Muutoksen johtaminen on ihmisten johtamista ja luottamuksen rakentamista

29.5.2017

Suomalainen julkinen sektori on merkittävien muutosten kohteena. Eniten huomiota on saanut sote- ja maakuntauudistus, mutta monia muutoksia kohdistuu muuallekin, myös kirkon alaan. Muutoksessa johtamisen merkitys korostuu. Työtä ja työelämää koskeva keskustelu on tällä hetkellä Suomessa ja maailmalla erittäin vilkasta. Teknologinen muutos, automaation, robotisaation sekä tekoälyn kehittyminen siirtävät yhä useamman työntekijän työtä koneen tekemäksi. Monessa ammatissa […]

Hengellisyyden paluu kirkon työyhteisökulttuuriin

22.5.2017

Miten niin hengellisyyden paluu? Eikö hengellisyys ole ollut osa kirkon työtä alusta saakka? On, mutta tarkoitan sellaista hengellisyyttä, spiritualiteettia, joka uudistaa kirkon työyhteisöjen toimintakulttuuria, antaa syvän merkityksellisyyden ja suhteessa Toiseen olemisen kokemuksen. Tässä välissä, muutaman vuosikymmenen ajan hengellisyydellä osana kirkon työyhteisökulttuuria on ollut osittain huono kaiku. Huono siksi, että rukouksella tai johtajan hengellisen näkemyksen painolla […]

Yhteisöllistä innovointia tuotteistamassa

10.4.2017

Kaikki alkoi jo ennen kuin itse olin mukana. Työelämä 2020 -hankkeen verkostossa Kirkon työmarkkinalaitoksen, KT Kuntatyönantajien, Kuntaliiton ja Metanoia Instituutin edustajat kohtasivat ja huomasivat olevansa yhteisen kysymyksen äärellä: Kuinka kuntien, seurakunnan ja muiden avaintoimijoiden tehtäviä voitaisiin toteuttaa paikkakunnilla tiiviimmässä yhteistyössä, samalla työelämän laatua ja ihmisten elämisen eväitä parantaen? Itse asiassa kysymys ei varmaankaan ollut alkukeskusteluissa […]

Into piukeana haudan partaalla – hautauksen palvelupolut syynissä

13.3.2017

Olemme Janakkalan rovastikunnan seurakunnissa olleet jo vuoden verran enemmän tai vähemmän into piukeina haudan partaalla. Tai oikeammin olemme kulkeneet matkaa kuolemasta hautaan ja aina haudan hoitoon saakka Innovaatiot hautauspalveluissa -hankkeessamme. Kolmivuotinen hankkeemme päättyy keväällä 2018. Hanke sai kipinän Työturvallisuuskeskuksen ja Kirkon työmarkkinalaitoksen tilaisuuden yhteydessä käydystä keskustelusta. Aloite tuli siis muualta kuin rovastikunnan seurakunnilta – tarpeesta […]