Yhteinen näky paremmasta tuo samalle puolen pöytää

Kuva: Liisa Takala

Kansallisen työelämän kehittämisstrategian visio on, että Suomen työelämä on Euroopan paras vuonna 2020. Kirkon sopimusalalla strategiaa toteuttaa Kirteko, Kirkon työelämä 2020 -ohjelma.

Kirteko käynnistettiin Kirkon työmarkkinalaitoksen ja kirkon pääsopijajärjestöjen eli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn, Kirkon alojen ja Kirkon alan Unionin yhteistyönä vuonna 2014. JUKOn neuvottelupäällikkönä olen saanut seurata Kirtekon syntyä, kasvua ja kehitystä alusta lähtien.

Yhteistyö työmarkkinalaitoksen ja muiden pääsopijajärjestöjen kanssa on toiminut yllättävän hyvin ottaen huomioon, että tällainen toiminta on kirkon työmarkkinajärjestöille uutta. Virka- ja työehtosopimuksia neuvotellessamme olemme tietysti aikaisemminkin istuneet saman neuvottelupöydän ympärillä, mutta visusti eri puolilla. Jokaisen osapuolen tehtävänä sopimusneuvotteluissa on edistää omaa asiaansa ja pitää omiensa puolia. Kirtekossa olemme olleet samalla puolella edistämässä parempaa työelämää seurakunnissa.

Olemme olleet yhtä mieltä siitä, että kehittämistä tarvitaan, jotta seurakuntatyö jatkuu, työhyvinvoinnin ja tuottavuuden edellytykset pystytään turvaamaan ja uuden teknologian mahdollisuudet myös seurakunnissa hyödyntämään.

Erilaista työn ja työhyvinvoinnin kehittämistä on tietenkin tehty seurakunnissa ennen Kirtekoa ja tehdään edelleen Kirtekosta riippumatta. Kirtekon yhtenä tarkoituksena on tavoittaa tämä kirkon työpaikoilla tapahtuva kehittämistyö ja tehdä sitä näkyväksi. Kirteko jakaa kehittämisen kokemuksia ja käytäntöjä sekä edistää kehittämistä monipuolisesti osana kirkon sektorin rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia.

Kirtekon arvo on yhteistyössä

Ihan keskenämme emme ole Kirtekoa urakoineet. Työelämän kehittämisen asiantuntija-apua olemme saaneet erityisesti Työturvallisuuskeskus TTK:sta ja Kevasta sekä Kirkon koulutuskeskuksesta. Yhteistyötä on tehty myös tuomiokapitulien kanssa.

Tämä yhteistyösuhde ei aina ole ollut täysin kitkaton. Osa kapitulien toimijoista on ehkä kokenut, että työmarkkinaväki tuppaa väärälle tontille. Ehkä tässä olisi myös meillä tärkeä peiliin katsomisen paikka. Varsinkin alkuvaiheessa meidän Kirtekon kanssa askaroivien työmarkkinaihmisten innostus saattoi hetkittäin olla suurempaa kuin osaaminen.

Kirtekon näkyvintä toimintaa ovat olleet verkostotapaamiset, jotka ovat mahdollistaneet työpaikkojen edustajien ja muiden toimijoiden vuoropuhelun sekä ajankohtaisen työelämätiedon välittämisen. Vuonna 2017 Kirteko-verkostotapaamisia järjestettiin kolme. Tapaamisilla tavoitettiin yli 200 osallistujaa yli 80 organisaatiosta. Tyhjille saleille paremman työelämän ilosanomaa ei siis ole julistettu, mutta kyllä lisääkin väkeä mukaan mahtuisi.

Tähän mennessä järjestettyihin tilaisuuksiin on kutsuttu ylin johto, esimiehet sekä henkilöstöä edustavat luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut. Ylin johto onkin ollut hienosti mukana, mutta esimiehiä, työsuojeluvaltuutettuja ja luottamusmiehiä kaivattaisiin entistä enemmän mukaan. Toivomme, että tilaisuuteen lähdettäisiin seurakunnasta aina isommalla porukalla: Kirtekon keskeisenä perusideana on, että työnantajan ja henkilöstön edustajat kehittävät työpaikkaa ja sen toimintoja yhteistoiminnallisesti.

Vuosi 2018 – sparrausta, verkostoja ja vahvempia resursseja

Aiempina vuosina Kirtekoa on pyöritetty lähes yksinomaan Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmän hankerahoituksella, mutta vuonna 2018 työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt satsaavat työpanoksen lisäksi Kirtekoon myös rahaa. Myös TTK:n hankerahoitus jatkuu. Mittavista summista ei nytkään ole kysymys, ja kuntasektorin työelämän kehittämisohjelmaan Kuntekon resursseihin nähden olemme jatkossakin ”harrastajateatteri”. Uskomme kuitenkin, että vuodelle 2018 myönnetyllä lisärahoituksella saamme uutta voimaa seurakuntia palvelevaan kehittämisen tukeen.

Verkostotapaamiset ovat keskeinen osa Kirtekoa myös ensi vuonna. Toimintaan kuuluvat myös oppimis- ja kehittämisverkostot. Työhyvinvoinnin johtaminen –verkoston lisäksi käynnistämme ainakin krematoriotyön turvallisuus -verkoston.

Kokonaan uutena Kirteko-toimintamuotona tarjotaan työpaikkojen tukea ja sparrausta, jossa ammattikehittäjä auttaa työyhteisöä pääsemään kehittämisen alkuun. Sparrauksesta tiedotamme lisää alkuvuodesta – pysykää siis kuulolla!

Vuonna 2018 on tarkoitus myös arvioida Kirtekon vaikutuksia. Meille Kirtekon käynnistäjille ja keskustason toimeenpanijoille vaikutus on kiistattomasti ollut työtä lisäävä, mutta tunnelma ainakin minulla on plussan puolella. Mutta koska emme tee tätä itsellemme, vaan seurakunnille ja niiden työntekijöille, on meidän keksittävä tapa selvittää Kirtekon vaikutuksia myös paikallistasolla.

Kuka teiltä tulee mukaan?

Verkostotapaamisiin kutsuttavien joukkoa täytyy varmasti miettiä hieman tarkemmin, ja myös pienten seurakuntien näkökulmasta. Pienissä seurakunnissa työntekijöillä ei välttämättä ole luottamusmiestä eikä ihan pienimmissä aina edes työsuojeluvaltuutettua. Pienistä seurakunnista monesti puuttuvat myös väliportaan esimiehet. Yhteistoiminnallinen kehittäminen työnantajien ja työntekijöiden kesken ei kuitenkaan voi olla vain suurempien työpaikkojen juttu.

Yleisempänä haasteena on se, miten tavoitamme ne työpaikat, joilta ei vielä ole osallistuttu Kirteko-tapaamisiin tai oppimisverkostoihin. Tiedän, että kaikilla on kiire omissa, oikeissa töissään. Kaiken etukenomenon keskellä olisi kuitenkin hyvä välillä hetkeksi istahtaa miettimään, juostaanko kiireessä oikeaan suuntaan ja voivatko kaikki työyhteisössä hyvin – ja jos ei, niin mitä voitaisiin tehdä.

Tutkimukset todistavat, että työhyvinvoinnin edistämiseen käytetty aika ja siihen sijoitetut eurot eivät mene hukkaan. Vuoden 2014 Työkykyjohtamisen benchmark-tutkimuksen mukaan yksi työhyvinvointiin sijoitettu euro voi tulevaisuudessa säästää viisi tai jopa kuusikin euroa. Työssään viihtyvä ja työpaikalla hyvinvoiva ihminen on vertaansa vailla oleva tuottavuustekijä!

On marraskuinen perjantai. Ulkona on jo pimeää, kello lähenee viittä ja JUKOn toimistolla alkaa olla hiljaista. Jostain kuuluu joululauluja ja iloista naurua; naapuritoimiston väki aloittelee pikkujouluja. Eräästä kopista kuuluu kuitenkin kiivas näppäimistön naputus… Jäipä taas nämä hommat viime tippaan ja blogi kirjoitettavaksi juuri ennen deadlinea. Tässä minulla olisi henkilökohtainen kehittämisen paikka. Vielä ennen viimeistä pistettä ja viikonlopun viettoon lähtöä kuitenkin muistutus, että Kirteko-keskusteluun voi osallistua myös Facebookissa ja Twitterissä. Niin ja sitten vielä ihan loppuviimeksi: Rauhallista joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta! Vuonna 2018 kirkon työelämä ei ehkä vielä ole ihan Euroopan parasta, mutta haluan uskoa, että se on parempaa kuin aiemmin!

Anne Kaitainen
Neuvottelupäällikkö
JUKO

Kirteko Sakastissa
Kirteko-ryhmä Facebookissa
Kirteko Twitterissä

Kommentit koskien kirjoitusta: “Yhteinen näky paremmasta tuo samalle puolen pöytää

  1. Paras aloitus työmarkkinalaitokselta työolojen kehittämiseksi olisi perua uusi työaikakokeilu. Samoin pitkään jatkunut sopimusten huonontaminen etenkin alempien palkkaluokkien osalla. Palkkavertailu esim. kunnan tai valtion vastaaviin on ollut taannehtivaa viimeiset 15 vuotta, ja näillä eväilläkö pitäisi saada työntekijät innostumaan että kirkko on paras työnantaja ja meillä paras työpaikka. Kutsumuksella ei saa leipää kaupasta.
    Näillä ajatuksilla eläkkeelle joutunut JYTYläinen entinen luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu

Kyseisen artikkelin kommentointi on sulkeutunut.