Ovet auki ekumenialle

maapallo ja kahdet kädet

Ekumenia ja kirkon missio ovat oikeastaan saman asian kääntöpuolia. Lähetystyö ei ole mahdollista ilman näkyä kristillisen uskon identiteetistä ja sanottavasta. Ekumenia taas on olennaisesti juuri yhteisen kristillisen uskon pohjan sanoittamista ja etsimistä yhdessä. Kristillinen usko ei synny ja elä tyhjiössä vaan osana seurakunnan elämää ja ennen muuta sen yhteistä jumalanpalveluselämää. Siitä niin missio kuin diakonia kirkon elämän kantavina osina versovat. Ekumenia pyrkii siihen, että voisimme yhdessä paitsi kuulla sanaa myös polvistua Herran pöytään hyvillä mielin erot rakentavasti sovitettuna ja erilaisuutemme yhteistä elämää ja tehtävää rikastuttamassa.

Jos ei haluta yhdessä tunnustautua (ekumeeniseen) kristilliseen uskoon, ei paljon jää jäljelle eteenpäin välitettäväksi. Niinpä luterilaisten tunnustuskirjojenkin alussa ovat jakamattoman kirkon ajalta periytyvät uskontunnustukset, joista kattavin on muutaman vuoden päästä 1700-vuotisjuhliaan viettävä Nikean uskontunnustus (325). Se on meillä liian usein taustalle jäävä hengellinen teksti, joka liittää varhaisen kirkon perintöön ja eri puolilla maailmaa kristityiksi tunnustautuviin. Esimerkiksi ortodoksien kanssa voidaan piispainkokouksen ohjeen mukaan jättää ekumeenisissa tilaisuuksissa Nikean tunnustuksesta ”ja Pojasta” -lisäys (filioque) pois.

Uskontunnustusten ytimessä on usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja Kristukseen Jumalan Poikana, joka ”meidän ja meidän pelastuksemme tähden” syntyi ihmiseksi. Ydin on siis hengellinen, missionaarinen ja ihmisyyteen kokonaisvaltaisesti liittyvä. Ekumeniassa on yleisellä tasolla kyse arkisesta ja kristilliseen uskoon sekä myös ihmisyyteen liittyvästä yhteyden ja ykseyden rakentamisesta yhteisen uskon ja yhteisen elämän parhaaksi. Kirkon ykseyttä ja luomakunnan ykseyttä ei voida erottaa toisistaan, jos tunnustaudutaan uskoon kolmiyhteiseen Jumalaan. Kirkko toki keskittyy omaan tehtäväänsä, mutta kristittyjen yhteys ruokkii myös rauhantyötä ja sovintoa laajemmin. Ei ole sattumaa, että ekumeeniset organisaatiot saivat alkunsa 1900-luvun maailmansotien jälkeen ja kylmän sodan aikana. Viime vuodet ovat varsin havainnollisesti osoittaneet, mihin moniäänisyys johtaa, kun se polarisoi kakofonisesti ja estää järkevän yhteistoiminnan.

Ekumeeninen kanssakäyminen

Luterilaisen kirkon strategiassa vuoteen 2026 Ovet auki kannustetaan ottamaan kirkon missionaarinen tehtävä vakavasti ja rohkeasti avaamaan ovia sekä ulospäin että kutsuvasti sisäänpäin ja kasvamaan kristittyinä ja kirkkona tehtäviemme mukaan. Yksi ulospäin suuntautumisen ja kirkon uudistamisen merkittävä kanava ja väline on viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana ollut ekumeeninen kanssakäyminen. Voimme oppia itsestämme ja toisilta kristityiltä lähellä ja kaukana ja jakaa resursseistamme ja osaamisestamme toisille – rukousta toisten kristittyjen ja eri kirkkokuntien puolesta unohtamatta. Sen tulisi olla säännöllinen osa jumalanpalveluselämää muulloinkin kuin tammikuisella kristittyjen yhteisellä rukousviikolla tai lokakuun ekumeenisella vastuuviikolla.

Euroopan ja Pohjois-Amerikan kirkot ovat jo vuosikymmeniä etsineet tapoja löytää missionaarisuutensa uudelleen identiteetin ohentuessa ja jäsenmäärien laskiessa. Meillä on niiden tekemästä työstä ja löydöistä paljon opittavaa. On monesti rikastuttavaa katsoa sitä, mitä toiset ovat löytäneet paitsi naapurimaiden kirkoissa ja länsimaissa myös kasvavien kirkkojen elämässä globaalissa etelässä. Afrikkaa on kutsuttu ”maailman hengellisiksi keuhkoiksi”, vaikka heilläkin on omat ongelmansa. Kiinnostavaa opittavaa on myös vaikkapa Aasiasta, missä ihmiskunnan painopiste on. Vaikkapa Kiinan kirkko on voimakkaasti kasvanut viime vuosikymmeninä. Myös siellä kristinuskon juuria on jo varhaisilta vuosisadoilta lähtien. Yhteisen ekumeenisen, jakamattoman kirkon perinnön varassa elämme omine kontekstuaalisine erityispiirteinemme.

Verkon kautta voi kansainvälisiä ja ekumeenisia kuulumisia saada nykyisin kätevästi niin ystävyysseurakunnista kuin lähetyskentiltä ja muiden olemassa olevien kontaktien kautta. Etätilaisuudessa on sama, onko keskustelukumppani Espoosta tai Edinburghista, Hollolasta tai Hong Kongista. Mahdollisuuksia on paljon. Tärkeätä on myös nähdä olennainen ja se, mikä meille on mahdollista. Oman todellisuuden peilaaminen toisten kokemuksiin virittää ajatuksia ja opettaa kristittyjen yhteyden rikkaudesta tärkeitä asioita, puhaltaa yhteistä hiiltä liekkiin.

Tomi Karttunen
Kirkkohallitus, johtava asiantuntija, teologia ja ekumenia

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *