään vain eroamisista ja liittymisistä. Toimintatilastot kertovat omaa kieltään kirkon toimintaan osallistumisen muutoksesta, mutta ratkaisu ei ole myöskään vain jonkin toiminnan karsimisessa ja toisen lisäämisessä.

Taloudellisten haasteiden kasvaessa tehdään väistämättä rakenteellisia muutoksia. Samalla on mahdollista hahmottaa myös toimintakulttuurin muutosta. Seurakunnissa on valtavasti osaamista sellaisen toiminnan ja yhteisöllisyyden luomiseen, jossa seurakuntalaiset pääsevät osallisiksi heitä itseään koskevissa asioissa. Tämän osaamisen hyödyntäminen on entistäkin keskeisempää. Kirkkoa on usein moitittu ”puuhastelusta”, mutta olennaisempaa olisi keskittää kriittinen huomio niihin asioihin, jotka estävät vapaata ja omaehtoista toimintaa. Mitkä periaatteet ohjaavat käsityksiä esimerkiksi seurakunnan tilojen käytöstä tai soveliaista viestinnän tavoista? Voidaanko niitä muuttaa?

Presidentinvaalien alla ehdokkaille tehdyssä uskontoa ja kirkkoa koskevassa kyselyssä eräs presidenttiehdokkaistamme väitti ”kaveritoiminnan ja kahvittelun” syrjäyttäneen kirkossa ydintehtävän eli evankeliumin julistamisen. Asioiden näkeminen toisilleen vaihtoehtoisina on mielestäni kuitenkin räikeää yksinkertaistamista. Evankeliumi eli kirkon ydinsanoma ei muutu, eikä kirkko ole missään vaiheessa lakannut puhumasta synnistä ja sovituksesta. Se, miten evankeliumia julistetaan, on entistä avoimempi kenttä, jota myös toimintakulttuurin muutos palvelee.

 

Veli-Matti Salminen
Tutkija
Kirkon tutkimuskeskus

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *