Yhteistyö järjestöjen ja viranomaisten kanssa

11.7.2014

Järjestöistä keskeisin yhteistyötaho on ollut Rouvasväen yhdistys ry. jonka kanssa on järjestetty vaatekeräyksiä lähes joka vuosi. Vaatteita on kerätty niin tehokkaasti, että niitä on vanhan pappilan ulkovarasto jo täynnä. Diakoniatyön johtokunta on luvannut alkaneella valtuustokaudella päättää, mitä vaatteilla tehdään. Singerin rouva on kyllä kuljettanut pahimmin homehtuneita kompostiin, jossa niistä on kyllä ollut hyötyä, kun ovat […]

Vapaaehtoisten osallistuminen diakoniatyöhön

27.6.2014

Lähimmäispalvelussa on diakonissa Susiroikan mukaan useita ihmisiä mukana ja ryhmä on kokoontunut säännöllisesti kahvinjuonnin merkeissä ja pullaakin on ollut.   Ongelmakohdaksi on noussut lähinnä kuitenkin se, että yksinäisiä ihmisiä ei ole ilmoittautunut toiminnan kohteeksi. Ilmeisesti kaikki yksinäiset, jotka kynnelle kykenevät ovatkin ilmoittautuneet jo lähimmäispalvelun lähimmäisiksi.   Lähimmäispalvelujoukko onkin viime aikoina keskittynyt erilaisiin talkootempauksiin, joissa on […]

Muiden vapaaehtoisten osallistuminen rippikoulutyöhön

21.3.2014

Järjestyksenvalvonnasta on vastannut vapaaehtoispohjalta jo vuosien ajan Hukansalmen Reservin aliupseerikerho yhdessä Metsämäen Hirviseurueen kanssa.  Kiitokseksi tästä Metsämäen hirviseurue on saanut ampua Hirviä seurakunnan metsissä, tosin vain lupiensa verran ja pääosin metsästyskaudella.   Reserviläiset ovat saaneet käyttää Ervannon kyläkirkon tonttia ampumaharjoitusalueena, kuitenkin niin, että he ovat luvanneet kerätä hylsyt pois hautausmaalta ja pidättäytyä ammunnasta jumalanpalvelusten ja […]

Vapaaehtoistyön muut muodot

24.1.2014

Linnunpöntöntekokerho,osittain yhteistyössä 4H:n kanssa viime vuonna. Kerho jatkuisi vieläkin, ellei pönttöjen valmistuksessa käytettävä järeä sorvilaitteisto olisi tuhoutunut viime talvena 4H-ohjaaja Risto Pönnisen yritettyä kairata sillä avantoa pitäjän pilkkimestaruuskisoissa. Moottori ja Pönninen saatiin kuitenkin ehjinä rannalle.   Ympäristökeskus teki asiasta rikosilmoituksen, joka nähdäkseni oli turhaa jo ennestään hädänalaisten tilan hyväksikäyttöä, kun ottaa huomioon, että Pyhäjärvi on […]

“Messu uudistaa kirkon”

28.10.2013

”Minut on aina kutsuttu uudistamaan, tekemään jotakin uutta”, summaa Jumalanpalvelus ja yhteiskunta- yksikköä elokuusta alkaen johtanut Pekka Rehumäki työhistoriaansa. Aiemmassa työssään Kempeleen kirkkoherrana hänen ensimmäinen haasteensa oli kehittää seurakunnan työilmapiiriä. Nyt hän kokee olevansa muutosjohtaja luotsatessaan Jumalanpalvelus ja musiikkityö- sekä Yhteiskunnallinen työ- yksiköistä yhdistämällä luotua suuryksikköä kirkkohallituksessa. Johtajan tehtävänä on myös toimia jumalanpalveluselämän asiantuntijana kirkkohallituksessa. […]

Messun suunnittelu ja toteutus

27.9.2013

Yleensä olen luonnostellut jumalanpalveluksen kaavan sekä virret Osuuskaupan kassakuitin taustapuolelle lauantaisin saunaa lämmittäessäni, jos olen ollut epävarma siitä, että kanttori tai seurakuntapastori eivät ole riittävästi ymmärtäneet aiemmin selkeästi antamiani ohjeita. Kassakuitin olen jättänyt Sakastin pöydälle jo illalla. Saapuessani kirkkoon noin 9.55 muut työntekijät ovat saaneet näin tarvittavat ohjeet ajoissa. Nuorempi papisto on yrittänyt useita kertoja […]

Kesäjuhlien vapaaehtoiset ylittävät herätysliikerajoja

6.8.2013

Jotta 140 tuhatta ihmistä voisi nauttia jokavuotisten hengellisten kesäjuhlien ohjelmasta ja tarjoilusta, tarvitaan kymmenen tuhatta vapaaehtoista nikkaroimaan, ohjaamaan liikennettä, jakamaan ruokaa ja rukoilemaan. Apua saadaan ja annetaan myös yli herätysliikerajojen. Kesäjuhlatalkoissa herätysliikkeiden rajat eivät merkitse käytännössä paljoakaan. Varsinkin pienillä paikkakunnilla kesäjuhla on paikkakunnan yhteinen juttu, jossa autetaan missä suinkin voidaan. Ensi kesän juhlia suunnitellaan jo […]

Osallisuus vaatii vallan jakamista maallikoille

22.7.2013

Vain muutama prosentti kirkon jäsenistä käy säännöllisesti messussa. Moni pohtii, miten kävijöiden määrä voisi kasvaa. Haapajärven jumalanpalvelusihmeeksi kutsuttu kasvu kävijämäärissä perustuu maallikoiden ottamiin tehtäviin messussa. Jumalanpalvelustaan hyvällä menestyksellä kehittäneen pohjoispohjalaisen Haapajärven seurakunnan kirkkoherra Kari Tiirolan mukaan seurakuntalaisten osallisuudesta ei pidä ainoastaan puhua, vaan siitä pitää tehdä totta. Jumalanpalvelusaktiivisuuden salaisuus on hänen mielestään viime kädessä henkilökunnan […]

Riittääkö pienempikin sydän?

6.5.2013

Seuraava luonnehdinta vapaaehtoistyöstä, tekijän itsensä lausumana, tiivistää melko hyvin yleistä mielikuvaa vapaaehtoistyön kohteista, luonteesta ja tekijöistä: ”Vähän vanhat, muttei ikäloput, käy auttamassa vielä vanhempia.” Kyseessä olisi siis ennen kaikkea vanhusten auttaminen, jota harrastavat varsinkin aktiiviset seniorikansalaiset. Tällainen mielikuva voi piirtyä myös pyydettäessä määritelmää kirkon piirissä tehtävälle vapaaehtoistyölle. Kuvan taakse jää kuitenkin paljon muita toimintamuotoja sekä […]