Mitä ovat sukupuolivähemmistöt? Tuleeko heti mieleen? Jos ei niin katso vaikka Setan sateenkaarisanastosta. Monesti huomaan kerrottuani kuuluvani sukupuolivähemmistöön, että hetken päästä toinen ihminen puhuu seksuaalivähemmistöistä eli on mielessään sotkenut nämä kaksi eri vähemmistöryhmittymää.
Sukupuolivähemmistöön kuuluva ihminen kohtaa myös sellaisia haasteita, jotka eivät kosketa seksuaalivähemmistöjä. Sukupuolivähemmistöjen sisällä on myös eroja: Transsukupuolisen haasteet poikkeavat paljon ei-binäärisen haasteista. Intersukupuolisilla taas on ihan omat kysymyksensä kuten transvestiiteillakin. Tärkeintä onkin pysähtyä kuuntelemaan juuri sitä ihmistä, joka haluaa itsestään kertoa, eikä kuvitella jo tietävänsä jonkin lokeron pohjalta, mitä tämä ihminen elämässään kohtaa. Jokaisella tulee olla oikeus itse määritellä itsensä tai jättää itsensä määrittelemättä.
Miltä tuntuu olla muunsukupuolinen?
Aina välillä joku kysyy minulta, miltä tuntuu olla muunsukupuolinen. Kysymys on siinä mielessä absurdi, etten tiedä, osaako kukaan nainen tai mies myöskään kuvata sukupuolikokemustaan. Osaan kuvata omaa sukupuolikokemustani suhteessa oletuksiin, joita sukupuolestani tehdään, tai suhteessa siihen, miltä tuntui, kun luuli, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla nainen, vaikka se ei koskaan hyvältä ja omalta tuntunutkaan. Mutta miltä tuntuu olla sitä sukupuolta, mitä ihminen on? Mitä sinä vastaisit oman sukupuolesi osalta?
Olla muuta sukupuolta kuin mies tai nainen tuntuu minusta usein siltä, että olen jotakin, mitä ei useimmille ole olemassa. Miten muuten selittäisin itselleni sen, että jatkuvasti moni minut tunteva ihminen käyttää minusta naiseuteen liittyviä termejä? Aina uudelleen saan korjata, etten ole ”täti” tai ”naispappi” tai ”she”. Moni pitää sukupuolta uskonasiana: Ihminen voi muka joko uskoa, että on muitakin kuin miehiä ja naisia, tai olla uskomatta. Tieteen löydöillä ei ole merkitystä eikä sillä, mitä ihmiset todeksi omassa elämässään tietävät. Jotkut pitävät oikeutenaan määrittää toisten ihmisten sukupuolen omien oletustensa pohjalta, koska niin heidät on ehdollistettu tekemään.
Näkymätön sukupuoli
Simone de Beauvoir kirjoitti feminismin perusteoksen Toinen sukupuoli vuonna 1949. Siitä noin 69 vuotta myöhemmin julkaistiin kirja Näkymätön sukupuoli – ei-binäärisiä ihmisiä. Kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä sulkee osan ihmisistä ulkopuolelle ja työntää heidät näkymättömiin. Miltä siis tuntuu olla sukupuoleltaan muu, ei-binäärinen? Miltä tuntuu olla näkymätön? Siltä se usein tuntuu. Mikroaggressiot ovat arkipäivää. Elämä on täynnä tahattomia loukkaavia kommentteja, jotka ovat usein niin vähäisiä tai ainakin yleisesti ottaen vähäisinä pidettyjä, että niihin on hyvin vaikeaa tarttua. Jatkuvasti niiden kohteena oleminen on todella kuluttavaa. Voi kun ihmiset oikeasti kehittäisivät itseään ja päivittäisivät tietojaan, jotta kenenkään meistä ei tarvitsisi elää näkymättömissä pohtien, pitäisikö huhuilla, että minäkin olen täällä! Siitä kun usein seuraa sen toisen ihmisen nolostuminen, vähän suurempi aggression ilmaus tai kiusallinen selittely.
Jos kertoo muille näistä näkymättömyyden kokemuksista, väärinsukupuolitetuksi tulemisista ja muista mikroaggressioista saa usein kuulla, ettei se toinen varmasti pahaa tarkoittanut. Se on selvää. Harva tarkoittaa pahaa sanoessaan vaikkapa: ”Sinä se olet kyllä loistonainen!” Mutta mitä siihen voi ei-binäärinen sanoa? Kiittääkö pitäisi?
Representaation merkitys
Aikoinaan puhuttiin loukkaavasti ”kiintiöhomoista”, kun elokuvissa ja televisiossa alkoi esiintyä homoseksuaaleja roolihahmoja. Virstanpylväs oli sekin, kun ohjelmissa alkoi olla homoseksuaaleja roolihahmoja ilman että nimenomaan se homoseksuaalisuus oli se erityiskysymys, josta roolihahmon kautta haluttiin kertoa. Odotan, että pian koittaa se päivä, jolloin ei-binäärisiä roolihahmoja alkaa esiintyä vastaavalla tavalla yhtä luontevasti vain osana ihmisyyden kirjoa.
Jos auktoriteettihahmo kuvailee maailmaa ja sinä et kuulu siihen, se voi johtaa psyykkiseen epätasapainoon. Se on vähän kuin katsoisit peiliin, etkä näkisi mitään. Representaatio on äärimmäisen tärkeää varsinkin kasvaville lapsille ja nuorille, mutta se on tärkeää myös meille aikuisille.
Onko kirkossa tilaa koko ihmisyyden kirjolle? Kenestä kaikista kirkossa tehdään näkymättömiä? Ketkä joutuvat miettimään, uskaltaisivatko he kertoa olevansa myös täällä? Ketkä nähdään aina jonkin identiteettinsä piirteen kautta? Ketkä joutuvat taistelemaan oikeudestaan saada olla olemassa tuomituksi tulematta?
Se sama vanha jouluevankeliumi samoilla vanhoilla oletuksilla?
Joulu on jo ovella. Se tulee tänäkin vuonna. Tänäkin jouluna kuulemme, miten enkelit todistivat Jumalan syntymisestä ihmiseksi. Yöllä paimenet saivat kuulla ilosanoman Vapahtajan syntymästä. Tarina ei kerro, mitä sukupuolta paimenet olivat. Meidät on ehdollistettu olettamaan, että he olivat kaikki miehiä. Ehkä joukossa silti oli joku ei-binäärinenkin. Minä haluan ajatella niin. Onhan meitä ei-binäärisiä aina ollut. Onneksi Jumala näkee meidät, vaikka ihmiset eivät aina näekään.
Siunattua oletuksista vapaata joulua sinulle!
Laura “Late” Mäntylä
Yliopistopappi, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pappi
Kuvassa Maria Mughalin maalaus “Piilossa”