Vastuullinen työkäyttäytyminen kukoistamaan kirkossa

9.9.2020

Uskokaa tai älkää, mutta viime kevät oli seurakuntatyöpaikoilla paljon muutakin kuin koronapandemiasta selviämistä. Ainakin yli kymmenessä pienessä ja keskisuuressa seurakunnassa harjaannutettiin silloin vastuullisen työkäyttäytymisen tietoja ja taitoja.

Sisäiset kehittäjät raivaavat tietä työhyvinvoinnille

17.6.2020

Puun ja kuoren välissä vai rinnalla kulkija? Kenties näitä molempia ovat työyhteisön sisäiset kehittäjät. Terminä sisäinen kehittäjyys kuulostaa hienolta, mutta työnä se on vielä hienompaa. Se kumpuaa vapaaehtoisuudesta ja sisäisestä palosta tehdä hyvää työyhteisössä.

Aktiivisen tuen toimintatapa työyhteisön tukena

29.5.2020

Työntekijöiden jaksamisesta on erityisen tärkeää pitää huolta tällaisena poikkeusaikana, jossa me kaikki tällä hetkellä elämme. Tässä tilanteessa esimiestyötä palvelevat selkeät ja helposti saatavilla olevat ohjeet ja toimintatavat, jotka ovat jo ennakkoon tuttuja sekä esimiehille että työntekijöille.

Kesätyötä koronan varjossa

22.4.2020

Tänä keväänä seurakuntatyönantajien kesätyökysymykset ovat olleet erilaisia. Koronaviruspandemian vaikutukset näkyvät myös seurakuntien hautausmaiden kesä- ja kausityössä.

Nyt on näytön paikka!

25.3.2020

Elämme Suomessa ja koko maailmassa poikkeuksellisia aikoja ja maassa on valmiuslaki voimassa. Olemme kriisioloissakin oikeusvaltio ja vaikeuksien keskelläkin on toimittava lakeja, sääntöjä ja sopimuksia noudattaen. Itse kukin meistä voi omalla käytöksellään osallistua talkoisiin noudattamalla kaikkea sitä ohjeistusta, jota koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi on annettu. Myös seurakuntatyönantajien toimilla näissä poikkeusoloissa on merkitystä. Luonnehdin seuraavassa lyhyesti, mitä kirkon […]

Tiedolla entistä parempaa henkilöstöjohtamista

26.2.2020

Hyvä ihmisten johtaminen tai toisin sanoin työhyvinvoinnin johtaminen ja tuloksellinen, seurakuntalaiset huomioon ottava päätöksenteko ei onnistu ilman tietoa. Näin tietotulvan aikakaudella työyhteisön tilaan ja henkilöstöön liittyvän tiedon tuottamisen ja hyödyntämisen perusteita on tarpeen pohtia hetki yhdessä. Vanha vaan ei vanhentunut suositus henkilöstötilinpäätöksen laatimisesta Minkälaista henkilöstötietoa seurakuntapäättäjillä ja johdolla on käytössään, kerätäänkö tietoa tarpeeksi, mitä pitäisi […]

Suunta kohti tulevaisuutta

29.1.2020

Haluan rohkaista kaikenkokoisia kirkon työyhteisöjä tutustumaan ja hyödyntämään kehittämisessään maksutonta, aika- ja paikkariippumatonta Tulevaisuuden työelämätaidot –valmennusta tukimateriaaleineen.

Jakaessa saat!

4.12.2019

Pikku hiljaa alkoi muotoutua ajatus ”kehittämisen iduista”. Liikkeelle lähdettiin kokeiluhengessä Kehittämisen itu -konseptia testaamalla. Rohkaistutaanko omaa hyvää tekemistä tuomaan esiin? Jaetaanko esimerkkejä eteenpäin? Saammeko synnytettyä jakamiskulttuurin kipinää?

Työturvallisuutta ja hyviä käytäntöjä krematoriotyöhön

7.11.2019

Krematorio on aika erityinen työpaikka, ja usein krematorionhoitaja on työnsä kanssa melko yksin. Työ on työtä siinä missä muukin työ, ja kuormitustekijät ovat toisaalta hyvinkin konkreettisia, turvallisuuteen ja työolohin liittyviä, mutta toisaalta ollaan hyvin äärimmäisten asioiden äärellä, kun ihmisten kokema suru ja menetys ovat lähes päivittäin läsnä.

Kehittämisen idulla mukaan KirTEKO 2019 -palkitsemiseen

10.10.2019

Kuulutimme Kirkonkellossa alkuvuodesta tekemään seurakuntien hyvästä työelämästä tänä vuonna entistä parempaa tunnistamalla parhaita työelämäkäytäntöjä ja jakamalla niitä. Avasimme samalla työelämäkäytäntöjen jakamista varten evl.fi/plussaan Kehittämisen idut -sivun. Seurakunnat olivat useasti kyselleet työelämäkäytäntöjen perään ja toivoneet, että joku tarjoaisi mahdollisuuden jakaa niitä. Nyt työelämäkäytäntöjä on julkaistu Kirtekon Kehittämisen idut -sivuilla 35 erilaista, ja lisää käytäntöjä etsitään.  Julkaistut […]