Elämää koronakaranteenissa Espanjassa

13.5.2020

Espanjan hallitus julisti poikkeustilan maaliskuun puolivälissä rajoittaen voimakkaasti maassa olevien ja asuvien oikeutta liikkumiseen, kokoontumiseen ja työssäkäyntiin. Myös kirkot ja seurakunnat joutuivat sulkemaan ovensa. Aurinkorannikon seurakunta joutui saman tilanteen eteen; tilaisuudet oli peruttava ja kahvila sekä kirjasto suljettava.

Kanadan suomalaiset kunnioittavat perinteitä ja ikävöivät kotimaahan

4.4.2019

Pohjois-Ontariossa  sijaitsevassa Timminsin kaupungissa on viitisenkymmentä tuhatta ihmistä. Heistä usean juuret ovat Suomessa. Tänne tultiin 1900-luvulla pääasiassa metsätöihin tai kaivoshommiin. Kun Kanadaan saapuvat suomalaiset kuulivat näistä mahdollisuuksista, oli luonnollista hakeutua juuri tänne, missä oli tarjolla niitä töitä, jotka olivat kotimaasta tuttuja. Suuri osa Timminsin nykyisen suomalaisyhteisön jäsenistä on saapunut Kanadaan joko ihan lapsena vanhempiensa kanssa […]

Kuka muistaa paluumuuttajaa?

9.1.2019

”Äiti, äiti, katso: tuossa takana on suomalaisia!” Lapsen innostus huvitti ympärillä seisoskelevia ihmisiä, jotka meidän laillamme jonottivat Finnairin lennolle Hampurista Helsinkiin. Ulkomailla syntynyt ja kasvanut tyttäreni ei ollut tottunut kuulemaan ympärillään suomenkielistä puheensorinaa. Se muuttuisi pian, sillä meillä oli käsissämme pelkät menoliput Suomeen. Ulkomaanvuodet olivat tällä erää taaksejäänyttä elämää. Viime heinäkuussa minusta tuli paluumuuttaja. Liityin […]

Minäkö vanha?

23.5.2018

Tämän täytyy olla erehdys Tammikuisena iltapäivänä ruuhkabussissa Teneriffalla sain ensimmäistä kertaa elämässäni muistutuksen, joka ei kovin äkkiä unohtunut. Edessäni istuu parikymppinen teneriffalaiskaunotar, joka pariinkin otteeseen, mittailee minua katsellaan. No, kyllähän pohjalaisia komistuksia kelpaa katsella tuumin ja kohotan ryhtiäni. Äkkiä neito pomppaa pystyyn, taitaa niiatakin, viittaa sitten kädellään minua istumaan paikalleen. Mitä? Kuka? Minäkö? Ei minun […]

Korvapuustit ja virret kannattelevat ulkosuomalaista myös kolmannessa polvessa

21.2.2018

Arviolta kaksi miljoonaa suomalaista asuu Suomen rajojen ulkopuolella. Tähän lukuun sisältyy 250 000 ulkomaille muuttanutta Suomen kansalaista, mutta myös heidän jälkeläisensä parissa seuraavassa polvessa – kaikki, jotka kokevat olevansa identiteetiltään suomalaisia. Läheskään kaikki heistä eivät puhu suomea. Jotkut eivät koskaan ole käyneet Suomessa, myyttisessä isiensä maassa. Heitä voisi kutsua piilosuomalaisiksi, sillä tilastoissa ja väestötietojärjestelmissä heidän […]

Kirkollista elämää Kanadassa

18.12.2017

Kävelen pitkin hoivakodin käytävää seurakuntalaisteni kanssa. Olemme tulleet tervehtimään täällä asuvia suomalaisia, tuomaan heille lukemista, suklaata ja ehtoollista. Kierrosta johtavat papin sijasta seurakuntalaiset, joiden perustama ryhmä käy kaupunkimme hoivakodeissa säännöllisesti toteuttamassa Jeesuksen käskyä rakastaa lähimmäistä. Suomessa puhutaan paljon seurakuntalaisten osallistamisesta, mutta täällä mitään ei yksinkertaisesti tapahtuisi ilman heitä. Seurakuntalaiset suunnittelevat ja toteuttavat monia kirkkomme tapahtumia […]

Kanadalainen paimen

4.8.2017

Jokainen, joka on asunut pitkään toisessa maassa, tehnyt työtä toisessa kirkossa tai tehnyt paljon yhteistyötä erilaisten kirkkokuntien kanssa, oppii katsomaan omaa kotikirkkoaan uudella tavalla, kriittiselläkin tavalla. Näin minua varoitettiin ennen muuttoani ulkomaille. Itse vietin vuodet 2012–2016 Kanadan ev.lut. kirkon palveluksessa pappina tehden työtä kahdessa eri luterilaisessa seurakunnassa. Neljän vuoden ajan sain tehdä läheistä yhteistyötä mitä […]

Kirkko matkassa mukana

26.4.2017

Suomalaiset ovat liikkeellä. Joku piipahtaa lomalla lähimaissa tai kauempana, toinen viettää talvensa lämpimässä. Suuri joukko opiskelee maailman yliopistoissa ja tuhannet ovat töissä ulkomailla, monet myös pysyvästi. Jäljellä on runsaasti myös heitä, jotka menneinä vuosikymmeninä joutuivat lähtemään puutetta pakoon, kuka Ruotsiin, kuka Amerikkaan tai Australiaan. Suomen evankelis-luterilainen kirkko kulkee matkassa mukana. Kirkon ulkosuomalaistyöllä on toimintaa lähes […]

Poissa – vaan ei sittenkään

16.11.2016

Kun seurakunnat vuodenvaihteessa kirjaavat päättyneen vuoden jäsentilastonsa, esillä on kaksi eri lukua. Toinen on väkiluku ja toinen on jäsenmäärä. Jälkimmäinen luku on aina suurempi. Se johtuu siitä, että väkilukuun sisältyy niin sanottu läsnä oleva väestö, jäsenmäärään lasketaan myös poissa olevat. Kirkon jäseniä oli vuoden 2015 lopussa noin 4 184 000. Heistä läsnä olevia eli väkilukuun laskettavia oli […]

”Kristillinen usko on enemmän kuin rajojen vetämistä”

28.9.2016

”Kielellinen, kansallinen, heimollinen konteksti – millä nimellä sitä kutsummekaan – on yksi ihmisen tärkeimmistä konteksteista”, toteaa kirkon ulkosuomalaistyön johtaja Mauri Vihko. ”Jumala on kuitenkin koko maailman Jumala, ja kristillinen usko on aina enemmän kuin rajojen vetämistä.” Elokuussa ulkosuomalaistyön johtajana aloittanut Vihko korostaa jokaisen oikeutta äidinkieleensä sekä uskonnonharjoittamiseen äidinkielellään. Ulkosuomalaistyön tehtävänä on olla läsnä suomen- tai […]