ohdake

Inhimillinen Jumala

23.3.2022

Mielettömän kärsimyksen keskellä kaipaamme taivaan lohdutusta ja ojentaudumme kohti ymmärryksen ylittävää rauhaa. Toivomme tuskan tilalle iloa. Silloin helvetin lieskat olisivat kokonaan haihtuneet eikä yksikään ihminen joutuisi enää kärsimään. Maanpäällinen helvetti on luontevasti asettunut tuonpuoleiseen taivaan vaihtoehdoksi kertomaan siitä pelosta, että kärsimys ei koskaan lakkaa. Traumatisoiva jako pelastuviin ja Jumalan hylkäämiin elää mykistyneenä kokemuksena armon ulottumattomissa. […]

Hyvä puhe on yhteiskunnallista rauhantyötä

22.6.2016

Lähtökohtaisesti kriittinen ja kyyninen asenne on yleinen perusasenne tässä vihapuheen ajassa. Sosiaalisessa mediassa pärjätäkseen kyynisyydestä on voinut tulla jopa pelastusrengas. Ihminen on varautunut ja epäileväinen. Ikään kuin ihminen ajattelisi, että sillä tavalla ei tule ainakaan yllätetyksi. Kyynisyyden taustalla on oletus, että toisiin ihmisiin joutuu kuitenkin pettymään, ja joku todennäköisesti joka tapauksessa satuttaa. Kyyninen perusasenne on […]

Kuusi on joulun puu

21.12.2015

Turun tuomiokirkon kupeeseen nousee aina joulun alla pienten kuusten rivistö. Nuoria, suorarunkoisia, terveitä kuusia, oksat energisesti ylöspäin ja sopusuhtainen kylki katsojaa kohti. Niin tätä nykyä kuuluu itseään esitellä, että kelpaisi ja menestyisi näillä markkinoilla. Metsän todellisuus on toisenlainen. Takavuosina kuusenhaku lasten kanssa suuntautui metsään. Kuusten oksat sojottivat mikä minnekin, alaoksat olivat painuneet maata kohti. Aina […]

Kolme käsitystä kuolemasta

19.11.2014

Kuolemasta ja sen jälkeisestä puhutaan – niin teologiassa kuin muutenkin – yhä varovammin. Tämä näyttää sopivan myös suomalaisten käsityksiin kuolemasta. Suomalaisten usko siihen, että kuolemassa kaikki elämä loppuu, näyttää vahvistuvan (34 % vuonna 2011, 25 % vuonna 1999). Usko Jeesuksen toiseen tulemiseen maan päälle tuomitsemaan eläviä ja kuolleita puolestaan vähenee (28 % vuonna 2011, 59 % vuonna 1999). Vain […]

Kuinka luomiskertomusta luetaan Darwinin jälkeen?

19.8.2013

Ihmeitä Suomen kesässä Yhdeksänvuotias poikani on innokas luontoharrastaja. Kuluneen kesän suurena innostuksen aiheena olivat vedessä elävät hyönteiset. Eräässä eläinkirjassa kuvattiin, kuinka rakennetaan akvaario, jossa voi kasvattaa sudenkorentojen ja sukeltajien toukkia, sekä miten ja mistä näitä otuksia voi pyydystää. Vanhempien vastuulle jäivät kuljetukset sopivien vesistöjen äärelle. Koko kesän huippukohtia oli, kun sitten eräänä aurinkoisena aamuna tällaisesta […]

Kimurantti kansanusko

3.6.2013

Hiukan kärjistäen voi sanoa, että kansanusko on ollut ja on kirkoille osin ongelmallinen ilmiö (nykyään vaikeista asioista ja ilmiöistä käytetään sanaa ”haaste”).  Kansanusko ei ole aina pysynyt ”oikeissa” uomissa, se ei ole teologisesti valistunutta ja se ylittää katsomuksellisia rajoja.  Kansanuskoon poimitaan aineksia monista lähteistä, joita on tavallisten ihmisten ulottuvilla nykyään ennennäkemättömän paljon. Yksi esimerkki modernista […]

”Kirkkoon kuuluminen on suurin herätysliike”

25.4.2013

– Miksei me järjestetä kirkossa päivätansseja? Suuret ikäluokat ovat eläköityneet ja yksinäisyys lisääntyy. Ihmisillä on syvä kaipaus jutteluun ja toisen ihmisen lähelle. Seurakuntien on haettava rohkeita pieniä uusia juttuja, joissa otetaan todesta ihmisten kaipaus sekä toisen ihmisen että Jumalan luokse, sanoo kirkkohallituksen aikuistyön työalasihteeri Juha Luodeslampi. Luodeslammen mielestä Suomen evankelisluterilaisen kirkon suurin herätysliike ei ole saanut […]

Uskommeko Saatanaan niin kuin kirkko opettaa?

25.3.2013

Netin keskustelupalstoilla tosi kristillisyyden mittariksi näyttää viime viikkoina – tapaus Jalovaaran jälkeen – muotoutuneen usko persoonallisen pahan olemassaoloon. Kyselytutkimusten mukaan tähän uskovat kuitenkin pääasiassa kirkon työntekijät, mutta yhä harvemmin seurakuntalaiset. Kirkon työntekijöistä 68 % sanoo uskovansa vakaasti Saatanan olemassaoloon, joka viides pitää sitä todennäköisenä. Vain kaksi prosenttia ei liity tähän työntekijöiden yhteiseen uskoon ja neljä […]