Jouluelokuvan ihmeellinen elämä

capra_ihmeellinen_elama

Frank Capra: Ihmeellinen on elämä (USA 1946)

Tasan 70 vuotta sitten ilmaantui ensi-iltaan jouluelokuva, jonka vastaanotto muistuttaa kovasti tarinaa itse elokuvassa.

Jouluelokuvien historia on pitkä ja ulottuu aivan 1900-luvun alkuun, yksikelaisten mykkäfilmien kaudelle. Alkuaikojen suosikkitarina oli Charles Dickensin kuuluisa Saiturin joulu (A Christmas Carol) vuodelta 1843. Ensimmäinen elokuvaversio tehtiin jo vuonna 1901 (Scrooge, or, Marley’s Ghost). Dickensin kertomus aaveineen tarjosi tekijöille haasteita ja katsojille nähtävää attraktion elokuvan, erilaisia trikkikuvia suosineen elokuvan varhaiskaudella. Sittemmin tarinasta on valmistunut ainakin parikymmentä filmiversiota. Youtuben runsaudensarvi tarjoaa niistä edustavan näytteen.

Dickensin viktoriaaniseen maailmaan sijoittuva kertomus rikkaasta mutta sydämettömästä Ebenezer Scrooge -saiturista, jota jouluyön aaveet kuljettavat parannuksen tielle, ei ole meillä saavuttanut tv-klassikon asemaa. Sitä vastoin Frank Capran Ihmeellinen on elämä (It’s a Wonderful Life, 1946), joka ei ole aivan vailla liittymäkohtia Dickensiin, on vakiinnuttanut paikkansa television jouluohjelmistossa. Itseänikin kaikkensa yrittänyt, mutta unelmissaan pettynyt ja itsetuhoiseksi ajautunut George Bailey  onnistuu aina liikuttamaan, vaikka olen nähnyt filmin monia kertoja.

Ihmeellisen elämän tuotanto käynnistyi Hollywoodissa heti sodan jälkeen. Teatterilevitykseen se pääsi joulunaikaan 1946. Alku ei luvannut hyvää. Kriitikot eivät siihen ihastuneet, ei liioin suuri yleisö. Päälle päätteeksi FBI epäili synkkien sävyjen tarinaa kommunistisesta myyräntyöstä. Ensimmäisen vuoden aikana se tuotti huomattavat puolen miljoonan dollarin tappiot. Vastaanotto muistutti kovasti epäonnisen George Baileyn tarinaa.

Elokuvilla on kuitenkin monta elämää. Sattuman oikusta Ihmeellinen on elämä vapautui 1970-luvulla tekijänoikeuksista ja sitä ryhdyttiin esittämään  paikallisilla kanavilla ympäri Yhdysvaltoja. Meillä elokuvan huomasi ensimmäisenä silloinen Mainos-Televisio, joka tuotti sen suomalaiseen TV-ensi-iltaan syyskuussa (!) 1976. Vuonna 1987 se nähtiin jo jouluaattona, mutta vasta viisi vuotta myöhemmin 1992 alkoi Ihmeellisen elämän katkeamaton sarja jouluaaton tai -päivän esityksiä.

Erilaisissa listauksissa jouluklassikon ykkösasemasta Capran elokuvan kanssa kilpailee Yhdysvalloissa toinen ihme-elokuva, George Seatonin Miracle on the 34th Street (Ihme 34. kadulla, 1947).  Tämä ihme kertoo vanhainkodissa majailevasta hyväntahtoisesta  herrasta, joka pitää itseään oikeana joulupukkina. Ihmiset suhtautuvat häneen epäluuloisesti, ja ennen pitkää asia ratkaistaan periamerikkalaiseen tapaan oikeussalissa. Tarina sijoittuu kiitospäivän ja joulun väliin, mutta alunperin elokuvaa ei uskallettu laskea joulumarkkinoille. Teatterilevitykseen se pääsi keskellä kesää, heinäkuussa 1947. Meillä se tuli teattereihin helmikuussa 1949, muutamaa kuukautta ennen Capran elokuvaa.  Televisiossakin joulupukkitarina on nähty jo pari kertaa.

Ihme 34. kadulla heittää kysymyksen joulupukin olemassaolosta suoraan ja kaartelematta: onko tämä mies joulupukki vai ei? Elokuva tuntuu vastaavan omaan kysymykseensä myönteisesti ja väittävän, että ainakin kasvatuksellisesti haitallista on kieltää lapsilta joulupukin olemassaolo hyväntuojana.

George Seaton (Stenius) oli ruotsalaistaustainen toisen polven siirtolainen. Hänellä voi siis kuvitella olleen jonkin sortin luterilaista hengenperintöä. Frank Capran kohdalla uskonnollisia vaikutteita ei tarvitse arvailla. Hän oli katolinen ja antoi uskonnolliselle taustalleen ilmaisuun myös taiteellisessa työssään.

Ihmeellistä elämää on analysoitu monella tavalla. Yleensä lähdetään siitä, että Capra kohdisti yhteiskunnallisen kritiikin amerikkalaiseen menestyksen unelmaan. Päähenkilö ajautuu syvään umpikujaan, mutta joulun sanoman todellistuminen muuttaa hänen elämänsä. Katolinen Capra näyttää jakaneen meidän luterilaisten kanssa ajatuksen, että Jumala tekee ihmeitä ja jakaa hyväänsä luodun kautta, pääasiassa toisten ihmisten välityksellä. Siihen viittaa myös jouluyön varsinainen ihme, kun Jumala syntyi ihmiseksi. Ihmeellinen on elämä esittää katsojalle haasteen muotoillen kysymyksen tähän tapaan: onko kovassa maailmassa mielekästä elää toisia varten? Kyse ei ole pelkästään uskosta jonkin hyvän olemassaoloon, vaan olemassaolon perusteisiin ulottuvasta rohkeudesta heittäytyä tämän hyvän kannettavaksi.

Jouluna 2016 Ihmeellinen on elämä täyttää siis tasan 70 vuotta. Juhlavuonna on hyvä tilaisuus verrata Capran kysymyksenasettelua Seatonin vastaavaan. Yle Teema näyttää joulupäivänä molemmat elokuvat peräkkäin. Katsomiskokemusta täydentää oivallisesti Ihmeellisen elämään liittyvä ja etukäteen, torstaina 22.12., uusittava osa Peter von Baghin ainutlaatuisesta “Elämää suuremmat elokuvat” -radiosarjasta.

rehumakiPekka Rehumäki
pappi ja cinefiili

 

 

Kommentit koskien kirjoitusta: “Jouluelokuvan ihmeellinen elämä

  1. Lämpimät kiitokset artikkelista. Itse törmäsin elokuvaan vasta vuosi sitten ensi kerran ja tänä jouluna katsoin uudestaan netin kautta (meillä ei ole televisiota). Ihastuin kovasti. Minua se puhutteli siinä, kuinka tärkeä jokaisen on täyttää se oma paikkansa Jumalan suunnitelmassa eikä väheksyä omaa, pieneltäkin tuntuvaa tehtävää.

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *