Miten tulla toimeen oman päänsä kanssa?

Patsaan pää. Kuva: Artur Matosyan / Unsplash

Poikkeukselliset tilanteet nostavat ihmisestä esiin monenlaista pinnan alla kytevää. Haastavina aikoina yhdestä tulee energisen toiminnallinen, ja toinen meinaa vaipua epätoivoon ja passiivisuuteen.

Tavallisen arkipäivän tottumukset ja kiireet luovat pintakerroksen, joka voi pysyä järjestyksessä pitkiäkin aikoja. Haastavammat teemat jäävät pinnan alle odottamaan käsittelyä. Sitten tapahtuu jotain, mikä rikkoo rutiinin. Äkkiä ympärillä onkin akuutin tilanteen lisäksi kaikki se aiemmin käsittelemättä jäänyt, joka puskee säröytyneen pinnan läpi huomiota vaatien.

Päänsisäisen hyvinvoinnin pohja luodaan normaalioloissa. Jos jokapäiväinen elämäntapa on rakentanut hyvää henkistä perustaa, eivät ennakoimattomat käänteet muutu kokoaan suuremmiksi. Jos taas perusta on jäänyt hataraksi, voivat poikkeusolot temmata mukaan pyörteeseen, joka täyttää koko pään ja sumentaa näköalat kriisin ulkopuolelle.

Hyvinvointia rakentamassa

Nyt on juuri tämä tilanne mikä on. Menneisyyden valintoihin on vaikea vaikuttaa, mutta nykypäivä tulvii mahdollisuuksia. Tämän päivän valinnoilla rakennetaan tuleva mielen tasapaino, joka vähitellen muuttuu hyvinvointia tukevaksi menneisyydeksi. Eteemme aukeaa kaksi kysymystä: millä saisin päätäni tänään paremmin järjestykseen, ja miten ryhdyn pitkäkestoisen hyvinvoinnin rakentamiseen?

Jokaisella on omanlaisensa temperamentti. Se tuo mielen tasapainon rakentamiseen omat vahvuutensa ja haasteensa. Yleensä ihmisen ominaisuudet kulkevat pareittain: hyvän ominaisuuden kääntöpuolena on huono taipumus, eikä toista voi irrottaa toisesta. Hyviä ominaisuuksia voi kehittää. Huonojen kanssa pitää koettaa päästä sopuun ja löytää niille mielekkäitä kanavointitapoja.

Keho puhuu meille suoraan ja rehellisesti. Se kertoo hyvin- ja pahoinvoinnistamme, ja elämäntapamme jäljet näkyvät siinä kaunistelematta. On helppoa käyttää liikaa mielihyvää tuottavia ravintoaineita, kuten rasvaa, sokeria ja alkoholia. Liikkuminen puolestaan jää usein liian vähälle. Itsensä voi totuttaa liikunnallisuuteen tai liikkumattomuuteen. Kumpikin vaatii sinnikkyyttä ja toistoa.

Mielen ja kehon lisäksi iso osa ihmisen kokonaispunoksesta muodostuu elämäntilanteesta. On hyvä tarkastelle omassa elämänpiirissä vaikuttavaa kulttuuria, lähiyhteisöjä ja omaa ajankäyttöä. Mikä niissä on hyvinvointia tukevaa ja mikä rapauttavaa? Olenko löytänyt tapoja rakentaa yhteistä hyvää? Minkä sävyisissä keskusteluissa viivyn?

Rauhaa mielelle

Mieli kaipaa tilaa ja sisäistä hiljaisuutta. Hidastamista. Ympärillämme on yleensä liikaa virikkeitä ja liikaa tapahtumia. Kriisin keskellä jäämme helposti kieppumaan sen ympärille. Mieli kuormittuu ja roskaantuu kaikesta turhasta sälästä, mitä se joutuu käsittelemään. Siksi kannattaa opetella toimintatapoja, jotka tekevät rauhoittumisen ja hiljentymisen mahdolliseksi.

Metsässä kävely, taiteen tekeminen, musiikin kuuntelu ja pihan hoitaminen ovat askelia oikeaan suuntaan. Tavoitteena on vahvistaa mielen sanatonta puolta. Sanallistamisen, kertomisen ja pohdinnan puoli on yleensä paljon helpommin kunnossa, mutta luova ja intuitiivinen puoli saattaa jäädä huomiotta. Aikuista mieltä rasittaa leikkisyyden väheneminen ja luontosuhteen ohentuminen.

Kaikkea hyvinvointia kuvaava yleiskäsite on tasapaino. Sopiva määrä sopivan monenlaisia asioita sopivasti vaihdellen. Ihminen on monisyinen kokonaisuus, jossa mieli, keho ja elämäntilanne kietoutuvat toisiinsa. Ajatteluun on helpointa vaikuttaa kehollisella toiminnalla ja elämäntilanteen muutoksilla. Pitää vain muistaa, että kaikki kestävät muutokset ovat hitaita.

Miten voisi alkaa rakentaa kaivattua yhteyttä kokonaisuuteen? Meditaatiosta, rukouksesta tai taiteesta voi löytää oman hiljentymisen tavan. Helpointa on ruveta nukkumaan enemmän. Uni hoitaa mieltä ja vahvistaa yhteyttä sen tiedostamattomaan puoleen. Aamulla voi vaikka kirjoittaa ylös näkemiään unia.

Mielenrauha ei ole suorituksen tai ongelmanratkaisun tulos. Se on hyvän elämäntavan sivutuote. Liikaa itseensä keskittyessä kuka tahansa alkaa voida pahoin; sellainen ei sovi ihmiselle. Tarvitaan yhteiseksi hyväksi toimimista, jonkin kauniin luomista ja itsekeskeisyydestä irrottautumista. Pohjimmiltaan kysymys on kiinnittymisestä pään ulkopuoliseen maailmaan.

Mieltä hoitaa sen oivaltaminen, että maailma ei pyörikään minun ympärilläni. Ehkä edes ihmiskunta ei ole pääroolissa maailmankaikkeuden näkökulmasta. Kuten sanotaan, tärkeää on vain purjehdus ja puutarhanhoito, eivätkä nekään ole kovin tärkeitä.

Kimmo Nieminen
sielunhoidon asiantuntija
Kirkkohallitus, KDS