Kuolema tulee, oletko valmis?

Kuva: Tuire Wuorijärvi

Istun olohuoneessa, ja tuijotan toimintakeskukselta joululahjaksi saamaani taulua. Heinäseipäistä tehtyjen kehysten sisään on painettu teksti ”Onnellinen on se, jolla on aikaa elää”. Mielessäni alkaa soimaan Irwinin tulkitsema Maailma on kaunis -kappale. Kappaleen tekstissä kuvataan, miten maailma on kaunis sille, joka elää elämäänsä. Elämästä ja sen hyvin käyttämisestä puhutaan nykyään paljon, mutta puhummeko tarpeeksi kuolemasta?

Lapsuuden sankarille

Tänä vuonna 2019 on kuollut monelle suomalaiselle tuttuja ja merkittäviä hahmoja. Näistä ehkä tunnetuimpina mäkihyppääjä ja muusikko Matti Nykänen ja Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm. Nykänen menehtyi 55-vuotiaana, Lindholm 54-vuotiaana. Olen ollut yllättynyt, miten sosiaalisessa mediassa on jaettu kuolinilmoituksia, artistien musiikkia ja miten monet ovat jakaneet omakohtaisia muistojaan lapsuutensa ja nuoruutensa sankareista. Myös lehtien kirjoitukset ovat nostaneet miesten saavutuksia esiin, ja televisiossa on nähty muistokonsertteja, dokumentteja, elokuvia ja ohjelmia, joissa he ovat olleet mukana. Vaikka molemmat miehet olivat elämänsä aikana myös monenlaisten riitojen ja kohujen kohteena, on kuoleman jälkeen haluttu kunnioittaa ja muistaa vain hyvää, ja hyvä niin.

Kesken kaiken

Sekä Nykänen että Lindholm kuolivat melko nuorina sairaskohtauksiin. Se on saanut monet havahtumaan kuoleman todellisuuteen. Nykyään kuolema on eristetty laitoksiin; sairaaloihin ja hoitokoteihin. Saattohoito tapahtuu yleisimmin jossain hoitolaitoksessa. Nämä kuolemat tapahtuivat kuitenkin yllättäen, kesken täyden elämän. Kuolemaan ei oltu ehditty valmistautua, vaikka joitain merkkejä tulevasta ehkä olikin nähtävissä.  Tämä on ollut havahduttavaa, sillä se on todistanut kuoleman arvaamattomuudesta. Jopa aktiivisesti urheilevat ihmiset voivat kuolla. Ihmiset, jotka juuri olivat esillä televisiossa tai lehdessä voivat kuolla. Joillakin on saattanut nousta pintaan myös pelkoa. Kuoleman pelko on peloista yleisin, sillä kuolema on jotain totaalisen lopullista emmekä me voi juurikaan hallita sitä. Vanhat kuvat viikatemiehestä tai mustasta hahmosta nousevat mieleen. En kai minä ole seuraava?

Kuolema tulee kohti

Viime vuosina on tehty arvokasta tutkimusta ja työtä saattohoidon parantamiseksi maassamme. Terhokoti, ainut saattohoitokotimme, täytti 30 vuotta. Juhlakonsertti ”Pelko pois” keräsi suuren yleisön, ja konsertin tavoitteena oli tehdä hyvä kuolema näkyväksi ja nimensä mukaisesti hälventää kuolemaan liittyviä pelkoja. Vaikka saattohoito ja siihen liittyvät teemat ovat jo meille tutumpia, on kuolema silti edelleen vaikea puheenaihe. Vanhusten ja vakavasti sairaiden kuolemista pystymme jo puhumaan, mutta omaa kuolemaamme emme haluaisi ajatella. Vaikka yleisellä tasolla jo voimme jotenkin puhua kuolemasta, on kuolevan kohtaaminen vaikeaa. Saako kysyä, miltä tuntuu olla kuoleman porteilla? Saako kysyä, pelottaako? Voiko sanoa, että itse pelkää kuolemaa; sen lopullisuutta ja eroa rakkaista?

Tänä vuonna on julkisuudessa ollut myös tarinoita siitä, miten yhtäkkinen sairastuminen syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen voi yllättää nuorenkin ihmisen. Ihmiset ovat uutinen kerrallaan tulleet tietoisemmiksi siitä, ettei sairastuminen tai kuolema katso ikää tai elämäntilannetta. Myös lapset, nuoret, perheenäidit ja -isät voivat kuolla.

Hautaan kaikki kaatuu kerran

Nykyään on jokaisen saatavilla paljon hyvää tietoa saattohoidosta ja surusta. Surun prosesseista ja vaikutuksista on kirjoitettu paljon niin blogeja kuin tieteellisiä artikkeleitakin. Oman kuoleman käsittelyyn tarvittavaa materiaalia löytyy jonkin verran, lähinnä uskontojen piiristä. Vanhemmille sukupolville kuolema on ollut luonnollinen päätös elämälle, sillä kaiken elävän täytyy kuolla. Vanhat virret kertovat karusti, miten ”hautaan kaikki kaatuu kerran” ja ”tiet kaikki kerran kulkee porteille kirkkomaan”. Nykyisessä elämänmuodossa nuoruus ja elämän tasapainon löytäminen ovat korostuneet. Aiemmin elämän arvo nähtiin kuolemaa vasten, nykyään elämä on arvo itsessään ja kuolema on häivytetty arjesta. Uskonnoissa kuolemalla on kuitenkin suuri merkitys, sillä kuolema avaa jotain uutta. Kristityille kuolema on iankaikkisen elämän alku. Kun uskontojen merkitys on kaventunut ja vähentynyt, on tilalle tullut elämäntaitojen ja henkisen tasapainon tavoittelu. Ne eivät kuitenkaan välttämättä auta meitä kohtaamaan sitä tosiasiaa, että kaikki elämä päättyy.

Täyttä elämää

Omaa kuolemaansa ei toki tule vatvoa kaiken aikaa. Mutta jollain lailla meidän kaikkien on kohdattava se, että mekin kerran kuolemme. Emme tiedä paikkaa emmekä hetkeä. Kun ihminen on työstänyt oman elämänsä rajallisuutta, siihen liittyviä pelkoja ja huolia, hän vapautuu elämään elämäänsä. Kun on miettinyt kuolemansa omalta ja läheistensä kannalta, voi nauttia elämästään uudella tavalla. Silloin jokainen päivä on lahja, johon sisältyy mahdollisuuksia ja toivoa. Voi olla onnellinen siitä, että on aikaa elää elämäänsä.

Työni kautta olen saanut kohdata vakavasti sairaita ja lähellä kuolemaa olevia ihmisiä. Monelle heistä kuoleman läheisyys on tuonut uudenlaisen halun elää: Kokea vielä asioita, joista pitää, olla läheisten kanssa niin paljon kuin mahdollista, juhlia aina, kun siltä tuntuu ja oman voinnin rajoissa tehdä joka päivä jotakin mukavaa. Kuoleman läheisyys on tuonut heille niitä elämän taitoja, joita erilaisten oppaiden avulla yritämme oppia. Suurimmaksi kysymykseksi nousee, onko minulla aikaa elää elämääni. Viekö suorittaminen, ehtiminen ja kiire kaiken aikani, niin etten enää tiedä, mikä on elämääni ja kuinka haluaisin itse elää elämäni?

Nuorena kuolleen läheiset muistelivat nuoren elämää. Onnellisina hetkinään hän oli aina todennut: ”tämä se vasta on elämää”. Miten huomaisimme omat hyvät ja onnelliset hetkemme ja sanoittaisimme ne myös toisille?

Uudet ajatusten versot

Voisiko kuolema, siihen liittyvät pelot, suru ja ahdistus kääntyä elämänvoimaksi? Kirkollamme on ainutlaatuinen sanoma kuoleman voittaneesta Kristuksesta, joka antaa elämän, tulevaisuuden ja toivon. Nyt tätä sanomaa kannattaa kertoa eteenpäin! Kirkon työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on hyvät valmiudet kohdata ihmisten kuolemaan liittyvät vaikeat tunteet. Sururyhmät ja keskusteluapu ovat jatkuvia, olemassa olevia työmuotoja, joista kannattaisi ehkä tiedottaa vielä enemmän. Kuolema liittyy jokaisen ihmisen elämään. Yhdessä käsiteltynä uudet ajatusten versot voivat itää, ja tuottaa hyvää elämää. Elämä on lahjaa, ja jokainen päivä ja hetki on arvokas. Ja elämisen arvoinen! Viisaan kollegani sanoin ”eletään niin kauan, kuin on elämää”.

Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. Psalmi 90:12.

Tuire Wuorijärvi
kehitysvammaistyön pastori

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *