Vaihtovuosi Unkarissa – ajatuksia koronaviruksen keskeyttämästä keväästä

Perhesiteet ja luonto vetivät Pécsiin, kun lähiopetus yliopistolla keskeytyi.

Lienee klisee sanoa, että aika lentää. Olisi kuitenkin vaikea löytää sellainen naseva lausahdus, joka kuvaisi tuntemuksiani paremmin. Vaihtovuosi Budapestissa on jo paketissa – kurssit suoritettuna ja lopullinen muutto asuntolasta. Pian saan lausua hyvästit Unkarille ja uusille ystäville, ainakin joksikin aikaa.

Kevätlukukausi isojen muutosten keskellä

Syyslukukausi oli mielenkiintoinen vaihto-opiskelijan näkökulmasta, koska olin ainoa vieraileva opiskelija Evangélikus Hittudományi Egyetemissä. Keväällä sain uuden opiskelijatoverin Suomesta ja uusia tuulia toi myös uusi lukujärjestys. Kevätlukukausi alkoi opiskelijoiden virkistyspäivillä (Csendesnapok – hiljaiset päivät) Piliscsaban kauniissa ympäristössä. Lukukausi alkoi tenttikauden jälkeen helmikuussa ja odotin kursseja innolla. Syyslukukaudella osallistuin enimmäkseen luentomuotoiseen opetukseen ja Suomessa totutusta poiketen tentit pidettiin suullisesti. Kevätlukukaudelle olin valinnut tietoisesti kaksi seminaaria, jotka sisälsivät paljon perehtymistä kirjallisuuteen, esseiden ja reflektioiden kirjoittamista, sekä tietenkin vilkasta keskustelua kustakin teemasta. Kaikki unkariksi. Kielitaitoni hyppäsi akateemiselle tasolle.  

Tammikuussa pidetyn tenttijakson jälkeen moni kurssi lähti käyntiin viiveellä, mikä harmittaa jälkikäteen, koska lähiopetus katkesi maaliskuussa. Näihin aikoihin viruksesta liikkuvat tiedot ja huhut yliopistojen ja asuntoloiden sulkemisesta vaikuttivat hyvin salaperäisiltä, jopa pelottavilta. Olin menettänyt keväällä erään unkarilaisen lähiomaiseni ja kysymys siitä, mihin menen jos jotain sattuu, muuttui käsin kosketeltavaksi.

Erään maaliskuisen iltahartauden jälkeen pidetyn tiedotustilaisuuden tunnelma oli ristiriitainen ja huolestunut. Yliopiston asuntolan sulkemisesta kerrottiin ja kaikkia opiskelijoita kehotettiin muuttamaan kotiin. Jo samana iltana kuuntelimme humisevaa ääntä, jonka käytävällä vedettävä matkalaukku sai aikaan. Monet pakkasivat ja lähtivät tien päälle jo samana iltana. Meidän vaihto-opiskelijoiden tilanne oli täynnä epävarmuutta, eikä opiskelijatovereiden äkkinäinen lähtö helpottanut päätösten tekemistä. Olisimme saaneet poikkeusluvan jäädä asuntolaan, mutta myös huhut maiden välisten rajojen sulkemisesta aiheuttivat levottomuutta. En oikeastaan harkinnut paluuta Suomeen, koska luotin kielitaitooni ja unkarilaisten sukulaisten ja tuttujen apuun, jos jotain sattuisi. Opiskelijatoverini päätti palata Suomeen, minä muutin Pécsiin pian sen jälkeen, kun yliopiston viereisen asuntolan sulkemisesta tiedotettiin.

Uusi arki ja havaintoja uskonnonopetuksen eroista

Opiskelu jatkui etänä. Zoom-luentoja, Skypen kautta pidettyjä seminaariesitelmiä ja koulunkäyntiä läppäri sylissä, keväisen auringonpaisteen alla. Unkarin kevät saapui nopeasti ja yllätti kukkaloistollaan. Puut kukkivat, niittyjen reunoja värittivät unikot ja narsissit sekä orvokit koristivat kaupungin istutuksia. Luonnon herääminen talven jäljiltä kevään kukoistukseen oli yksi niistä suurista iloista, mitä keväällä koin.

Stipendiaattivuoden kannalta koronaviruksen aiheuttama lukuvuoden katkeaminen harmittaa. Harmittaa, että niin moni yliopistolla muuten vain käyty keskustelu jäi käymättä ja etäopetuksessa saatu oppi on vain kapea siivu siitä, mitä täysipainoinen, nonverbaalisen kommunikaation kyllästämä normaali opetus antoi. Harmittaa, että seurakuntayhteydet jäivät vähäisiksi. Asuntolan päivittäiset hartaudet jäivät pois arjesta – sosiaalisten suhteiden katkeaminen osaltaan johti siihen, että tuttavuudet eivät syventyneet pysyviksi ystävyyksiksi. Toisaalta olen kiitollinen niistä ystävyyksistä, jotka kantoivat karanteenin aikana ja ovat tärkeitä tänäkin päivänä.

Budapestin opintoihini kuului laajasti uskonnonpedagogiikkaa ja uskonnonpsykologiaa, mutta myös etiikkaa, ekoteologiaa ja teologian historiaa. Opiskelemieni kurssien teemojen ohella pidän tärkeänä kokemusta tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta. Uskonnonpedagogiikka Evangélikus Hittudományi egyetem -yliopistossa oli hyvin raamattulähtöistä. Tämä tuntui kontrastilta todennäköisesti sen takia, että viimeisimmät Suomessa opiskelemani uskonnonpedagogiikkaan liittyvät kurssit käsittelivät muun muassa katsomussensitiivisyyttä.

Pidän unkarilaisessa kontekstissa toteutettavaa, tunnustuksellista opetusta toimivana omassa kontekstissaan ennen kaikkea sen uskottavuuden takia. Vähemmistössä olevaa evankelisluterilaista uskontoa opettavat monella paikkakunnalla papit tai kirkon työntekijät. Varsinaisesti uskonnonopettajiksi valmistuvien pedagogienkin kannalta pidän tärkeänä ennen kaikkea avointa keskustelua uskonasioista. Oman näkökulman jakaminen ja kokemusten kertominen ei välttämättä mahtuisi Suomessa enää koulun kontekstiin, sillä aihe on niin vahvasti uskonnollinen ja henkilökohtainen. Suomessa kenties on ennemminkin seurakunnan tehtävä olla läsnä tällaisten keskustelujen kävijänä.

Vaihtovuosi kasvatti itseluottamusta

Vaihto-opiskelu oli antoisa kokemus sekä opintojen että ihan tavallisen arjen kannalta. Tutusta ja turvallisesta irrottautuminen on kokemus, joka kasvattaa luottamusta. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta opiskella Unkarissa senkin takia, että koin millaista elämä on maassa, jonka poliittinen tilannekin poikkeaa niin paljon Suomesta. Vaikka lukukauden katkaissut koronavirus on aiheuttanut paljon surua ja murhetta, olen kiitollinen siitä, että yliopistolla kaikki on kunnossa, eikä tiedossamme ole sairastumisia.

Jään kesän loppuun asti Unkariin ja valmistaudun syksyllä alkavaa graduseminaaria varten. Suunnitelmissa on vielä tavata ystäviä, joita en ole nähnyt kevään jälkeen ja päästä nauttimaan Unkarin luonnosta vaeltaen.

Zsuzsanna Berki

Kirjoittaja on teologian maisterivaiheen opiskelija Helsingin yliopistosta, joka vietti lukuvuoden 2019-2020 vaihto-opiskelijana kirkon ulkoasiain osaston stipendiaattina Unkarin luterilaisessa teologisessa yliopistossa.