Uskonnot kohtaavat Jerusalemissa

Jerusalemin vanhankaupungissa sijaitsee kristittyjen kortteli. Kuva: Tomi Karttunen

Jerusalemin vanhassakaupungissa sijaitsee kristittyjen kortteli. Kuva: Tomi Karttunen

Kirkossamme on toiminut vuodesta 1977 alkaen kirkko ja juutalaisuus -työryhmä. Se on keskittynyt koulutus- ja julkaisutoimintaan liittyen asianmukaisen tiedon välittämiseen juutalaisesta uskonnosta ja kulttuurista sekä kristinuskon ja juutalaisuuden välisestä suhteesta.

Työryhmä on myös seurannut antisemitismi-tilanteen kehittymistä. Uutta inspiraatiota on haettu kerran toimikaudessa tehdyiltä opintomatkoilta. Vuoden 2012 Lontoon matkalta tuliaisina oli Kuunteleva keskustelu Kirjoituksista (Scriptural Reasoning) -menetelmä, jota on käytetty kolmen uskonnon kohtaamisissa.

Huhtikuun 2016 opintomatka suuntautui juutalaisuuden kehtoon ja kolmen uskonnon pyhään kaupunkiin Jerusalemiin. Tarkoitus oli paneutua uskontojen kohtaamiseen, erityisesti kristinuskon ja juutalaisuuden väliseen suhteeseen Israelissa.

Nostra Aetate ja roomalaiskatolisen kirkon dialogi juutalaisuuden kanssa

Viime vuonna vietettiin Vatikaanin II konsiilin uskontodialogiasiakirjan Nostra Aetate 50-vuotisjuhlaa. Sen käänteentekevyys ajatellen erityisesti kristittyjen ja juutalaisten keskinäistä dialogia tuli hyvin esiin opintomatkamme eri tapaamisissa.

Juutalaisten käymien globaalien dialogien näkyvin hahmo, tapaamamme rabbi David Rosen totesi, että suhteet juutalaisten ja kristittyjen välillä eivät ole olleet paremmat koskaan. Tällä hän selvästi viittasi roomalaiskatolisen kirkon rooliin ja erityisesti Nostra Aetate -asiakirjan käänteentekevään merkitykseen.

Katolinen kirkko on juutalaisten keskeisin dialogikumppani, koska sillä on selkeä rakenne, ja on helppo tietää, kenellä kirkossa on todellista auktoriteettia. Katolinen kirkko on julkaissut juutalaisten näkökulmasta innostavia teologisia asiakirjoja, minkä lisäksi se on ylivoimaisesti suurin kristillinen yhteisö.

Vuonna 1970 perustettiin kansainvälinen juutalainen uskontojenvälisten konsultaatioiden komitea (IJCIC). Dialogia on sittemmin käynyt kansainvälinen katolis-juutalainen yhteistyökomitea (ILC). Johannes Paavali II:n vuosituhannen vaihteessa Jerusalemiin tekemän vierailun myötä dialogia on ollut myös Israelin päärabbinaatin ja katolisen kirkon välillä vuodesta 2002 alkaen.

Katolisen kirkon dialogikomission julkaisema tuore puheenvuoro toteaa, että viime vuosikymmenien vuoropuhelu on lisännyt ymmärrystä kristittyjen ja juutalaisten keskinäisestä riippuvaisuudesta, ja että dialogi näiden kahden välillä ei ole valinnanvaraista vaan teologisesta näkökulmasta velvollisuus.

Juutalaiset ja kristityt voivat rikastuttaa toisiaan keskinäisessä ystävyydessä. Ilman juutalaisia juuriaan kirkolla olisi vaara menettää ankkuroitumisensa pelastushistoriaan.

Paavi Franciscus toteaa, että ”vaikka on totta, että tietyt kristilliset uskomukset eivät ole juutalaisuudelle hyväksyttäviä, ja että Kirkko ei voi lopettaa julistamasta Jeesuksen olevan Herra ja Messias, on olemassa myös rikasta komplementaarisuutta. Se antaa luvan lukea heprealaisia Kirjoituksia yhdessä ja auttaa toisiamme porautumaan Jumalan sanan rikkauksiin. Voimme myös jakaa monia eettisiä käsityksiä ja yhteisen huolen oikeudenmukaisuudesta ja kansojen kehityksestä.”

Kirkkojen ja Israelin valtion välisten suhteiden kehitys

Vuosien 1948–67 välillä juutalaisten ja arabikristittyjen välit olivat varsin huonot. Taustalla vaikuttivat niin holokausti, perinteinen juutalaisten ja kristittyjen välinen epäluulo sekä arabikristittyjen mieltäminen osaksi Israelin valtion tuhoa havittelevaa arabimaailmaa.

Yleisesti ottaen suhteessa eri kirkkoihin vaikuttavat kirkon ”arabialaisuuden” aste ja johtajien asenne Israelia kohtaan, kirkon osallistuminen (tai oletettu osallistuminen) lähetystyöhön juutalaisten parissa sekä yhteisön koko ja sen omaisuuden määrä Israelissa.

Katolinen kirkko koettiin yhtäältä kilpailijaksi, mutta samalla se alkoi saada etuoikeutettua kohtelua israelilaisten parissa. Syynä oli Vatikaanin ja Vatikaani-valtion suhteellinen voima sekä katolisen maailman kirkolle ja sen eri yhteisöille Israelissa antama tuki. Ortodokseja on kristityistä Israelissa edelleen eniten.

Vuoden 1967 jälkeen Israel omaksui yleisesti ottaen suosiollisen asenteen Itä-Jerusalemissa olevia kirkollisia instituutioita kohtaan. Kristittyjen ajateltiin toimivan maltillisena voimana nationalistisiin palestiinalaisiin muslimeihin verrattuna. Israel halusi todistaa lännelle ja ennen muuta Vatikaanille, että kristilliset pyhät paikat ja yhteisöt kukoistaisivat Israelin hallinnon alla. 1970-luvun alussa diplomaattisuhteet solmittiin Israelin ja Vatikaanin välille de facto.

Vuoden 1987 ensimmäinen intifada merkitsi todellista suhteiden muuttumista Israelin ja kristillisten instituutioiden välillä. Useimmat paikalliset kristityt identifioituivat yhä enemmän palestiinalaiseen nationalismiin. Kristittyjen kirkonjohtajien ”palestinisoituminen” ja ”arabisoituminen” johtivat ensimmäisiin julkisiin lausuntoihin, joissa vastustettiin miehitystä ja jopa tuettiin ei-väkivaltaista vastarintaa sitä kohtaan.

Virallisesti Israel piti kiinni vuoden 1967 periaatteista ja salli vapaamman pääsyn pyhille paikoille kaikille uskonnoille ja kansallisuuksille – vapaammin kuin mikään muu Jerusalemin hallitsija aiemmin – ja kehotti uskonnollisia johtajia keskittymään pikemminkin uskontoon kuin politiikkaan.

Vatikaanin ja katolisen kirkon suhtautuminen Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin on ollut varsin tasapainoinen viime vuosina. Vatikaani ei ole liittynyt protestanttien yrityksiin vastustaa Israelin miehitystä. Tämä on seurausta Vatikaanin diplomaattisuhteista, jotka virallisesti solmittiin Israelin kanssa 1994 sekä edistyksestä juutalais-katolisessa dialogissa ja ehkä myös kasvavasta huolesta radikaalin, fundamentalistisen islamin voimistumisesta Lähi-idässä ja Euroopassa.

”Normalisoinnin” vastustus ja dialogista vetäytyminen

Juutalaisten ja kristittyjen välisten suhteiden ja dialogin kehittymiselle on esteitä myös kristittyjen parissa. Osa kristityistä on “normalisoinnin” vastustamisen nimissä vetäytynyt juutalaisten kanssa käytävästä dialogista. Kirkkomme voi omalta osaltaan pyrkiä edistämään kohtaamisen kulttuuria samalla, kun kuunnellaan sisarkirkkojemme huolia arjen pulmien keskellä.

International Council for Christians and Jews totesi 2013 uskontojen roolista Israel-Palestiinan geopoliittisen konfliktin ratkaisemisessa:

”Meille tämä tapahtuu dialogin kautta, ja dialogi edellyttää avoimuutta muuttaa omat sydämemme, sen perusteella, mitä olemme oppineet toisten sydämistä. Siksi me hylkäämme nykyiset vaatimukset vastustaa ’normalisoimista’, kun termi tarkoittaa kaikkien keskustelujen tai vuorovaikutuksen päättämistä, joka voisi johtaa itsenäisiin Israelin ja Palestiinan valtioihin. Me olemme yhtä mieltä siitä, että status quo ei ole ’normaalia’ eikä hyväksyttävää  ja että ratkaisun etsiminen, joka ei perustu kaikkien olennaisten osapuolien yhteisymmärrykseen on hyödytöntä.”

Rauhandialogi ja uskontodialogi tarvitsevat toisiaan.

Toivon merkkejä

Lukkiutunut poliittinen tilanne heijastuu uskontojen väliseen kohtaamiseen Jerusalemissa. Silti myös uusia alkuja ja ilahduttavia ruohonjuuritason hankkeita on vireillä ja toiminnassa. Monissa niistä on taustalla amerikanjuutalaisia sekä pohjoismaisia voimia.

Huomionarvoista on, että osa ortodoksijuutalaisista on avautunut dialogille kristinuskon kanssa. Kävimme tapaamassa ortodoksijuutalaisen kristittyjen ja juutalaisten välisen dialogin keskuksen johtajaa David Nekrutmania. Keskuksen johtoajatuksena on sen perustajan rabbi Sholomo Riskinin näky molemminpuolisen ymmärryksen ja yhteistyön lisäämisestä kristittyjen ja juutalaisten välillä.

Keskus oli taustalla myös julkaistaessa 3. joulukuuta 2015 historian ensimmäinen ortodoksijuutalaisten rabbien julkilausuma kristinuskosta To Do the Will of Our Father in Heaven: Toward a Partnerschip between Jews and Christians. Julkilausuma on käännetty myös suomeksi, ja Suomen ylirabbiini Simon Livson on sen alkuperäisten allekirjoittajien joukossa. Juutalaisessa lehdistö- ja verkkokeskustelussa se on aiheuttanut jo runsaasti ajatustenvaihtoa puolesta ja vastaan. Myös merkittävät kristilliset julkaisut ovat sen kiittäen huomanneet.

Ruohonjuuritason kohtaamista edustaa esimerkiksi juutalais-arabialainen koulu Hand in Hands, joka rakentamalla pitkäjänteisesti juutalaisten ja arabien rauhanomaista rinnakkaiseloa pyrkii vaikuttamaan Israelin yhteiskunnan kehitykseen. Kasvatusmalli kokoaa jo nyt tuhansia juutalaisia ja arabeja yhteen kuudessa eri koulussa Galileassa, Wadi Arassa, Tel Aviv-Jaffan alueella, Haifassa ja Tira & Kfar Saban alueella.

Microphones for Peace on radio-ohjelma, joka pyrkii rakentamaan musiikin ja keskustelun kautta yhteyttä juutalaisten ja arabien välille. Se on osa uskontojenvälistä kohtaamista koordinoivan Interreligious Coordinating Council in Israel -neuvoston toimintaa, joka on Religions for Peace -järjestön sekä International Council for Christians and Jews -järjestön jäsen.

tomikarttunenTomi Karttunen
johtava asiantuntija, teologia ja ekumenia
Ulkoasiain osasto

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *