Arkipäiväistyvästä pahasta

VäkijoukkoKun jotkut haluavat ymmärtää, mistä esimerkiksi turvapaikkakeskustelussa, vihapuheessa tai ääriliikkeissä oikein on kyse, jotkut tulkitsevat tuon ymmärtämisen pahan suvaitsemisena ja sallimisena. Filosofi Hannah Arendt käsitteli ymmärtämisen käsitettä erityisesti suhteessa pahaan. Arendt tuli tunnetuksi 1960-luvulla kirjoittamastaan raportista, jossa hän analysoi Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä. Hänen mukaansa ymmärtäminen ei suinkaan tarkoita hyväksymistä, suvaitsemista tai anteeksiantoa: ”Ymmärtäminen ei tarkoita tyrmistyttävän kieltämistä”.

Ymmärtäminen ei voi olla täydellistä, se on jatkuva prosessi, jonka tavoitteena on maailman muuttaminen paremmaksi. Tämän epätäydellisen ja jatkuvan liikkeellä olemisen luonteensa vuoksi ymmärtäminen edellyttää, että olemme valmiita kyseenalaistamaan aikaisemman ymmärryksemme. Arendt tutki natsi-Saksan totalitarismia eikä löytänyt sellaisia välineitä, joilla sitä tarkastella. Tämän käsitteiden toimimattomuuden huomaaminen edellyttää herkkyyttä mutta samalla riittävää etäisyyttä suhteessa itse ilmiöön, jotta ei anna sen oman sisäisen logiikan ja käsitteistön dominoida omaa ajattelua: ”Ymmärtäminen tarkoittaa…ennaltamääräämätöntä, herkkää todellisuuden kohtaamista ja vastustamista, mitä tahansa todellisuus käsittääkin”.

Arkipäiväinen paha

Kun muut olivat kuvanneet Eichmannin sadistina ja historian pahimpana hirviönä, Arendtin käsitys hänestä oli toinen. Kuten Susanna Snell kiteyttää erinomaisessa kirjoituksessaan ”Radikaalista banaaliin pahaan” (2004, 165): ”Vasta kun ymmärretään, ettei Eichmann ollut perverssi sadisti tai kiero valehtelija, nähdään koko rikoksen kauheus”. Eichmann oli hämmentävän tavallinen, arkinen. Ja juuri tämä tavallisuus, arkipäiväisyys oli Arendtin mukaan ”paljon pelottavampaa kuin kaikki julmuudet yhteensä”.

Astuttuaan ulos ennalta annetusta tulkintakehikosta Arendt pystyi havaitsemaan sen uudenlaisen pahuuden, minkä totalitarismi Saksassa synnytti. Tämä uskallus avasi tietä sellaiselle ymmärtämisen tavalle, jota meidän pitäisi pystyä harjoittamaan ja jalostamaan nimenomaan omaa aikaamme koskien. Sellaisella herkkyydellä, joka kohtaa todellisuuden sellaisenaan ja on valmis tarvittaessa muuttamaan aiempia tulkinnallisia työkaluja ja malleja.

Arendt määritteli tätä Eichmannin – ja arkipäiväisyydessään potentiaalisesti kenen tahansa meistä – pahuutta hyvän puuttumisen kautta. Silmiinpistävää ei siis ollut niinkään tekijän kierous, demonisuus tai ideologinen vakaumus, johon paha olisi voitu jäljittää. Sen sijaan Arendtin mukaan ainoa erottuva luonteenpiirre Eichmannilla oli kyvyttömyys ajatteluun. Tämä kykenemättömyys ajatteluun ilmenee kykenemättömyytenä tuntea huonoa omaatuntoa tekemisistään.

Arendt erottaa ajattelun ja toiminnan käsitteet, mutta sallii ajattelulle toiminnallisen ulottuvuuden etäisyyden ottamisen ja vastustamisen kautta: ”Kun kaikki huuhtoutuvat ajattelemattomuuttaan sen mukaan, mitä kaikki muut tekevät ja uskovat, niin ne jotka ajattelevat, paljastuvat, koska heidän kieltäytymisensä joukkoon liittymisestä herättää huomiota ja on siksi eräänlaista toimintaa”.

Arkipäiväistyvä paha tänään?

Hannah Arendtin varoitus pahan arkipäiväisyydestä ja yhteiskunnallisten olosuhteiden vahingollisuudesta ajattelulle ja sitä kautta toiminnalle tulee ottaa vakavasti ja sovittaa tähän päivään. On selvää, ettemme elä natsi-Saksan kaltaisessa totalitarismissa. Mutta ei ole ollenkaan selvää, ettemmekö mahdollisesti elä uudenlaisessa, vaikeammin tunnistettavassa totalitarismissa.

Arendtin esittämät vastalääkkeet ovat kuitenkin parhaat, jotka tiedämme: oikeusvaltio, mielipiteiden moninaisuuden ja keskustelun salliva yhteiskunta. Ja tällöinkin ratkaisevaa lopulta on tavallisten ihmisten toiminta, se millä tavalla me itse ajattelemme ja vastustamme huuhtoutumista valtavirran mukaan. Epämääräisinä aikoina korostuvat niin todellisuuden herkkä kohtaaminen kuin tarvittaessa äänekäskin pahan vastustaminen ja hyvän puolustaminen.

Kalle KuusimäkiKalle Kuusimäki
Johtaja
Diakonia ja sielunhoito, toiminnallinen osasto
Kirkkohallitus

 

Lähteet

Arendt, Hannah
–          Eichmann in Jerusalem. A Report on the Banality of Evil. Penguin Books: New York 1964.
–          “Thinking and Moral considerations”, Social Research 38:3 (1971).
–          The Origins of Totalitarianism. Harcourt Brace & Company: New York 1973.

Snell, Susanna, ”Radikaalista banaaliin pahaan”, teoksessa Immanuel Kant, Radikaali paha. Paha eurooppalaisessa perinteessä. Toim. Ari Hirvonen & Toomas Kotkas. Suom. Markku Lehtinen. Loki-kirjat: Helsinki 2004, 157–172.

 

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *