Urut

15.5.2013

Alun perin Hukansalmen kirkossa ei ollut lainkaan urkuja. Ensimmäiset urut hankittiin seurakunnan ollessa kappeliseurakuntana 1875. Ne olivat varkautelaisen työmiehen Abel Hännisen rakentamat 1½-äänikertaiset Pilliurut, jotka toimivat erikoisella köysi- ja letkuvetoisella veteen perustuvalla Menetelmällä. Järjestelmää ei ole myöhemmin pystytty rekonstruoimaan. Se hankaloitti urkujen korjaamista, kun ne toisena talvena jäätyivät ja halkesivat. Hännistä ei tavoitettu enää niitä […]

Alttaritaulu

8.5.2013

Alttaritauluna toimi pelkkä puuristi vuoteen 1963 saakka. Silloin hyväksyttiin hukansalmelaisen taiteilijan Taavi Tanttasen tekemä luonnos, jonka pohjalta taiteilija maalasi alttaritaulun ”Jeesus ristillä, Mooses ja Elian vaunut”. Tyylisuunnaltaan naivismia tai surrealismia edustava alttaritaulu on omiaan herättämään katsojissaan syviäkin tunteita. Hyväksymisvaiheessa asiaa käsiteltiin Kirkkovaltuustossa 18 kertaa, ennen kuin asia saatiin päätökseen. Prosessissa erikoista on, että yli puolet […]

Kirkkoarkkitehtuurista

30.4.2013

Edelläkuvattujen keskustelujen ja suunnitteluvaiheitten jälkeen Kirkko rakennettiin Arkkitehti August Janssonin piirustusten pohjalta. Ensimmäinen jumalanpalvelus omassa kirkossa pidettiin 1. adventtina 1863, vaikka Piispa suostuikin vihkimään kirkon vasta 1920. Tähän saattoi olla osaltaan syynä se, että kirkonrakennukseen lähdettiin hieman puutteellisen Lupamenettelyn jälkeen. Arkkitehti Janssonin käsityksen mukaan kirkon piirustukset oli häneltä varastettu, vaikka Sahanhoitaja Petteri Sikanen oli usean […]

Hukansalmen kirkon paikka valitaan

23.4.2013

Ennen varsinaisen Kirkon rakentamista Jumalanpalvelukset pidettiin parinkymmenen vuoden ajan sahan Patruuna Bonsdorffin makasiinissa. Se oli kuitenkin ahdas ja kylmä paikka ja kirkonmenot häiriintyivät usein työmiesten noutaessa tavaraa makasiinista kesken saarnankin. Kun sitten Kirkkoa ryhdyttiin suunnittelemaan, kävi ilmi, että sen paikasta oli vaikea löytää yksimielisyyttä. Neuvottelut käytiin kuitenkin hukansalmelaiseen tapaan Hyvässä Kristillisessä Hengessä. Sanonta, jonka mukaan […]

Hukansalmen kirkko

16.4.2013

Kirkkomme vaiheet muodostavat keskeisen ja mieliinpainuvimman osan Pitäjämme historiasta, vaikkakin suuri osa tuosta historiasta on vaipunut unohduksiin pääasiassa siksi, että seurakunnan Arkiston pääosa tuhoutui 1960-luvulla Vanhan Pappilan palossa. Onneksi kuitenkin tuolloin huomattiin, että historiasta tietäviä vanhoja seurakuntalaisia oli vielä hengissä. Heidän haastattelemisekseen palkattiin useana kesänä Ylioppilaita, jotka kuitenkin olivat kunnottomia eivätkä saaneet haastatteluita kirjoitettua paperille. […]

Arvoisa Herra Piispa

8.4.2013

Arvoisa Herra Piispa ja sekä muut arvoisat Herra Tarkastajat sekä notaari Sen johdosta, että Arvoisa Piispa aikoo tehdä piispantarkastuksen seurakunnassamme ensi keväänä, jota seikkaa en mitenkään pyri kritisoimaan tai arvostelemaan, (vaikkakin ihmettelen, olisiko sen vuoro nyt vielä ollut, koskapa kerta naapuriseurakunnan tarkastuksestakin on kulunut vielä enemmän aikaa,) pyydän kunnioittaen jättää Arvoisan Piispan tutkittavaksi oheisen kertomuksen […]