Millenniaalien kirkko

Neljä naista järven rannalla, selin ja kädet ylhäällä

Millenniaalien kirkko on kaksivuotinen hanke (2021–2022), jolla on kolme päätavoitetta. Ensimmäisenä tavoitteena on löytää keinoja siihen, että nuoret ja nuoret aikuiset voisivat kokea kasteen ja kirkon jäsenyyden merkityksellisenä ja haluaisivat aikanaan kastaa omat lapsensa. Toisena tavoitteena on lujittaa ja monipuolistaa kokemusta kirkon jäsenyydestä sekä tehdä kirkon jäsenyydestä selvemmin tietoisen valinnan. Kolmas tavoite on uuden merkityksellisen yhteisöllisyyden syntyminen seurakunnissa niin, että yhteisöllisyyttä rakentaa seurakuntalaisten aloitteellisuus, osaaminen ja yhdessä tekeminen.

Minäkin olen millenniaali

Olen Anni Salmesvuori, vuonna 1995 syntynyt paljasjalkainen tamperelainen. Nopean googlailun tuloksena näyttää siltä, että monissa määritelmissä Y-sukupolveen eli millenniaaleihin lasketaan vuosina 1980–1995 syntyneet eli tämänhetkiset nuoret aikuiset. Itse kuulun siis millenniaalien nuorimpaan päähän.

Olen ollut koko elämäni ajan mukana seurakunnan toiminnassa aina päiväkerhoista apuopettajana toimimiseen. Tästä taustasta käsin ponnistin lukion jälkeen DIAKiin sosionomi- ja kirkon nuorisotyönohjaaja -opintoihin ja valmistuin sieltä pari vuotta sitten. Lähdin opiskelemaan myös diakoniksi ja valmistun parin viikon päästä. Työskentelen nuorisotyönohjaajana Tampereen Messukylän seurakunnassa. Olen siis ollut vahvasti seurakunnan jutuissa mukana koko elämäni ajan: osallistuvana seurakuntalaisena, vapaaehtoisena vastuunkantajana, palkkiotoimisena ohjaajana, alan opiskelijana ja työntekijänä. Monet ystävistäni olen saanut 15–20-vuotiaana, kun olin mukana nuorisotyön toiminnassa.

Minut valittiin maaliskuussa Kirkkohallituksen Millenniaalien kirkko -ohjausryhmän puheenjohtajaksi. Olen otettu ja kiitollinen tehtävästä haastavan ja innostavan hankkeen ympärillä. Ajattelen, että kirkon on oltava rohkea ja kokeiltava erilaisia tapoja lähestyä millenniaaleja. Millenniaalit ovat suuri joukko erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. On tehtävä rohkeita kokeiluja ja haastettava omaa ajattelua. On pystyttävä toimimaan sekä ”livenä” että verkossa. On mentävä sinne, minne Jeesus menisi, jos hän tänään tallustelisi tässä kaupungissa. On kutsuttava henkilökohtaisesti mukaan, niin kuin Jeesus aikanaan teki. On puhuttava sellaista kieltä, jota ymmärtää ihminen, joka ei ole opiskellut päivääkään teologiaa. On asetuttava millenniaalien rinnalle ja pidettävä oma suu supussa, mutta korvat ja mieli avoimena.

Viikon kohokohta

”Saanko tulla taas ens keskiviikkona kuvaamaan messua, kun se on mun viikon kohokohta?” ”Milloin me saadaan taas järjestää meille leiri?” ”Mun parhaat kaverit on niitä, joiden kanssa on tutustuttu aikanaan seuriksella. Onneks tää paikka ei oo kadonnut mihinkään.” ”Onneksi saan olla leiriaikuisena, se on niin ihanaa!” ”Mä voisin tulla mukaan viemään nuoria laulamaan palvelutaloon.”

Nämä lausahdukset olen kuullut työpaikallani sellaisten nuorten aikuisten sanomana, jotka eivät ole tippuneet kirkon toiminnasta pois isosaikojen jälkeen. Heidän kanssaan on onnistuttu löytämään heille mielekkäitä tapoja olla mukana seurakuntayhteisössä nuorina aikuisina. Kommenteista käy ilmi, että kommentoijat kokevat olevansa osallisia ja kuuluvansa yhteisöön. Näin ei kuitenkaan monien muiden kohdalla ole, koska suurin osa nuorista aikuisista Suomessa katoaa kirkon piiristä.

Arkisten tekojen kautta yhteyteen

Monissa seurakunnissa viedään 4-vuotiaille Lapsen Raamattu kotiovelle tai postilaatikkoon ja täysiä vuosikymmeniä täyttävien ikäihmisten luona käydään onnittelukäynneillä. Samalla tavalla voitaisiin toimia seurakunnan alueelle muuttavien millenniaalien kanssa.

Vaikka seurakuntayhteys olisi aiemmin ollut omassa kotiseurakunnassa, on usein uuden kotiseurakunnan yhteisöön mukaan pääseminen monen kynnyksen takana. Miten uusi kotiseurakunta voisi ottaa muuttavan millenniaalin vastaan? Voisiko heistä jokaisen huomioida henkilökohtaisesti vaikkapa viemällä kotiovelle pienen tuparilahjan? Samalla voisi vinkata, että ”meillä on torstai-iltaisin tarjolla ilmaista ruokaa tuossa seurakuntatalolla kaikille nuorille aikuisille. Tällä viikolla olisi pizza- ja salaattibuffetti. Ehtisitkö tulla syömään?”

Ensin täytyy malttaa kuunnella ja kuulla

Jos yhteyttä ei ole seurakunnan ja sen alueella asuvien välillä, täytyy liikkeelle lähteä kuuntelemisesta ja kuulemisesta. Yhteisen ruokailun lomassa voisi jutustella kaikenlaisista asioista. Tärkeintä olisi, että työntekijät kuulisivat, millaiset teemat ihmisiä kiinnostavat. Viikoittaisten ruokailuhetkien myötä ruokailun ympärille voisi alkaa kasvaa yhteisö, jossa millenniaalit tutustuisivat toinen toisiinsa ja työntekijä voisi olla mahdollistamassa niitä asioita, joita yhteisö haluaisi alkaa toteuttaa, oli kyse sitten padel-vuoron varaamisesta, hiljaisuuden jooga -tunneista, yhteisten laavuretkien järjestämisestä, bänditreenipaikan hyödyntämisestä tai leivontatarvikkeiden kustantamisesta leivontahetkiin seuriksen keittiössä.

Juttelutuokioita kannattaisi järjestää omien tilojen ulkopuolella niin pubeissa, kahviloissa, urheilukentän laidalla tai missä oman alueen nuoret aikuiset ikinä kokoontuvatkaan. Oppilaitokset ovat myös loistavia paikkoja kohdata millenniaaleja. Tilastokeskuksen mukaan korkeakouluopiskelijoita on noin 300 000 eli on kyse suuresta joukosta, johon kuuluu paljon millenniaaleja.

Pelkkää kysymysmerkkiä

Millä tavoin kutsumme ihmisiä kirkon toimintaan? Näyttääkö toiminta ulospäin pienen sisäpiirin puuhailulta? Mitä oikeasti tarkoittaa matala kynnys? Keitä varten me järjestämme toimintaa? Miksi me järjestämme, emmekä anna seurakuntalaisten itse järjestää? Kuka pitää ideaa hyvänä, seurakuntalaiset vai työntekijät? Pelottaako se, että jos annamme seurakuntalaisten itse tehdä, lopputulos on erilainen kuin työntekijän tekemänä? On paljon kysymyksiä, joiden ääreen olisi tärkeää pysähtyä.

Jos me keksisimme ratkaisun siihen, miten saisimme saattaen vaihdettua muuttavat nuoret aikuiset uusiin kotiseurakuntiinsa, meillä olisi yksi haaste vähemmän ratkaistavana. Jos me osaisimme julkisuudessa kertoa paremmin siitä, miten paljon kirkosta saadaan apua ja tukea joka vuosi, emmekä keskittyisi ristiriitoihin kirkon sisällä, voisimme saada jopa lisää jäseniä, jotka haluaisivat tukea hyvää tekevää organisaatiota, ehkä jopa itse osallistua hyvän tekemiseen konkreettisesti. Jos me osaisimme katsoa kirkkoa kirkkokuplan ulkopuolelta, voisimme oivaltaa paljon siitä, millaisia asioita meidän kannattaisi tehdä.

Anni Salmesvuori
Millenniaalien kirkko -ohjausryhmän puheenjohtaja

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *