Autan tarvitsevaa, siis olen luterilainen

Kuva: Petri Kulju

Kuva: Petri Kulju

Suomalaiset ovat kansainvälisesti vertaillen aktiivisia vapaaehtoistoimijoita. Yhdistykset, vapaaehtoistyö ja hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen ovat suosittuja ja arvostettuja toiminnan väyliä. Uusimman vapaaehtoisuustutkimuksen mukaan selvästi yleisin vapaaehtoistoiminta on auttaminen, jota on kyselyn mukaan tehnyt lähes puolet vapaaehtoistyöhön osallistuneista suomalaisista. Yksi kiistaton syy tähän on luterilaisuuden taustavaikutus ihmisten arvomaailmassa ja yhteiskunnan toiminnassa.

Yhteiskunnan heikko-osaisista huolehtimisen kannalta 1500-luvun luterilainen reformaatio tarkoitti radikaalia uudistusta vastuunjaossa. Kahden regimentin opin mukaisesti köyhyys ja köyhistä huolehtiminen eivät olleet enää pelkästään almuilla hoidettavia hengellisiä kysymyksiä vaan järjellä ratkaistavia, yhteisiä ”tämänpuoleisia” asioita, joista päävastuun kantoi valtio. Kirkon tehtävä puolestaan oli tukea valtiota tässä tehtävässä. Valtion vastuu ei kuitenkaan poistanut vastuuta kirkolta ja kansalaisilta, jotka olivat edelleen velvoitettuja auttamaan.

Kirkon rooli auttajana on ollut vahva suomalaisen yhteiskunnan historiassa. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on tässä katsannossa varsin nuori, sillä käytännössä monet diakoniseen auttamiseen liittyvät tehtävät siirtyivät kirkolta kuntien hoidettaviksi 1800-luvun lopulla. Julkiset hyvinvointipalvelut kehittyivät kuitenkin varsin hitaasti, joten sekä vapaaehtoistyötä että kirkon diakoniaa tarvittiin käytännössä koko hyvinvointivaltion rakennusvaiheen ajan.

Suomalaiset auttavat lahjoittamalla

Hyvinvointivaltion rahoituskriisin myötä 2000-luvun taitteessa katse on kääntynyt kansalaisjärjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan sekä seurakuntadiakonian suuntaan. Kansalaisten auttamishalu kanavoituu erityisesti lahjoittamiseen.

Gallup Ecclesiastica 2015 -kyselyn mukaan noin puolet suomalaisista oli vuoden aikana osallistunut rahan tai materiaalien lahjoittamiseen. Vetoomuksen tai adressin allekirjoittaminen oli lähes yhtä yleistä kuin keräyksiin lahjoittaminen, mutta hyväntekeväisyyttä tuki säännöllisesti vain neljännes vastaajista. Aktiivinen tiedon jakaminen avustustoiminnasta tai -kampanjasta sekä mielenilmaukseen osallistuminen olivat harvinaisempia vapaaehtoistoiminnan muotoja.

Suomalaiset lahjoittivat vuoden aikana keskimäärin 153 euroa hyväntekeväisyyteen, erilaisiin keräyksiin ja avustuskohteisiin. Ne vastaajat, joiden arvomaailma oli eniten luterilainen, lahjoittivat myös huomattavasti enemmän hyväntekeväisyyteen. Luterilaisuus oli merkitsevä tekijä taustatekijöiden vakioinnin jälkeenkin, eli siitä huolimatta, mikä oli vastaajan ikä, tulotaso tai koulutus tai kuuluiko vastaaja kirkkoon.

Auttamisen velvoite ja kutsumus

Tärkeimpänä auttamista motivoivana tekijänä suomalaiset pitivät koettua myötätuntoa apua tarvitsevia kohtaan (83 % vastaajista, Gallup Ecclesiastica 2015). Lähes yhtä paljon auttamista motivoi myös oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Kolme neljäsosaa suomalaisista piti tärkeänä, että omilla teoilla on merkitystä. Nämä tekijät olivat jokseenkin yhtä tärkeitä kaikille myös uskontokunnasta riippumatta.

Halu käyttää rahaa johonkin hyödylliseen sekä auttamisen kokeminen kansalaisvelvollisuudeksi olivat tärkeitä noin kahdelle kolmannekselle suomalaisista. Väitteeseen samastuivat huomattavasti voimakkaammin arvomaailmaltaan luterilaisimmat kuin muut. Auttamista kristityn velvollisuutena piti tärkeänä kolme neljäsosaa luterilaisimmista ja yksi neljäsosa muista. Vastaava ero oli myös kirkon jäsenten ja uskontokuntiin kuulumattomien välillä.

Auttamiseen ei tämän perusteella liity kovin vahvaa kutsumuksellisuutta. Kristityn velvollisuus ohittaa kutsumuksen motivaatiotekijänä. On toki mahdollista, että osa auttamiseen kutsumuksellisesti suhtautuvista mieltää asian nimenomaisesti kristillisen katsomuksen velvoittavuuden kautta. Kärkipäässä olevista motivaatiotekijöistä esimerkiksi oikeudenmukaisuus ja merkityksellisten tekojen tekeminen ovat myös asioita, jotka voivat limittyä kutsumukseen.

Auttaminen ja luterilaisuus

Uskonnollisuuden vaikutus auttamiseen ei ole yksiselitteinen. Aktiivisuus seurakunnan toiminnassa näkyy myös aktiivisuutena avustustoiminnassa, siitä huolimatta miten aktiivinen vaikkapa oma rukouselämä on. Toisaalta uskonnottomat, toisaalta aktiivisesti jumalanpalveluksiin osallistuvat mutta ei-konservatiiviset kristityt ovat aktiivisia auttajia. Ehdotamme tulevassa kirkon nelivuotiskertomuksessa, että keskeinen taustatekijä auttamisaktiivisuudessa on osin uskonnollisuudesta riippumaton luterilainen arvomaailma. Tätä vasten reformaation merkkivuosi muistuttaa myös heikommista huolehtimisesta jokaisen kansalaisen tehtävänä.

Veli-Matti-SalminenVeli-Matti Salminen
Tutkija
Kirkon tutkimuskeskus

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *