Kuka muistaa paluumuuttajaa?

Kuva: Erda Estremera / Unsplash

”Äiti, äiti, katso: tuossa takana on suomalaisia!” Lapsen innostus huvitti ympärillä seisoskelevia ihmisiä, jotka meidän laillamme jonottivat Finnairin lennolle Hampurista Helsinkiin. Ulkomailla syntynyt ja kasvanut tyttäreni ei ollut tottunut kuulemaan ympärillään suomenkielistä puheensorinaa. Se muuttuisi pian, sillä meillä oli käsissämme pelkät menoliput Suomeen. Ulkomaanvuodet olivat tällä erää taaksejäänyttä elämää.

Viime heinäkuussa minusta tuli paluumuuttaja. Liityin osaksi niiden tuhansien suomalaisten joukkoa, jotka vuosittain muuttavat takaisin Suomeen. Joukkoon mahtuu niin vaihto-opiskelusta palaavia opiskelijoita kuin eläkeläisiä, jotka vuosikymmenten poissaolon jälkeen haluavat tulla viettämään vanhuudenpäiviä juurilleen. Myös me olemme tilastojen valossa tyypillinen paluumuuttajatapaus; perhe, joka palaa ulkomaankomennukselta takaisin Suomeen siinä vaiheessa, kun lapset alkavat lähestyä kouluikää.

Kaikille paluu ei ole helppo

Palasin maahan, jonka jo tunsin, mutta kuitenkin erilaiseen elämään. Tyttäreni puolestaan ei koskaan aiemmin ole asunut Suomessa. Hänelle tämän maan tuoksut, värit ja tavat ovat uusia ja eksoottisia. Meidän arkemme on asettunut uusiin uomiinsa melko vaivattomasti, mutta kaikille palaaminen ei ole ollut yhtä helppoa. Lähes kaikki jutut, joita paluumuutosta ja paluumuuttajista kirjoitetaan, kuvaavat negatiivisia kokemuksia. Suomi ei ole enää se sama maa, josta aikanaan lähdettiin. Monet käytänteet, sähköiset järjestelmät ja vaikkapa työnhaun kirjoittamattomat periaatteet ovat muuttuneet moneen kertaan. Ulkomailla hankittua koulutusta ja työkokemusta ei arvosteta. Paluumuuttajilla on kokemusta erilaisesta toimintakulttuurista, mutta heidän tuoreista näkökulmistaan ei olla kiinnostuneita.

Kotimaassa on piirteitä ja tapoja, joihin sopeutuminen voi tuntua vaikealta, mutta Suomea ei silti sovi arvostella ääneen. Etenkin lapsilla ja nuorilla sopeutuminen voi olla vaikeaa. He saattavat puhua suomea hyvin, ja siksi heidän oletetaan solahtavan systeemiin vaivatta. Toisessa kulttuurissa kasvaneet lapset saattavat kuitenkin kokea syvää ulkopuolisuutta. He eivät jaa samaa kollektiivista lapsuuskokemusta kuin ikänsä Suomessa eläneet. Kulttuurimme syvärakenteessa on paljon nyansseja, joihin sisään pääseminen voi tuntua toivottomalta urakalta. Paluumuuttajan kohtaamat ongelmat ovat näkymättömiä ikänsä Suomessa asuneelle. Tukea ei ole tarjolla.

Mistä vertaistukea?

Paluumuuttajalla on myös paljon ilon aiheita. Toimiva julkinen liikenne, puhdas luonto, ruuhkattomat maantiet, maistuva hanavesi, yltäkylläisiä ruokakauppoja. Turvallisuus. Yksilöllinen varhaiskasvatussuunnitelma. Kenen kanssa tätä iloa voisi jakaa? Kuka ymmärtää onnea arjen itsestäänselvyyksistä? Toinen paluumuuttaja. Missä he voivat tavata toisiaan? Eivät missään.

Paluumuuttaja on käynyt läpi ison elämänmuutoksen. Hänellä on tilaa uudelle, tarvetta sosiaalisten verkostojen luomiselle. Seurakunnilla olisi tuhannen taalan paikka tavoittaa heitä ja tarjota tukeaan tässä erityisessä elämäntilanteessa, jossa mikään muu taho ei anna apua. Kirjurin avulla takaisin läsnäolevaan väestöön kirjatut jäsenet on helppo seuloa. Useimmissa seurakunnissa paluumuuttajia on vuosittain sen verran kohtuullinen määrä, että heihin voisi olla vaikka henkilökohtaisesti yhteydessä. Miten hienoa olisikaan, jos seurakunnat tarjoaisivat paluumuuttajille puitteet vertaisverkostoitumiseen, ainakin suurimmissa kaupungeissa ja useamman seurakunnan yhteistyönä.

Ehkä näin jo on jossakin? Ilmianna itsesi ja seurakuntasi ja kerro, millaista tukea olette tarjonneet paluumuuttajille. Kirkon ulkosuomalaistyön yksikköön voi olla yhteydessä myös silloin, jos haluat tukea ideointiin paluumuuttajille suunnatusta toiminnasta.


Päivi Vähäkangas
Kirkon ulkosuomalaistyön vs. koordinaattori
pastori, TT

 

 

 


Tutustu kirkon ulkosuomalaistyön sivuihin uudessa evl.fi/plus -palvelussa

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *