Ilkka Mäkelä on matkalla olevan yhteisön luotsaaja

Ilkka Mäkelä jää heinäkuussa eläkkeelle kirkon ulkosuomalaistyön johtajan virasta. Kuva: Aarne Ormio/KT

Kirkon ulkosuomalaistyön johtaja Ilkka Mäkelä teki tärkeän havainnon työskennellessään 1990-luvulla New Yorkin suomalaisessa seurakunnassa. Hän oli mukana projektissa, jossa kehitettiin kirkon ulkosuomalaistyölle uusia toimintatapoja. Pilottihankkeessa selvitettiin, miten kirkko voisi palvella yhä vaihtelevammista syistä ulkomaille muuttaneita ja hyödyntää samalla uusia sähköisen viestinnän välineitä.

Mäkelä uskoi kohtaavansa Atlantin toisella puolen sopuisan suomalaisyhteisön. Kolmannen, jopa neljännen sukupolven siirtolaiset ja vastikään Yhdysvaltoihin muuttaneet suomalaiset eläisivät kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Mutta toisin kävi:

”Yhteisestä kielestä huolimatta yhteyttä näiden ihmisten välille ei kuitenkaan syntynyt. Kolme sukupolvea on niin pitkä aika, että siinä kulttuurit ehtivät eriytyä. Sain huomata, että idealistinen mielikuvani yhtenäisestä suomalaisjoukosta ei pitänytkään paikkaansa. Samalla se oli myös hyvä opetus. Jouduin pohtimaan, miten voin palvella seurakuntalaisia molempien kulttuurien näkökulmasta”, Mäkelä muistelee.

Mäkelä näkee muutoksen luonnollisena osana kristillistä kirkkoa.

”Kirkolla ei ole koskaan ollut kotimaata. Se on ollut koko historiansa ajan muuttuva ja matkalla oleva yhteisö. Seurakuntien pitäisi kulkea rinnalla muutosten keskellä. Ja fyysisen asuinpaikan muuttaminenhan on vain eräs muutoksen ulottuvuus”, hän muistuttaa.

Tarpeita muuttuvassa ajassa

Kysymys siitä, kuinka seurakunta voisi palvella ulkomailla eläviä suomalaisia, on Mäkelästä olennainen. Ajan myötä ihmisten tarpeet muuttuvat, ja samalla myös odotukset seurakuntaa kohtaan. 1900-luvulla paremman elämän toivossa ulkomaille asettuneet siirtolaiset tarvitsivat tiivistä suomalaisyhteisöä turvakseen vieraan kulttuurin keskellä.

Tämän päivän maailmankansalaisilla on puolestaan hyvät valmiudet toimia monikulttuurisessa ympäristössä, mutta heilläkin on omat kipukohtansa.

”Kiivas elämänrytmi syö aikaa ja voimia niin, että ihmiset eivät välttämättä jaksa pitää riittävästi huolta perheestään ja parisuhteestaan. Kun sielulla on hätä, ihminen tarvitsee apua. Ihmisten avuntarve onkin muuttunut yksilöllisemmäksi rinnalla kulkemiseksi. Paineet yksilölliselle sielunhoidolle kasvavat”, arvioi Mäkelä.

Sähköisiä kohtaamisia ja nokikkain istumista

Suurin haaste tämän päivän ulkosuomalaistyössä on ihmisten tavoittaminen. Suomalaiset eivät välttämättä muodosta maailmalla tiivistä yhteisöä, eivätkä ihmiset ylipäänsä enää viivy samassa paikassa kovin kauan. Usein yhteys maanmiehiin syntyy luontevimmin verkossa.

Ulkosuomalaistyössäkin verkko on oivallinen apuväline, jonka avulla voidaan sekä tavoittaa että tarjota palveluita seurakuntalaisille. Esimerkkinä verkon hyödyntämisestä Mäkelä mainitsee Lukkari-sivustot, joihin osa ulkosuomalaisseurakunnista on siirtynyt tai siirtymässä.

Olennaista Mäkelän mukaan on se, millaista kirkkoa ulkomailla oleskelevat tarvitsevat. Esimerkiksi opiskelijavaihdossa puoli vuotta tai vuoden ulkomailla viettävälle yhteys kirkkoon voi syntyä sosiaalisen median kautta.

Toisaalta ulkosuomalaistyössä ollaan määrällisesti eniten tekemisissä turistien ja vain osan vuodesta ulkomailla oleskelevien kanssa. Tällöin tarpeetkin ovat toisenlaisia – esimerkiksi ikääntyvien eläkeläisten ja pitkiä aikoja ulkomailla viettävien lomalaisten tukemisessa voidaan tarvita sosiaalityön osaamista.

”Virtuaalinen yhteisö on hyvä asia, mutta se ei voi korvata fyysistä yhdessä olemista. Ihmiset pitäisi saada istumaan nokikkain”, Mäkelä pohtii.

Työ kirkossa on palvelemista

Mäkelä korostaa palvelemisen roolia sekä seurakuntatyössä että kirkon hallinnossa. Papin arjessa palveleminen on ihmisten kohtaamista ja heidän kuuntelemistaan. Hallinnon tehtävä puolestaan on tukea seurakunnissa tehtävää työtä.

Heinäkuussa virastaan eläkkeelle jäävä Mäkelä on todistanut suurta asennemuutosta 1980-luvulta tähän päivään.

”On ollut mukavaa seurata, kuinka hallinnossa on alettu nähdä oma tehtävä vallankäytön sijaan palvelemisena”, hän iloitsee.

Hän on saanut itsekin paljon apua omassa työssään:

”Monestakaan paikasta ei löydy sellaista asiantuntemusta kuin kirkkohallituksesta. Kaikki ovat aina auttaneet ja auliisti jakaneet tietoa sitä etsivälle”, hän kiittää. ”Olisipa ollut yksin aika pähkäilyä.”

Työnsä antoisinta puolta Mäkelän ei tarvitse pohtia hetkeäkään: ”Työtoverit ovat ehdottomasti aivan ykkösjuttu!”

Kollegat ovat ehdottaneet Mäkelälle, että hän lähtisi turistipapiksi, kun eläkepäivät pian alkavat. Siihen Mäkelä ei aio ainakaan heti ryhtyä. Työnteko saattaa kuitenkin kiinnostaa jossain vaiheessa.

”Jos voisin auttaa antamalla esimerkiksi konsultoivaa tukea tai tehdä ihan papin perusduunia, se kyllä sopisi minulle mainiosti!”