Omannäköinen rippikoulu

erityisrippikoulun toimintaa
Kuva: Taina-Maija Miettinen

Rippikoulun käyminen kuuluu edelleen nuoruuden tärkeisiin kokemuksiin. Helposti vedetään yhtäläisyysviiva sanaan rippileiri. Mutta on syytä muistaa, että viisitoistavuotiaiden ikäluokassa on nuoria, jotka eivät pysty käymään rippikouluaan leirillä. Nuoren on vaikeaa yöpyä poissa kotoa tai tarvitaan paljon hoitotoimia ja avustamista.

Rippikoulun ydinasiat voivat toteutua muutenkin. Saa olla yhdessä tutun porukan kanssa. Ympäristö on tuttu ja turvallinen, eikä tarvitse etsiä rajojaan uudessa paikassa. Hoitaja tai avustaja on läsnä koko ajan. Kristinuskon perussanoma Jumalan armosta ja rakkaudesta saa välittyä.

Erityisrippikoulu viidelle nuorelle toteutettiin omassa asumisyksikössä kuutena päivänä, muutaman tunnin jaksoissa. Teimme myös päiväretken seurakunnan leirikeskukseen. Alusta loppuun asti elettiin jännityksessä, pääseekö rippikoulu toteutumaan koronarajoitusten takia. Helpotus oli suuri, kun lopulta tämä vuodella siirtynyt rippikoulu eteni aina konfirmaatioon asti suunnitellussa aikataulussa.

Jokainen oli läsnä aidosti ja omalla tavallaan. Yksi osallistui hiljaisesti hymyilemällä ja käsiään heiluttamalla, toinen viihtyi lattian tasolla, kolmas poistui usein omille teilleen, mutta palasi pian takaisin.  

Kehitysvammaisten rippikoulun luonne on yhdessä kokemista ja mukana elämistä. Siihen tarvitaan myös riittävät rakenteet eli paljon ihmisiä avustamaan ja luomaan oppimiselle suotuisa tilanne.

Mukana kehonkielellä

Opetuksessa toki puhutaan, koska sanoilla luodaan sosiaalista tilaa. Mutta sanoja tärkeämpää on kehonkieli ja vuorovaikutus. Työote perustuu elämyksellisyyteen. Ei tarvitse ymmärtää kaikkea. Silti voi olla osallisena ja saada uusia, merkittäviä kokemuksia. Yhdessä voidaan hiljentyä Pyhän edessä kirkkohetkissä.

Myös musiikilla on suuri merkitys. Sen avulla luodaan tunnelmia, ja se jättää mieleen lähtemättömiä muistoja, joiden pohjalle voi myöhemmissä elämänvaiheissa palata. Laulut kanttorin johdolla veivät opetuksen teemoja eteenpäin. Myös lauluilla luodaan tilaa, vaikka rippikoululaiset itse eivät pystyneet sanallisesti niihin osallistumaan.

Tästä rippikoulusta ei voinut saada palautetta minkään kyselyn kautta. Siksi yritin pitkin matkaa tarkkailla oppilaiden ilmeitä ja kehonkieltä. Leveä hymy rippikouluun tullessa tai levottoman rauhoittuminen omalle matolle sohvan viereen olivat puhuttelevia palautteita. Kaikesta välittyi kokemus: Tämä on minun oma juttuni, tässä valmistellaan jotain tärkeää.

Omien edellytysten mukaan

Useita kuukausia ennen rippikoulun alkua otettiin yhteyksiä vanhempiin ja huoltajiin. Näistä keskusteluista välittyi toisaalta ilo ja yllättyneisyys, toisaalta hämmennys. Ehkä mieleen oli jäänyt oman rippikoulun ulkoläksyt ja muut suoritteet, tai vilkas leirielämä. Ensimmäinen ajatus saattoi olla, miten ihmeessä oma lapsi yltäisi vastaavaan. Silloin on syytä avata sitä, että omannäköinen rippikoulu ei vaadi luku- eikä kirjoitustaitoa, eikä edes puhetta. Erityisrippikoulun perusajatuksena on, että jokaisella on oikeus käydä rippikoulu omien edellytystensä mukaan.

Sielunhoitoa myös vanhemmille ja läheisille

Konfirmaatiomessu oli odotettu, kokoava hetki. Sen toteutuminen ei ollut itsestäänselvyys koronarajoitusten takia. Päätimme järjestää sen jaettuna kahteen ryhmään, jotta läheisiä pääsisi edes rajoitetusti mukaan. 

Konfirmaatiossa sai kokea, miten paljon rippikoulu voi hoitaa myös vanhempia ja muita läheisiä. Siellä vuodatettiin ilon kyyneliä, ja jälkikäteen tultiin kiittämään tämän mahdollisuuden tarjoamisesta erityislapsille. Läheisille on hienoa nähdä, että nuori saa elää samanlaisen kokemuksen kuin ikätoverinsa. Elämän varrella ei välttämättä tule kovin monia omia juhlia. Konfirmaatio on tärkeä etappi nuoruuden kasvun vuosina. Läheisetkin huomaavat, että tässä olemme aivan samalla viivalla, samanarvoisina seurakuntalaisina. Kaikki saavat tulla ehtoollispöytään. Ei tarvitse kantaa huolta, sujuuko kaikki ihan mallikkaasti. Kaikenlaista voi sattua. Alba ei mene päälle, tai ehtoollispikarit kaatuvat. Mutta se tuo juhlahetkeen elämän makua. Tärkeintä on armollisuus ja hyväksyntä.

Konfirmaatiomessun alttarilla oli esillä rippikoulun aikana kylvettyjä ohranversoja pienissä ruukuissa. Tällä oli tarkoitus kuvata sitä kasvua, joka on aina ihme ja salaisuus. Sitä tapahtuu silloinkin, kun ei huomaa. Elämä menee eteenpäin, kun Jumala antaa kasvun.

Taina-Maija Miettinen
vammaistyön pappi, Kajaani

Kommentit koskien kirjoitusta: “Omannäköinen rippikoulu

  1. Veljeni kehitysvammainen poika sai käydä yksityisrippikoulun muutama vuosi sitten. Sokeutensa, liikuntakyvyttömyytensä ja puheen tuottamisen kyvyttömyyden vuoksi hänelle laadittiin oma ohjelma. Hän mm istui laiturilla opettajan kanssa kuuntelemassa luonnon ääniä ja tunnusteli varpaillaan vettä. Hänelle kerrottiin/ luettiin Raamatun kertomuksia. Rukoiltiin. Hänellä oli laulutunteja kanttorin kanssa. Kanttori soitti ja lauloi ja veljenpoika äänteli sydämensä kyllyydestä mukana. Hän kokee syvästi musiikin.
    Konfirmaatioon osallistui perhe, kummit ja mummi. Juhla oli erityinen. Jumalan läsnäolo oli täyttänyt huoneen. Herra vahvisti, että rippikoulu ja ehtoollinen kuuluvat ihan kaikille. Muoto ei ole tärkein, vaan se, että Sana ja sakramentti tarjotaan osallustuja huomioon ottaen.
    Tämä erityinen rippikoulu puhutteli syvästi meitä omaisia.

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *