Ajatus toiselle pääsiäispäivälle

Kuva: Aarne Ormio

Kun kansakoulussa katsottiin Pyhän maan karttaa, ei kukaan kertonut miten epätasaista maisemaa siellä on. Jerusalemin lähiöissäkin saa kävellä mahdottomia mäkiä ylös ja alas, vaikka ei kovin kauas menisikään.  Hiki tulee pintaan, etenkin kun ilmatkin ovat usein lämpimämpiä kuin meilläpäin.  Jeesuksen aikana ei voinut autollakaan ajaa.

Pääsiäisaamun jälkeen oli nukuttu yksi yö. Kaksi matkalaista taittaa taivalta, parin tunnin matka. Jeesus, tuntemattomana, liittyi seuraan, tie oli yhteinen. Siinä oli aikaa puhua, aikaa ihmetellä. Pääsiäisen tapahtumia, joista kaikki eivät olleet vielä kuulleetkaan.

Illalla, perillä, ruokapöydässä Jeesus vasta tunnettiin.  Se kyllä riittikin. Miehet lähtivät vielä tummuvaan yöhön, takaisin sinne mistä lähtivätkin.  Heillä oli asiaa muille. He lähtivät viemään uutisia.

Yhteisen leivän äärellä he kohtasivat Jeesuksen. Niin mekin.