Uskonpuute estää kasteen, kummien puute ei

Kastetilaisuus Johanneksenkirkossa Helsingissä.

Viimeviikkoisessa Kirkon tutkimuskeskuksen 50-vuotisseminaarissa käsiteltiin monin tavoin kirkon ajankohtaisia kysymyksiä. Alustukseni kastamattomista haki vastausta kysymykseen, miksi suomalaiset kastavat tai jättävät kastamatta lapsensa. Tätä teemaa on viime vuosina selvitelty monissa pohjoismaisissa tutkimuksissa (esim. Rafoss 2016; Sandberg 2018).

Helmikuussa toteutettu kastekysely antoi aivan uutta tietoa suomalaisten kastepäätöksen prosessista ja perusteista. Kysely toteutettiin helmikuussa 2019, ja siihen osallistui yli tuhat perhettä, jolla on alle kouluikäinen lapsi.

Ajoitus kuntoon

Olennainen kysymys kastepäätöksessä on ajoitus. Tavanomaisin ajankohta lapsiperheen kohtaamiseen lienee syntymän jälkeen, jolloin seurakunta lähestyy perhettä onnitellen lapsesta ja esitellen kasteeseen liittyviä käytäntöjä. Useimmissa tapauksissa ajankohta on kuitenkin auttamattomasti myöhässä: vain yksi kymmenestä (9 %) vastaajasta sanoi päättäneensä lapsen kastamisesta syntymän jälkeen.

Kastekysely osoitti, että päätökset lapsen kastamisesta tehdään huomattavasti aikaisemmin. Useampi kuin kaksi viidestä vastaajasta (43 %) ilmoitti kyselyssä päättäneensä ensimmäisen lapsensa kastamisesta jo ennen parisuhteen muodostamista. Naisista jopa lähes puolet (48 %) ilmoitti tehneensä päätöksen kastamisesta ennen parisuhteen olemassaoloa.

Tulokset haastavat kirkon miettimään kokonaisuudessaan kasteeseen liittyviä prosesseja ja käytäntöjä. Yhteys perheisiin tulisi rakentaa viimeistäänkin raskausaikana, jolloin osa vielä pohtii kastamista.

Yhteys seurakuntaan tarvitaan

On silti todennäköistä, että pistemäiset kampanjat eivät vaikuta päätökseen kastaa. Aivan kuten äänestämisessä seurakuntavaaleissa, myös kastamisessa tarvitaan olemassa olevaa yhteyttä seurakuntaan, jotta liikahdus seurakuntaan päin olisi mielekäs ja todennäköinen. Mitkään kampanjat eivät pure, jos kirkko ja seurakunta eivät kuulu omaan elämänpiiriin.

Tätä vahvistaa myös se kastekyselyn tulos, että myönteiseen kastepäätökseen vaikuttavat osallistuminen seurakunnan toimintaan ja koettu yhteys seurakuntaan. Kirkon jäsenyys ei sinänsä automaattisesti merkitse lapsen kastamista, vaan päätös tehdään yksilöllisen harkinnan pohjalta. Individualisaation teorian (mm. Pullock 2008) mukaisesti yksilöiden ajattelu irtautuu uskonnollisista instituutioista. Yksilö rakentaa itse uskomusten ja uskonnollisen käytäntöjen kokonaisuuttaan. Vaikka hän päättäisikin pysyä kirkon jäsenenä, hänen uskonnollinen maailmansa on luonteeltaan itsenäinen.

Kummien puute ei este kastamiselle

Kirkollisessa keskustelussa on viime aikoina tuotu esiin sitä, että kastejuhlaan liittyvät mielikuvat tai kummien puute olisivat merkittävä este kastamiselle. Tämä tulkinta ei saa tukea kastekyselystä. Kun tarkasteltiin kaikkia kastamattomien lasten perheitä (n=224 ), vain harvat näkivät käytännölliset syyt esteenä kastamiselle.

Yksi kymmenestä vastaajasta piti tärkeänä syynä kastamattomuudelle ajatusta siitä, että kasteesta ei saa tehtyä omannäköistä juhlaa. Hyvin harvat pitivät kasteen järjestämistä hankalana (5 %) tai kalliina (3 %). Kummien puute on varsin harvoin syynä kastamatta jättämiselle. Vain muutama prosentti (4 %) ilmoitti, että luterilaiseen kirkkoon kuuluvien kummien puute oli melko tai erittäin tärkeä syy sille, että lasta ei kastettu. Lähes 70 prosenttia sen sijaan sanoi, että tämä ei ollut lainkaan tärkeä syy jättää kastamatta. Sen sijaan kastaneille kummien saaminen oli tärkeä kastepäätökseen vaikuttava tekijä.

Ideologiset perustelut korostuvat

Tutkimuksessa tarkasteltiin erikseen sitä ryhmää, jossa vähintään jompikumpi vanhemmista kuului luterilaiseen kirkkoon, mutta ei ollut kastanut lastaan. Tällaisessa tilanteessa merkittävin syy oli halu antaa päätösmahdollisuus lapselle itselleen: kolme neljästä näki tämän tärkeänä tai erittäin tärkeänä syynä olla kastamatta lasta. Puolet vastaajista näki tärkeäksi syyksi sen, että ei pidä itseään uskovaisena (55 %) tai hänellä on vain ohut side luterilaiseen kirkkoon (49 %).

Kastaminen nähdään näin ollen ideologisena, henkilön arvoihin ja maailmankuvaan liittyvänä kysymyksenä. Tulos on yhteneväinen muiden tutkimusten havaintoja nuorten ikäluokkien uskonnollisuudesta, jossa autenttisuudella on keskeinen rooli. Jos yksilö ei jaa jotain ajattelutapaa, hän tekee itsenäisen ratkaisun myös uskonnollisten käytäntöjen osalta. Kokonaisuudessaan kasteilmiö kytkeytyy myös tuoreen ISSP-tutkimuksen ISSP-tutkimuksen havaintoon nuorten sukupolvien irtautumisesta uskonnollisesta perinteestä.

Miksi kirkkoon pitäisi kuulua?

Mitä kirkko voi näistä havainnoista päätellä?

Ensinnäkin: ideologiseen pohdintaan ei vastata käytännön ratkaisuilla. Sen sijaan kirkon tulee ideologisella tasolla argumentoida, miksi kaste on tarpeellinen. Mitä uskomme kasteessa tapahtuvan? Miksi ihmisen tulisi olla kirkon jäsen? Uskonnolliselta yhteisöltä haetaan uskonnollista perustetta.

Toiseksi: kastepäätöksiä tekee tällä hetkellä se ikäryhmä, joka on kirkon kannalta kaikista haastavin. Kirkosta etääntyneistä miehistä on jo puhuttu vuosia, mutta uusimmissa aineistoissa näkyy merkkejä myös nuorten naisten vetäytymisestä kirkosta. Tähän ryhmään tulee tietoisesti satsata. Ensimmäinen askel sillan rakentamiseen tähän ikäryhmään voivat olla esimerkiksi erilaiset kummitapahtumat.

Kolmanneksi: Kastamattomien lasten ryhmä kasvaa vuosi vuodelta. Missä ja miten kirkko kohtaa tämän joukon?

Hanna Salomäki
Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja

 

 

2 kommenttia koskien kirjoitusta: “Uskonpuute estää kasteen, kummien puute ei

  1. Maininta lopussa kummitapahtumista ihmetyttää, kun aikaisemmin on jo todettu, ettei kummien puute ole mikään selittävä tekijä sille, ettei lapsia kasteta. Kun vanhemmilta puuttuu sekä side kirkkoon että usko, eivät kummitapahtumat ole kuin puskien heiluttamista jolla osoitetaan että “kyllä me jotain tehdään.”

    On toki ymmärrettävää, että kirkossa kuumeisesti mietitään, onko laskeville kasteluvuille jotain tehtävissä. Kun katsotaan rajojemme ulkopuolelle, ei tarvitse olla kovinkaan tarkkanäköinen ymmärtääkseen, että vaikka siellä varmaan on käännetty kaikki löydetyt kivet, ei sielläkään ole onnistuttu kääntämään kirkon käyriä myönteisempään suuntaan.

    Se todellisuuskäsitys jota kirkko edustaa, ei vaan vakuuta yhä koulutetumpia ihmisiä kehittyneissä maissa. Ja mitä pahinta, kirkon kannalta, sekularisaatio etenee myös kirkon sisällä.

  2. Tässä kyselyaineistossa korkeasti koulutetut vastaajat kastoivat lapsensa muita useammin.

    Kummitapahtumilla viittasin erilaisiin tapahtumiin, joita pidetään mm. urheilutapahtumien yhteydessä. Näissä voidaan kohdata sitäkin ryhmää, jotka eivät välttämättä tule lähteneeksi kirkon perinteiseen toimintaan tai kirkkotiloihin. Suomalaisillahan on yleisesti ottaen varsin myönteinen asenne kirkon toimintaa kohtaan, kuten esimerkiksi viimevuotinen tunnettuuskysely osoitti.

    Kummien puute ei tosiaan sinänsä näyttänyt olevan merkittävä este kastamiselle kuin muutaman prosentin kohdalla. Kun taas tarkasteltiin kasteen valinneita, heille kummius on varsin tärkeää: neljä viidestä katsoi, että kummien saaminen on tärkeä syy kastepäätökselle.

    On totta, että sekularisaatio on ilmeinen länsimaissa. Yksi merkittävä selitys tälle on perinteen siirtoon liittyvä: niin uskonnon kuin uskonnottomuuden valinnat periytyvät seuraavalle sukupolvelle.

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *