Kiitos ja tervetuloa!

Seurakuntavaalit ovat nyt takanapäin ja uudet luottamushenkilöt on valittu. Vaalit ovat olleet jälleen iso ponnistus jokaisessa seurakunnassa. Työntekijät ovat tehneet paljon töitä vaalien eteen kuluneina kuukausina. Kirkko, vaalit ja seurakunnissa tehtävä työ on näkynyt mediassa ja paikallisesti. Iso kiitos kuuluu kaikille vaalien toteuttajille.

Vaalit ovat siitä työteliäs tehtävä, että ne toistuvat sen verran harvoin, että rutiinia ei ehdi syntyä. Neljä vuotta on melko pitkä aika. Vuosien kuluessa vaaleja koskevat säännökset muuttuvat, monet kokeneet ihmiset vaihtavat työpaikkaa ja uusia tekijöitä tulee mukaan. Vaatii aina jonkin verran perehtymistä toimintatapoihin, ohjeisiin ja käytäntöihin, että kaikki tulee hoidettua oikein ja yhteisesti sovitulla tavalla. Tämä on vienyt aikaa usein muutenkin kiireisessä seurakuntatyön arjessa.

Nyt alkaa uusien luottamushenkilöiden perehtyminen tehtäviinsä ja heihin tutustuminen. Valituista luottamushenkilöistä lähes puolet on uusia. Toivotetaan valitut luottamushenkilöt lämpimästi tervetulleiksi! On tärkeää huomata myös heidät, jotka ovat tarjonneet osaamistaan kirkon käyttöön, mutta eivät tällä kertaa ole tulleet valituiksi. Minne voisimme kutsua heitä mukaan?


Hanna Piira

kampanjapäällikkö