Iloa piikistä

Maapallo, johon kohdistuu rokote.

Sain koronarokotuksen – ja vielä kaikin puolin turvallista ja tehokasta rokotetta. Toinen piikki on tulossa kesällä, mutta jo tämä ensimmäinen herättää toiveita. Helsingin Messukeskuksen ”rokotustehdas” toimi todella tehokkaasti. Opasteita löytyi jo raitiovaunupysäkiltä ja toimintaa varten oli tehty uusia jämäköitä liikennemerkkejä. Opastus ja ohjaus Messukeskuksessa oli selkeää ja ystävällistä. Missään ei tarvinnut jonottaa, vaan ystävälliset vapaaehtoiset johdattivat oikeaan telttaan piikille. Huolenpito oli hyvää myös piikin jälkeen, kun piti odottaa vartin verran sitä, ettei mitään komplikaatioita ilmaantunut. Eikä niitä tullut, eikä myöskään mitään mahdollisista rokotteen jälkeisistä oireista. Hieno juttu! Ja hienoa on myös se, että heti seuraavalla viikolla oli uuden viisivuotisikäluokan vuoro.

Kesää voi ajatella toiveikkaana. Toki niin ajateltiin myös vuosi sitten koronan ensimmäisen aallon aikana. Kesä menikin melko hyvissä merkeissä, mutta sitten tuli toinen aalto ja sitten kolmas. Nyt toiveikkuudelle on kuitenkin vankempi pohja rokotusten myötä.

Koronavuosi on ollut monella tavalla poikkeuksellinen. Etätyö, Teams- ja Zoom-palaverit, paikallaan pysyminen, työtovereiden tapaaminen vain ruudulla kuvan kanssa tai ilman – poikkeuslistaa voisi jatkaa. Ihminen kaipaa ihmiskontakteja – ihan oikeita – ja niistä on kertynyt melkoinen vaje. Tässäkin suhteessa katse suuntautuu toiveikkaana syksyyn.

Toiveena ei kuitenkaan ole paluu koronaa edeltävään työnteon malliin. Tästä vuodesta on opittu paljon. Etätyö on oikeaa työtä, jokaista palaveria varten ei tarvitse matkustaa lähelle tai kauas. Koronavuoden oppien kautta voidaan säästää melkoinen määrä aikaa ja rahaa. Pakotetun digi- ja etävuoden jälkeen on syytä pohtia huolella, millä mallilla mennään eteenpäin.

Piikkien odotusta

Kirkon kansainvälisessä työssä on näkynyt hyvin konkreettisesti, miten eritahtisesti ja erilaisella voimalla pandemia on kohdattu eri puolilla maailmaa. Viime keväänä jouduimme hyvin nopealla aikataululla evakuoimaan turistipapit ja -kanttorit Euroopan kohteista. Toiveena oli, että seuraava talvikausi olisi taas normaalia aikaa. Joitain työtekijöitä oli mahdollista lähettää, mutta monen kohteen osalta tehdyt päätökset piti peruuttaa, kun koronaluvut taas kipusivat kipurajojen yli.

Lukuisia vierailuja ja tapahtumia on pitänyt joko peruuttaa tai lykätä tuonnemmaksi. Hankalimpia ovat sellaiset kokoontumiset, joihin tulee osallistujia useammasta maasta. Suomalais-ugrilainen pappeinkokous piti olla viime kesänä. Se siirrettiin ensi kesään, mutta sekin piti peruuttaa. Ei riitä, että Suomessa pandemia hiipuu, samoin pitäisi käydä myös Virossa, Unkarissa ja Inkerinmaalla Venäjällä.

Erityisen pulmallista on järjestää suuria kansainvälisiä kokouksia. Suurimman ekumeenisen organisaation, Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomitean kokous piti olla vuosi sitten maaliskuussa, sitten elokuussa ja viimeisin siirto on tulevalle kesäkuulle. Kokous joudutaan kuitenkin järjestämään virtuaalisesti. Parinsadan henkilön kokoontuminen Geneveen eri puolilta maailmaa johtaisi parhaimmillaan tai pahimmillaan siihen, että suuri määrä kirkonjohtajien paikkoja vapautuisi Ekumeenisen keskuksen koronalingon seurauksena. Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksen oli määrä olla Saksassa ensi kesänä. Sitä on päätetty siirtää vuoden 2022 elo–syyskuulle. Tuhansia osanottajia pitäisi tulla yli sadasta maasta. Tuota tapahtumaa kohtaan toiveikkuus alkaa hiipua, kun katsoo maailman koronakarttaa.

Globaalit kokoontumiset – ja niiden peruuntuminen – osoittava pandemian globaalisuuden. Samalla ne osoittavat globaalin keskinäisriippuvuuden. Olemme Suomessa selvinneet koronapandemian kanssa poikkeuksellisen hyvin ja nyt perspektiivi tulevaan näyttää yhä paremmalta. Globaali kuva on kuitenkin toisenlainen. Korkean rokotekattavuuden maissa tartuntamäärät laskevat, mutta maailmanlaajuisesti tartuntamäärät ovat kasvussa. Entisenlaiseen vuorovaikutukseen ja vapaaseen liikkuvuuteen on vielä pitkä matka kuljettavana.

Korona koettelee kovin ottein myös kirkkoja. Suuri osa maailman kristityistä elää alueilla, joissa Suomen kaltaisesta valoisasta perspektiivistä ei voi edes unelmoida. Kun köyhyys ja heikosti toimiva terveydenhoito on arkipäivää muutenkin, pandemia on vain kärjistänyt ongelmia. Viime keväänä Luterilainen maailmanliitto käynnisti erityisen ohjelman haavoittuvassa asemassa olevien jäsenkirkkojensa tukemiseksi koronapandemian synnyttämien ongelmien keskellä perustamalla Covid-19 hätäapurahaston, jota kirkkomme on tukenut. Jäsenkirkot ovat voineet hakea taloudellista tukea hankkeille, joilla ne pyrkivät ehkäisemään koronan leviämistä. Kirkoilla on keskeinen merkitys koronan vastaisessa taistelussa lukuisissa maissa, sillä ne ovat ruohonjuuritason toimijoita ihmisten arjessa. Ne välittävät asianmukaista tietoa pandemiasta ja auttavat suojautumaan siltä – sekä pyrkivät lievittämään akuuttia taloudellista hätää.

Kun rahasto perustettiin, sen piti olla lyhytaikainen hätäapurahasto. Pandemia on kuitenkin jatkunut odotettua pidempään ja uusia aaltoja ilmenee eri puolilla maailmaa.

Nyt Luterilainen maailmanliitto kehottaa jäsenkirkkoja kolmeen asiaan:
• Noudata paikallisten ja maailmanlaajuisten terveysviranomaisten neuvoja.
• Rukoilkaa toistenne puolesta, erityisesti niiden maiden ja kirkkojen puolesta, jotka ovat tällä hetkellä viruksen leviämisen keskipisteessä.
• Jos pystyt, harkitse lahjoittamista Luterilaisen maailmanliiton työn tukemiseksi COVID-19-pandemian leviämisen pysäyttämiseksi ja sen vaikutusten vähentämiseksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevien keskuudessa.

Näiden ohjeiden mukaan olemme toimineet. Rukousta ja muuta tukea tarvitaan edelleen, jotta sisaremme ja veljemme eri puolilla maailmaa voisivat katsoa valoisin mielin kohti tulevaa – käveltyään oman rokotuspaikkansa kautta hyvillä mielin eteenpäin.

Artikkelin kirjoittaja Kimmo Kääriäinen on Kirkkohallituksen ulkoasiain osaston johtaja.

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *