Seurakunnan henkilöstö / tukipalvelut

Jatkokertomus600

Taloustoimistoa johtaa talouspäällikkö Mauritz Holvimäki. Hän on Merkonomi ja 
osaa siksi raha-asiat hoitaa. Minä en ole niihin puuttunut enkä ole antanut
muidenkaan sotkeutua. Tilintarkastajat ovat yrittäneet, tosin eivät enää viime
vuosina. Seurakunnan talous on erinomaisessa kunnossa, kuulemma.

Seurakuntamestari on Virpi-Elisabeth Singer, joka hoitaa monipuolisesti kirkon
ja hautausmaan sekä niihin liittyvät pienemmät remontit. Haudankaivuussa on
joskus apuna hänen miehensä, koska hän on ihan työhullu saadessaan olutta
keskimääräistä enemmän.

Kirkkoherranviraston osa-aikaisena kanslistina on Toimi Tolapää, jolla on
joskus ollut ongelmia mielenterveyden kanssa ja joskus ihan muuten vaan. Mutta
voi olla, että saadaan Toimi vielä eläkkeellekin.
Jatkuu...