Näkyvyys vai hengellisyys – polkuja kirkon roolille palvelutuotannossa

Olotila-5304Kirkon näkyvyyttä yhteiskunnassa leimaa kaksijakoisuus. Toisaalta uskonto on tiedotusvälineiden jokapäiväinen myynninedistäjä. Toisaalta kirkon oma aktiivisuus ja auttamistyö väistyvät julkisuudesta. Uskonto myy kiistana – ja katoaa toimintana.

Erikoistuneessa yhteiskunnassa kirkon luontaisin rooli on sen ytimessä, uskossa. Usko ja sen harjoitus sijoittuvat kuitenkin lehdissä uutissivujen sijasta juhlapyhien featuresarjaan.

Uskonnon näkyvyys kasvanut

Kirkkojen ja uskonnon asema ovat muutoksessa. Maallistumiskeskustelu on kääntynyt keskusteluksi jälkisekulaarista yhteiskunnasta. On selvää, että uskonnon näkyvyys on lisääntynyt. Tässä mielessä emme enää elä maallisessa yhteiskunnassa. Uskonnon nouseminen kiistankohteeksi ei kuitenkaan tarkoita uskonnollisuuden merkityksen vahvistumista.

Uskonnon yhteiskunnallisen näkyvyyden ja hengellisyyden välinen jännite on keskeinen kysymys, kun pohdittavana on kirkkojen rooli julkisten palvelujen tuottajana. Kirkot ja niiden lähellä olevat toimijat ovat lähteneet USA:ssa ja Iso-Britanniassa aikaisempaa selvemmin palvelujen tuottajiksi. Vastaavaa kehitystä on tapahtunut myös Ruotsissa.

Uskontolähtöisten palvelutuottajien merkitys ei ole näissä maissa yhteiskunnan kannalta suuri. Kirkoille palveluilla on silti merkitystä. Toisaalta Saksan esimerkki kertoo laajan uskontolähtöisen palvelutuotannon hengellisyyden väistymisestä. Uskonnon ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden yhdistäminen on vaikeaa, ellei mahdotonta.

Palvelutuotannon neljä vaihtoehtoa

Kirkon kolmas polku -kirjassa esittelen neljä vaihtoehtoista polkua kirkon rooliksi palvelutuotannossa. Eriytyvän palvelutuotannon polkua leimaa pyrkimys palvelutuotannon suureen mittakaavaan. Kirkon yhteisöllisyydellä tai hengellisyydellä ei tällöin nähdä suoraa yhteyttä palvelurooliin.

Alueellisesti valikoivan kumppanuuden polulla kirkko tuottaa palveluita niillä alueilla, joissa toiminnalle on parhaat edellytykset. Toiminta keskittyy tällöin suurien seurakuntayhtymien yhteyteen, sillä alle 12 000 jäsenen seurakunnissa palvelutuotannolla ei ole itsenäisesti toteutettuna riittäviä resursseja. Mikäli seurakuntarakenneuudistus ei mahdollista resurssien keskittämistä, tämän polun todennäköisyys järjestöistä riippumattomana vaihtoehtona korostuu.

Kolmantena vaihtoehtona on ulkoista rahoitusta ja yhteisöllisyyttä yhdistävä polku. Kyseessä on strategia, jossa yhteisöllisyys nähdään kirkon luovuttamattomana voimavarana. Käytännössä tämä tarkoittaa rajoituksia palvelutuotannon kokoon. Tätäkin säilyttävämpi on neljäs vaihtoehto, jossa kirkon palvelutuotantoa ei pyritä kehittämään.

Kilpailu ja tuottavuus ovat kirkon yhteisöllisyydelle ongelmallisia voimia. Pienimuotoinen uskontosidonnainen ja suurimuotoinen seurakunnista tietoisesti etäännytetty (järjestöjen kautta) palvelurooli ovat tästä syystä kirkolle realistisimmat vaihtoehdot. Toki näkökulmat voidaan yhdistää, jos suurta mittakaavaa hyödynnetään järjestöjen ja pientä mittakaavaa seurakuntayhtymien lähelle sijoittuvassa palvelutoiminnassa.

Kirkko muutoksessa

Kirkon osallistuminen palvelutuotantoon muuttaa väistämättä sen suhdetta jäsenistöön ja muuhun yhteiskuntaan. Toisaalta kirkko on aina pyrkinyt laajenemaan uskosta yhteiskuntaan. Kirkko ei ole myöskään jäsenilleen vain uskoa. Vuoden 2011 Gallup Ecclesiasticassa joka kolmas ei osannut sanoa, vastaako seurakunnan toiminta omiin hengellisiin tarpeisiin. Kirkko saa ihmisiltä sekä hyvän tekijän ja uskon välittäjän että merkityksettömän toimijan merkityksiä.

Erilaisten odotusten haaste tiivistyy palvelutoiminnassa, joka ei voi tarjota jokaiselle jotakin. Sama ongelma koskee kuitenkin lähes kaikkia yhteiskunnallisia toimijoita. Terveyttä koskevasta tutkimuksesta on tullut markkinoinnin väline. Hyvinvointijärjestelmän rinnalle tunkevat oman mieltymyksen mukaan valittu tieto ja palvelut.

Kirkon universaalius korostaa sen poikkeavia mahdollisuuksia. Kirkko ei ole sidottu vain yhdelle kentälle, vaikka hengellisyys nähtäisiinkin sen ytimenä. Tässä on kirkon mahdollisuus. Tietoisella uudistamisella voidaan löytää uusi asema, joka tukee aikaisempaa paremmin kirkon läsnäoloa ihmisten elämässä.

Valdemar Kallunki
TT, dosentti

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *