Avautuuko kirkon ovi Googlessa?

Elämän suuria kysymyksiä googlataan, miten siihen vastaamme? Kuva: Stock.xchng

Elämän suuria kysymyksiä googlataan, miten siihen vastaamme? Kuva: Stock.xchng

Googlaaminen on ensisijainen tapa etsiä vastauksia, olipa mielessä sopivan ruohonleikkurin hankinta tai kristilliset käsitykset ikuisesta elämästä. Taloustutkimuksen mukaan 94 % suomalaisista käyttää hakukoneita netissä. Googlen äärellä vertaillaan, pohditaan, opitaan ja muodostetaan toimintaa ohjaavia käsityksiä.

Kirkon strategiassa visioidaan, että kirkkoon tullaan löytämään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Reittejä vastausten äärelle on monia mutta tämän ajan yksi keskeisimmistä reiteistä on Google. Jokainen kirkon teemoihin liittyvä hakusana on potentiaalinen ovi kirkon sivuille ja sieltä eteenpäin tapahtumiin ja verkkosisältöihin.

Kirkon toimintaan on löydetty tähänkin asti paikallislehtien ja tiekylttien avulla, mihin siis tarvitaan hakukonenäkyvyyttä? Todellisuus on vahvasti kehittymässä sitä kohti että jos asia ei löydy Googlella, sitä ei ole olemassa. Kun seurakunta löytyy omalla nimellään Googlesta, ollaan jo hyvällä tiellä. Vaikutukseltaan se vastaa kuitenkin sitä, että seurakunta löytyy puhelinluettelosta. Hakukonenäkyvyydestä ja tavoittavuudesta verkossa voidaan puhua kun kirkon ”tuotteet” eli toiminta ja sanoma löytyvät Googlella ensimmäiseltä hakutulossivulta.

Mikä on kouluarvosana kirkon hakukonenäkyvyydessä tällä hetkellä?

Alkuvuonna osana seurakuntien verkkohanketta tutkittiin, miten paljon kirkon verkkopalveluja käytetään ja mitä kautta sivuille tullaan. Keskimäärin lähes 70 % seurakuntien verkkosivujen käyttäjistä tulee sivustolle Googlesta. Kirkon ovet ovat auki googlaajille, jotka etsivät

  • hautausmaita,
  • kirkon rakennuksia tai työntekijöitä,
  • virkatodistuksiin liittyviä tietoja,
  • kauneimpia joululauluja tai
  • avoimia työpaikkoja.

Kirkollisiin toimituksiin liittyvät sisällöt tulevat heti näiden jälkeen löydettävyydessään ja kiinnostavuudessaan.

Hakukonenäkyvyyden tutkimisessa verkkohankkeen apuna on ollut hakukoneoptimoinnin asiantuntija Matti Kojo. Hänellä on 5 vuoden kokemus organisaatioiden ja tuotteiden hakukonenäkyvyyden parantamisesta ja web-analytiikasta. Hän antaisi kirkolle kouluarvosanaksi tällä hetkellä 7.

”Sisällöt löytyvät ja avautuvat sellaiselle, joka jo hieman osaa etsiä itse ev.lut. kirkkoon liittyviä asioita ja tuntee sanastoa. Elämän isojen kysymysten kanssa painivat eivät löydä vastausten pariin kirkon sivustoille Googlen avulla”, perustelee Kojo.

Etsivä löytää, kolkuttavalle avataan ja Googlessa noustaan hakutulossivun kärkeen

Mitä Kojon viittaamat elämän isot kysymykset sitten ovat? Avainsana-analyysi ja pieni testaus Googlessa ovat osoittaneet, että kirkon ovia ei ole tarjolla ihmisille, jotka etsivät hakusanoilla kuten elämän tarkoitus, kuolema, suru, lähimmäisen rakkaus, enkelit tai maailmanloppu. Toisin sanoen ensimmäiseltä tulossivulta tai ensimmäisen sivun neljän kärjestä ei löydy yhtään ev.lut. tahon tuottamaa verkkosisältöä tai keskustelukumppania. Kuolemaan liittyviä vastauksia ja tukea antaa kirkkoa innokkaammin Kela, Verohallinto ja pankit. Armoa tarjoilevat Googlessa Apulanta ja Jari Sarasvuo sekä kiitettävästi myös ns. kristillisten vapaiden suuntien edustajat.

Tilanne ei tietenkään ole näin mustavalkoinen. Armo ei ole sidottu yhteen käsitteeseen vaan etenkin tekoihin, joita on vaikeampi googlata yksittäisellä sanalla. Toisaalta voisi kuvitella, että juuri kirkossa näitä sanoja käytetään, ja ne siksi nousisivat myös Googlessa esiin. Kirkko on läsnä lähes jokaisessa kuolemantapauksessa Suomessa, mutta googlaaja ei kirkon tukea tässä asiassa helposti löydä.

Etsitäänkö kirkkoon liittyviä asioita Googlella – onko kysyntää?

”Kyllä”, vastaa Kojo. ”Avainsanatutkimuksen mukaan kirkkoon kiinteästi liittyviä hakuja tehdään arviolta lähes miljoona kuukaudessa. Pelkästään Aamenesta Öylättiin -sanastosta löytyviä sanoja käytetään yli 150 000 haussa kuukausittain.”

Kuolemaa, surua tai enkeleitä googlataan Suomessa enemmän kuin monia päivänpolttavia ilmiöitä tai julkkiksia. Google Trends ja Googlen avainsanatyökalu ovat käteviä välineitä hakutrendien seurantaan.

Kysyntää siis on. Miten siihen vastataan ja nostetaan kouluarvosana kiitettäväksi?

Kojon eväät kirkon verkkosisältöjen tekijöille ovat:

  1. Selvitä, mitä ja miten ihmiset etsivät verkossa.
  2. Kohdenna vastaukset etsijöille eli älä käytä pelkästään kirkon ammattitermistöä.
  3. Luo ja päivitä ajantasaista, tuoretta sisältöä.

Tämän lisäksi tarvitaan hakukoneystävällinen tekninen toteutus ja sisältöarkkitehtuuri sekä seurakuntien välistä yhteistyötä sisällöntuotannossa. Hakukoneet arvostavat sisältöä, johon myös muut sivustot linkittävät. Linkityksen kohteeksi voi olla vaikea yksittäisen seurakunnan päästä, mutta yhteistyöllä kirkossa se onnistuu.

Verkkopalvelujen rakentamisessa resurssien yhdistämisellä ja yhteistyöllä on monia hyötyjä myös seurakunnan näkökulmasta. Näitä hyötyjä tavoitellaan seurakuntien verkkohankkeessa. Tätä kohti mennään. Seuraa kehitystä tässä blogissa ja hankkeen verkkosivuilla.