Uusateismi ottaa vahvasti kantaa uskontoihin

2000-luvun aikana uskontoihin liittyvässä keskustelussa on noussut esille myös uusateismiksi kutsuttu ilmiö. Uusateismin kritiikin kohteina ovat erityisesti uskonnon fundamentalistiset muodot ja itse asiassa uskonto laajemminkin käsitettynä.

Uusateismin keskeisiä teesejä ovat:

1.  Ei ole olemassa (suurella todennäköisyydellä) minkäänlaista yliluonnollista   todellisuutta, eikä jumaluutta.
2. Uskonnot muodostavat todellisen vaaran yhteiskunnalle, eivätkä ansaitse itsestään selvää arvostusta ja asemaa yhteiskunnassa.
3.  Uskontojen vaikutuksen heikentäminen yhteiskunnassa
4. Etiikka on mahdollista ilman uskontoja
5. Elämä voi olla mielekästä ilman uskontoja
6. Lasten uskonnollinen kasvatus on eettisesti väärin

Uusateismi on nimenomaisesti länsimainen ilmiö, joka on irtisanoutunut marxilaisesta ns. ”tieteellisestä ateismista.” Niin ikään uusateismi on pitkälti samastettavissa Brights-liikkeeseen. Se on taustaltaan anglosaksinen yhteiskunnallinen ja kulttuurinen liike, jonka tavoitteena on jatkaa (ja viedä loppuun asti) valistuksen ajasta alkanut projekti. Liike haluaa edistää humanistisia arvoja, rationaalista, sekulaaria sekä naturalistista maailmankatsomusta. Uusateismi voidaan nähdä myös ihmisoikeusliikkeenä sikäli, että sen piirissä löytyy myös aitoa ja perusteltua huolta uskontojen piirissä tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista ja syrjinnästä. Uusateistit eivät niinkään tukeudu filosofiseen argumentoitiin, vaan perusteet pyritään hakemaan usein luonnontieteistä. Biologi, emeritusprofessori Richard Dawkins ja muut uusateistit ovat myös saaneet kritiikkiä siitä, että heillä on usein yksioikoinen ja karikatyyrinen kuva uskonnoista ja uskonnollisista ihmisistä.

Uskonnon ja tieteen kamppailu

Kertomus tieteen ja uskonnon välisestä suhteesta, jota toistetaan monien ateistien piirissä perusteiltaan näin: Antiikin aikana vallitsi moniarvoinen ja suvaitsevainen ilmapiiri, jossa tieteen sallittiin kehittyä. Kun kristinusko sai vallan, tiedettä ja vapaata ajattelua ryhdyttiin rajoittamaan. Tiede pyrittiin alistamaan kirkon vallalle ja opille ja järki sokealle auktoriteettiuskolle. Keskiaikaan huipentui henkinen pimeys, joka alkoi murtua arabialaisen kulttuurin ja renessanssin myötä (erityisesti valistuksesta eteenpäin).

Erityisesti 1800-luvun lopulta lähtien vahvistui ajatus luonnontieteiden ja uskonnon ”sotatilasta”.  Tiedemaailmassa katsottiin, että tätä syvää konfliktia kuvaa esimerkiksi Galileo Galilein (1564–1642) ja katolisen kirkon välinen kiista. Tästä kiistasta tuli suuri kertomus, jolla haluttiin kuvata ajattelun ja tutkimuksen vapauden ja auktoriteettiin tukeutuvan katolisen kirkon (ja laajemminkin kristinuskon ja tieteen) välistä taistelua. Kyseinen kiista nähtiin osin yksinkertaistetussa valossa unohtaen tietyn aikakauden yhteiskunnalliset ja poliittiset tekijät. Muun muassa vuonna 1874 ilmestynyt luonnontieteilijä John W. Draperin (1811–1882) teos History of the Conflict between Religion and Science, on vaikuttanut merkittävästi tämän kulttuurisen kertomuksen syntyyn uskonnon ja tieteen välisestä taistelusta.

Nykyisen tieteenhistorian näkemys, ei kuitenkaan tue mustavalkoista asetelmaa tieteen ja uskonnon välisestä suhteesta. Feministiteologi Tina Beattien mukaan tieteen ja uskonnon vastakkainasettelussa on ollut paljolti kysymys myös auktoriteettien välisestä kamppailusta, ei niinkään itsessään uskonnon ja tieteen välisestä kamppailusta. Uusateismi nostaa tietoisesti esiin tieteen ja uskonnon välisen suhteen korostaen niiden yhteensopimattomuutta.

Jotkut uusateistiset puheenvuorot ja näkökulmat ovat saaneet osakseen kritiikkiä esimerkiksi uskonnonfilosofien piirissä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että uusateistisen uskontokritiikin vaikutus olisi pois pyyhkiytymästä suuren yleisön joukosta.  Esimerkiksi monilla populaareilla keskustelupalstoilla näkyy, miten tieteen ja uskonnon vastakkainasettelu-teema on lyönyt itsensä läpi, samoin kuin näkemys siitä, että uskonnot olisivat aivan erityisen paljon aiheuttaneet sotia.

Kysymys etiikasta

Ateistit torjuvat usein eettisen relativismin todeten, että tietyt eettiset aksioomat ovat ”transsendenttisia”. Dawkins puhuu ”geenien itsekkyydestä”, joka vääjäämättä ohjaa myös ihmistä. Tätä geenien itsekkyyttä Dawkins pitää ehdottomana.  Toisaalta hän katsoo, että ihmisen kohdalla geenien itsekkyyden kohdalla toteutuu tarkemmin määrittelemätön ”siunattu poikkeama”, joka osaltaan mahdollistaa altruistisen käyttäytymisen.

Dawkinsin ratkaisu nostaa esille kysymyksen, voiko etiikka ja eettistä käyttäytymistä perustella puhtaan naturalismin ja materialismin pohjalta? Miksi Dawkinsin täytyy puhua siunatusta poikkeamasta?”  Kenties siksi, että on ilmeisen vaikeaa perustella eettisiä arvoja ainoastaan naturalistisin ja materialistisin perustein.

Filosofi John Gray on mielenkiintoinen ajattelija uusateismin kentällä. Grayn mukaan puhtaan ja johdonmukaisen naturalismin varaan ei voi rakentaa humanistista ja altruistista etiikkaa”.  Grayn ihmiskuva ei ole valoisan optimistinen ja humanistisen perinteen mukainen, vaan synkän raadollinen.  Hänen mukaansa ihminen on pohjimmiltaan väkivaltainen eläin, eikä ihmisellä ole tosiasiassa mitään poispääsyä tästä perusolemuksestaan. Gray on huomioinut, että muun muassa Dawkins tukeutuu pitkälti juutalais-kristilliseen etiikkaan, vaikka toki hylkääkin kaiken metafysiikan.

Monet ateistit kuitenkin katsovat, että naturalismin pohjalle voi perustaa universaalietiikan. Evoluutio on muokannut ihmisen toimimaan vastavuoroisen altruismin mukaisesti. Ihminen on sosiaalinen olento, joka elää yhteisössä. Ihmiset muistavat hyvät tekonsa toisiaan kohtaan. Tällainen hyvä toiminta hyödyttää koko yhteisöä ja auttaa sen selviytymistä.  Naturalistinen etiikka on sidoksissa Aristoteleen (384–322) käsitykseen luonnollisesta moraalilaista, jota kannattaa muun muassa juutalainen uskonnonvapauden tutkija Martha Nussbaum.

Ateistinen kulttuurintutkija Edward Slingerland on sanonut, että vaikka kuinka korostettaisiin rationaalisuutta ja tieteellisyyttä, moraaliset arvot eivät perustu tieteeseen. Slingerland toteaa: ”Ihmisten oikeudet ovat minulle yhtä merkillisiä kuin pyhä kolminaisuus. Kyseessä ei ole empiirinen asia … se on puhtaasti metafyysinen asia.” Tarkasteltaessa historiaa, löytyy paljon esimerkkejä, että kristinuskollakin on ollut merkittävä rooli siinä prosessissa, jossa näkemys jokaisen ihmisen arvosta ja merkityksestä on muokkautunut keskeiseksi osaksi arvomaailmaamme.

Ateismin haaste tulee ottaa vakavasti

On tärkeää, että kirkon piirissä ei suhtauduta ateismin nostamiin kysymyksiin ja kritiikkiin väheksyvästi. Suomessakin ateismi ja uskonnottomuus ovat olleet kasvussa. Gallup-Ecclesiastican (2015) vastaajista 16 prosenttia ilmoitti olevansa ateisteja ja jumaluskoa kysyttäessä 23 prosenttia ilmoitti, että ei usko Jumalan olemassaoloon.

Kristinuskon näkökulmasta voidaan reilusti myöntää, että uskoa ei voi loppuun asti perustella rationaalisesti. Uskoon kuului myös kiistatta luottamuksen, kokemuksen ja mysteerin ulottuvuus. Toisaalta luterilainen kirkko voisi ottaa oppia roomalais-katolisen kirkon filosofisen teologian perinteestä ja myös reformoidun kirkon modernista uskonnonfilosofisesta annista. Ateismin piirissä on myös muotoutunut sävyltään uusateismista eroava suuntaus. Yhdysvalloissa on syntynyt ateistinen virtaus, joka tunnetaan nimellä ”3.0. Atheism.” Liikkeessä halutaan tuoda esille myös näkökulmia uskonnon hyödyllisyydestä yksilöille ja yhteisöille. On tärkeää muistaa, että uskonnottomuus tai ateismi katsomuksina ja kulttuuri-ilmiöinä eivät ole yhtenäisiä.  Keskustelu uskonnottomuudesta, ateismista ja uskonnoista on tärkeää siksi, että se voi johdattaa ihmisiä pohtimaan elämän peruskysymyksiä eri näkökulmista.

Jussi Sohlberg
Tutkimusassistentti
Kirkon tutkimuskeskus

Kommentit koskien kirjoitusta: “Uusateismi ottaa vahvasti kantaa uskontoihin

  1. Miksi uskontojen ulkopuolella oleva ateismi on kuvan luettelossa? Ei aseksuaalinenkaan ole seksuaalinen.

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *