Kaste kristillisen elämän alun ja ”Kristuksen ja hänen kirkkonsa yhteyteen” liittämisen pyhänä toimituksena on noussut uudella tavalla valokeilaan kristillisten kirkkojen elämässä eri puolilla. Pohjoismaisissa kansankirkoissa on oltu huolissaan kasteiden määrän putoamisesta, ja osana tätä liikehdintää on myös käynnistetty Luterilaisen maailmanliiton projekti ”luterilaiset kirkot aikojen muutoksessa”. Projektin polttopisteessä on alkuvaiheessa kysymys juuri kasteesta luterilaisten kirkkojen elämässä. Suomen luterilaisessa kirkossa on puolestaan meneillään kaste ja kummius -hanke, jonka toivomme hyötyvän kumppanikirkkojen välisestä vuorovaikutuksesta.
Kaste ja usko kuuluvat yhteen
Näyttää siltä, että teemaa lähestytään usein varsin pragmaattisesti, mutta kasteessa on kyse toki syvästi teologisesta asiasta. Ilman tätä näkökulmaa ei voida saavuttaa kestäviä tuloksia. Luther kytki erottamattomasti yhteen kasteen ja kristillisen elämän. Isossa katekismuksessa hän kirjoittaa: ”Eihän kristillinen elämä oikeastaan mitään muuta olekaan kuin yhtä jokapäiväistä kastetta, joka on kerran alkanut ja jatkuu alati.” Kaste ei siis ole vain pistemäinen toimitus vaan alku kristittynä elämiselle, uskonelämän kehittymiselle Kristuksen ja hänen armonsa varassa. Kaste ja usko kuuluvat yhteen; kasteessa on kyse ”vanhan ihmisen kuolemasta” ja uuden syntymisestä. Siksi Luther kytki siihen ”parannuksen sakramentin” eli ripin ja piti symbolisesti tärkeänä upotuskastetta: ”veden alle uppoaminen ja sieltä ylösnouseminen osoittavat, mitä kasteessa tapahtuu ja mitä se vaikuttaa.” Ehkä meilläkin voitaisiin pohtia, olisiko enemmän syytä viljellä tätä kastetapaa, niin että symboliikka tulisi puhuttelevammin esiin. Monissa kirkoissa on siihen palattu uudestaan.
Kaste kristillisen elämän voimavarana uskossa ja rakkaudessa kytkeytyy olennaisesti niin sanottuun kaste- ja lähetyskäskyyn (Matt. 28:18–20): ”kastakaa… ja opettakaa”. Oikeastaan tämä kaikki summautuu kuitenkin opetuslapseksi tekemiseen ja Kristuksen seuraamiseen, mikä on suorastaan säännönmukaisesti unohdettu, mutta nostettu uusimassa lähetysteologiassa taas painokkaasti esiin: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”. Tämä kuuluu kaikille kirkoille, ei vain vapaille suunnille tai munkkihurskauteen. Opetuslapseuden perusta on Lutherin korostama Kristuksen persoonallinen läsnäolo uskossa, joka heijastuu kristityn elämässä. Hengellinen elämä tarvitsee malleja ja tukea kristillisen tiedon ja tapakulttuurin hapertuessa. Jälkikristillisessä kontekstissa tilanne muistuttaa kirkon varhaisia vuosisatoja. Siksi on palautettu mieleen vanhoja kasteopetuksen eli katekumenaatin oppeja, kirjoitettu aikuiskatekismuksia ja innovoitu alfa-kursseja. Muuten ei traditio välity eteenpäin.
Symboliset, eri aisteja puhuttelevat tavat julistaa ovat osa nykyisen käsityksen mukaista evankeliumin tarjolla pitämistä ja sen sisäistämisen prosessia. Tärkeää on myös se, että yhdessä voimme eri perinteitä edustavina kristittyinä kunnioittaa toistemme kastetta tai ainakin yhtä kristillistä kastetta, jos emme vielä voisikaan tunnustaa toistemme kastetta. Olisikin syytä meilläkin ottaa laajemmin käyttöön kirkollisten toimitusten kirjasta Pyhän kasteen muistamisen kaava sekä hyödyntää kasteen muistamista niin uudenvuodenpäivän messussa kuin pääsiäisyönä. Pääsiäiskynttilä siitä omalta osaltaan muistuttaa, kun se on kastemaljan vieressä pääsiäisaikana. Voitaisiin kuitenkin lisätä tähän enemmän ekumeenisia elementtejä.
Kansainvälisessä keskustelussa on erityisesti luterilaisille ja katolilaisille suunnattu kehotus osoittaa konkreettisesti toisen kristillisen perinteen kasteen kunnioittamista eri tavoin – osana yhteyden kasvua. Joukkoon voitaisiin kuitenkin liittää myös muita kristillisiä perinteitä ja tuoda mukaan kasteen muistamiseen luterilaisessa messussa eri kirkkokuntien kristittyjä. Voidaan myös järjestää erillisiä ekumeenisia rukoushetkiä, joissa muistetaan yhteistä kristillistä kastetta. Erityisen sopivia tilaisuuksia tarjoutuu loppiaisena, kasteen armon sunnuntaina, kristittyjen ykseyden rukousviikolla, pääsiäisenä, helluntaina tai vaikkapa lokakuussa ekumeenisella vastuuviikolla. Esimerkiksi Britanniassa on ollut jo 1970-luvun alusta lähtien käytössä kirkkojen yhteinen kastetodistus. Suomessa Suomen Ekumeeninen Neuvosto on valmistellut yhteisen julkilausuman ”Kaste on merkki yhteisestä uskosta”. Luterilais-roomalaiskatolista Yhteistä julistusta vanhurskauttamisopista sen 20-vuotisjuhlana kunnioittavassa, paikalliseenkin käyttöön tarkoitussa ekumeenisessa rukoushetkessä lähdetään myös liikkeelle yhteisestä kasteen muistamisesta luterilaisina, katolilaisina, metodisteina, reformoituina ja anglikaaneina. Soveltava suomennos löytyy täältä: evl.fi/katolinenkirkko
Tomi Karttunen
johtava asiantuntija, teologia ja ekumenia