Voisiko kirkko estää terrori-iskun?

Kuva: Stiven Naatus

Eurooppalaisia yhteiskuntia on pitkään pidetty vakaina ja turvallisina. Sitä ne ovat enimmäkseen myös tänä päivänä. Eurooppalaisten maiden yhteiskuntarauhaa ovat kuitenkin koetelleet lukuisat terrori-iskut ja jännitteet väestönosien välillä. Radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ääriajattelun riski ei koske vain islamilaisella ideologialla toimintaansa perustelevia yksilöitä ja ryhmiä, vaan myös muita, esimerkiksi äärioikeistolaisia ryhmiä. Lisäksi jo väestöryhmien välisen epäluulon kasvaminen lisää monia ongelmia.

Radikalisoituminen ja väkivaltaisen ääriajattelun uhka on ollut myös Suomessa totta jo pidemmän aikaa. Tänään se on entistä ajankohtaisempi. Turvallisuudesta ja väkivallan ehkäisystä puhutaan nyt paljon: mitä pitäisi nyt tehdä, jotta iskuja ei tapahtuisi eikä päädyttäisi väkivaltaan asti? Miten ylläpidetään yhteiskuntarauhaa Suomessa? Samalla kyse on koko suomalaisen yhteiskunnan suunnasta. Turvallisuudessa ei ole kysymys vain väkivallan ja sen uhan estämistä, turvallisuus on myös luottamuksen säilymistä ja sen rakentamista sekä keskustelua yhteiskunnan arvopohjasta.

Yhteiskuntarauha ja kirkko

Kirkon näkökulmasta kysymys on ennen kaikkea osallisuudesta ja luottamuksesta. Osallisuus tarkoittaa sitä, että kaikilla Suomessa asuvilla ja Suomeen muuttavilla on mahdollisuus tulla osallisiksi yhteiskunnasta ja sen toiminnasta. Tämä ajatus taas perustuu kaikkien ihmisten yhtäläiseen arvoon luotuina Jumalan maailman asukkaina. Luottamus taas on jotakin, joka ylläpitää koko yhteiskuntajärjestystä. Ihmisten välinen yhteistyö on mahdollista vain luottamuksen varassa. Kirkko voi ja sen tulee tukea yhteiskunnan kestävää rauhaa, luottamuksen rakentamista ihmisten välillä ja hyvän edistämistä. Jeremian kirjan luvussa 29. todetaankin: ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.”

Millaista sitten voisi olla toimiminen ”kaupungin parhaaksi”? Yhdeltä osaltaan se on jo nyt vakiintunutta seurakunnan perustyötä, huolehtimista yhteiskunnan heikompiosaisista, kasvatuksen tukemista, oppilaitosten ja koulujen sekä niiden yhteisöjen tukemista. Samalla se on myös osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun monella eri tasolla kirkon omista lähtökohdista. Joskus se voi olla myös kuuntelemista ja tilan antamista keskustelulle, jossa päästellään höyryjä, joskus se on terävääkin kannanottamista. Kantaa voidaan ottaa esimerkiksi siihen, miten muukalaista kuuluu kohdella lähimmäisenä.

Uskontojen edustajat rinnakkain

Kirkko voisi toimia erityisessä roolissa yhteiskunnallisten jännitteiden yhtenä purkajana. Seurakunnissa voidaan rakentaa hyviä yhteistyösuhteita muihin paikkakunnan uskonnollisiin yhteisöihin. Tutustumalla toisiin uskontoihin ja niiden edustajiin voidaan luoda hyviä yhteistyöverkostoja ja vähentää ennakkoluuloja puolin ja toisin. Samalla voidaan osoittaa paikallista esimerkkiä hyvästä yhteiselosta ja kumppanuudesta hyvinkin erilaisten ihmisten kesken. Tällainen esimerkki voi olla merkittävä koko paikkakunnan ilmapiirin kannalta. Lisäksi, jos ryhmien kesken joskus ilmenee seurakunnan alueella jännitteitä tai suoranaisia konflikteja, on helpompi olla yhteydessä toisiin, kun kasvot ovat tutut.

Uskonnollisten yhteisöjen yhteistyö nousee jo vieraanvaraisuuden periaatteesta. Vanhan testamentin kirjoituksista löytyy lukuisia esimerkkejä Lähi-idän kulttuureille tärkeästä vieraan asettamisesta etusijalle. Pitkän matkan erämaassa kulkeneelle avattiin teltan ovi ja tarjottiin juotavaa ja syötävää. Näin teki myös Abraham, kun pyysi kolmea ohikulkevaa muukalaista jäämään luokseen Mamren tammistossa tietämättä, että oli pyytänyt kotiin itsensä Herran. Myös suomalaisissa torpissa oli tapana, ettei pitkän matkan taivaltanutta kulkijaa laskettu yön selkään väsyneenä. Voisiko yksi tapa osoittaa vieraanvaraisuutta olla esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen yhteinen ateria suurten juhlapyhien alla? Voitaisiin vaikka vierailla toisten luona tutustumassa vuoron perään.

Vihapuhe ja turvalliset keskusteluympäristöt

Äänenpainot tuntuvat kiristyneen suomalaisessa yhteiskunnassa monella tavalla. Moni on pannut merkille, miten netissä vellonut tyyli puhua toisista ihmisistä ja ihmisryhmistä ilkeästi tai jopa uhkaavasti, on rantautunut myös ihmisten väliseen kasvokkain tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Muslimiystäväni kertoi, että hänelle on saattanut yhtäkkiä puhua hyvin vihaisesti aivan normaalilta vaikuttava hyvin pukeutunut vieras ihminen. Jotkin asiat vaikuttavat muuttuneen muutamassa vuodessa.

Kirkon tehtävänä on muistuttaa, ettemme voi sallia vihapuheen normalisoitumista. Kukaan ihminen ei ansaitse vihaa sen perusteella mihin ryhmään hän kuuluu. ”Puheemme” on kirkkovuodessa yhden pyhän keskeinen aihe. Se muistuttaa, että vaikka kieli on pieni osa meitä, sen varassa voi tapahtua paljon, niin hyvää kuin pahaa.

Mutta ihmisille tulisi antaa tilaa kertoa mitkä asiat heitä huolestuttavat ja pelottavat. Tampereen hiippakunnassa on kokeiltu ”Lasisilta”-hanketta, jossa hyvin erilaisista lähtökohdista tulevat ja oikeastaan vastakkaisella tavalla ajattelevat ihmiset tulevat yhteen työskentelemään ja etsimään yhdessä ratkaisuja. Kokemukset ovat olleet hyviä. Voisivatko seurakunnat laajemminkin tarjota alustan tällaisille yhteen tulemisille ja keskusteluille, jossa asioiden annettaisiin tulla esiin turvallisessa ympäristössä? Tällainen tilan antaminen keskustelulle voisi olla suuri teko yhteiskuntarauhan kannalta.

Ei pelkkää puhetta

Kirkko on monessa mielessä sanan ja puheen kirkko. Useissa kirkon tapahtumissa puhutaan ja kuunnellaan paljon. Voisiko sen lisäksi olla jotakin, jossa toimitaan ja tehdään yhdessä? Yhdessä tekeminen voi joskus luoda syvempää yhteyttä ihmisten välille kuin yhdessä kuunteleminen ja puhuminen. Lisäksi toiminnalla voidaan osallistua toimintaan ”oman kaupungin parhaaksi”. Kun vuonna 2015 turvapaikanhakijoita alkoi tulla suuria määriä Suomeen, monet seurakunnat tarttuivat aikailematta toimeen ja ryhtyivät auttamaan majoittamisessa ja monessa muussa asiassa. Sittemmin tilanne on rauhoittunut, mutta tuosta vuodesta jäi kokemus, että tällaistakin kirkon toiminta voi olla.

Startup Refugees on vapaaehtoisista jäsenistä koostuva verkosto, joka tukee turvapaikanhakijoita työllistymisessä ja yrittäjyydessä Suomessa. Vapaaehtoinen omasta ajasta antaminen ja osaaminen on osoittautunut tehokkaaksi menetelmäksi, kun ihmisiä on ohjattu osaksi työelämää tai yrittäjyyteen. Lisäksi yhdessä tekeminen näyttää olevan hyvin hauskaa. Mukana verkostossa on myös seurakuntia. Hiljattain Vantaan seurakunnat antoivat tilojaan käyttöön ryhmälle turvapaikanhakijoita, joka harjoitteli oman ravintolan perustamista. Pieni vaiva, mutta iso ilo ihmisille, jotka ottavat askeleita osaksi yhteiskuntaa.

Tällainen toiminta erilaisten verkostojen ja järjestöjen kanssa voisi olla myös kirkon huomista päivää. Kun ihmiset eivät enää sankoin joukoin tule kirkon tiloihin, on kirkon työntekijöiden hyvä mennä sinne, missä ihmiset jo ovat ja tehdä yhteistyötä eri tahojen kanssa niissä asioissa, jotka sopivat kirkon arvoihin ja työhön. Tällainen yhteistyö saattaa synnyttää monenlaista yhteistä hyvää.

Väkivaltainen ääriajattelu

Oma erillinen kysymyksensä on ihmisten radikalisoituminen ja siirtyminen ajattelusta väkivallan tekoihin. Tässä asiassa on lisättävä ymmärrystä ja tietoisuutta. Kirkkohallitus on järjestänyt viime vuonna koulutuksia seurakunnille väkivaltaisesta ääriajattelusta yhteistyössä sisäministeriön kanssa. Tällaista yhteistyötä on mahdollista tehdä myös jatkossa. Lisäksi teemasta on keskusteltu yhteiskunnan vaikuttajien kanssa Porin SuomiAreenassa.

Hiljattain järjestettiin aiheesta oma seminaari Diakonia-ammattikorkeakoulussa yhteistyössä opiskelijajärjestöjen kanssa. Seminaarissa käsiteltiin turvallisuutta oppilaitosyhteisöissä. Turvallisuus ei oppilaitoksessakaan ole vain väkivallan tai konfliktien estämistä, vaan myös oppilaitosyhteisön tukemista ja hyvän hengen rakentamista. Kirkkohallitus onkin aloittanut opiskelijajärjestöjen kanssa AKIRA-hankkeen opetusministeriön tuella. Hankkeessa on tarkoitus etsiä ja rakentaa malleja rasismin ehkäisemiseksi ja eri ryhmien välisten jännitteiden vähentämiseksi oppilaitoksissa.

Vastaavanlaista yhteistyötä tapahtuu monella suunnalla kirkon sisällä. Keskeistä on havaita, ettei kirkko ole turvallisuusviranomaisten etäispääte tai minkään ryhmän edunvalvoja, vaan kristillinen kirkko, joka elää ja toimii tässä maailmassa niissä kysymyksissä, jotka eteen tulevat.

Lopuksi

Kirkko ei siis huolehdi yhteiskunnan turvallisuudesta tai tarkkaile sillä silmällä ympäristöään. Kirkko kuitenkin elää tässä maailmassa ja todistaa sanomastaan sanoin ja teoin. Yksi kirkon keskeisistä viesteistä on rauha. Se on rauhaa ihmisten kesken maan päällä, yhtä lailla se on rauhaa suhteessa itseen, omaan sisimpäänsä ja suhteessa Jumalaan. Toinen suuri sana on rakkaus. Se on voima, joka yllättää, antaa uuden näkökulman ja kasvattaa esiin jotakin aivan uutta. Kirkon sanoma ei ole pelon ja epävarmuuden, vaan toivon ja ilon sanomaa.

Stiven Naatus
Oppilaitosyhteistyön asiantuntija
Kirkkohallitus

Kommentit koskien kirjoitusta: “Voisiko kirkko estää terrori-iskun?

  1. Erilaiset ääriajattelut ja ideologiat antavat selkeitä vaihtoehtoja ja vetoavat epävarmoihin ja näköalattomiin ihmisiin jotka eivät löydä toivoa varsinkaan maallistuneessa Euroopassa jossa ihmisen perustarpeiksi katsotaan riittävän asunto, ruoka, työ tai opiskelupaikka. Unohdetaan se, että ihminen kaipaa jotain muutakin jotta jaksaisi eteenpäin. Uskonnoilla on ihmiselle suuri merkitys koska niiden avulla voi purkaa ahdistustaan turvallisesti, mutta kun nämä viedään pois, ahdistusta ja vihaa aletaan purkaa esim. terrorin keinoilla… Voi meitä. Kirkolla on suuri vaara joutua osapuoleksi konflikteihin, halusi se tai ei. Ääri-ideologiat ovat aina halunneet käyttää esim. kirkkoa, joko välineenä asiansa ajamiseen tai sitten tehdä siitä vihollisensa. Historia kertoo vaihtoehtojen toimivan aina hyvin.

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *