Vanhemmat ja kummit odottavat kirkolta tukea kristilliseen kasvatukseen

Soukan kappelin kastepuu.
Soukan kappelin kastepuu. Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki

Kirkolta odotetaan aktiivista roolia kristillisen kasvatuksen ja erityisesti kummien tukemisessa. Tämä ilmenee Kirkon tutkimuskeskuksen reilu vuosi sitten vanhemmilta, kummeilta ja kummilapsilta keräämästä aineistosta (N=855). Vaikka kaste ja kummius oli monelle tutkimukseen osallistuneelle maailman tärkein asia, siihen sisältyi myös haasteita – kuten ihmissuhteisiin yleensäkin.

Arvostaako kirkko kummia kristillisenä kasvattajana?

Valtaosa odotti kummilta selkää kytköstä kristillisyyteen, ja moni oli huolissaan tämän elementin katoamisesta kummisuhteesta. Joillakin tutkimukseen osallistujilla oli pelko, että kirkko itse turhentaa hengellisyyden kummisuhteesta esimerkiksi hyväksymällä kummeiksi myös kirkkoon kuulumattomat tai ”unohtamalla” kummiudesta kristillisen kasvatuksen ulottuvuuden.

Joskus kummien pyrkimys antaa kristillistä kasvatusta törmäsi kummilapsen vanhempien torjuvaan suhtautumiseen tai suoranaiseen kieltoon. Kummit halusivat kunnioittaa perheen arvoja ja vanhempien toivomuksia ja välttivät oman näkemyksensä ”tuputtamista” silloin, kun kokivat sen olevan ristiriidassa vanhempien näkemysten kanssa. Tässä vanhempien odotusten ja kummien toiminnan ristiriitatilanteessa kummit toivoivat kirkolta aktiivisempaa roolia pelisääntöjen selkiyttäjänä. On ikävää sekä kummin että lapsen näkökulmasta, jos kummia kielletään puhumasta uskontoon liittyvistä asioista. Toisaalta myös osa vanhemmista ja kummilapsista oli pettynyt siihen, ettei kummi lunastanut odotuksia kristillisen kasvatuksen tukijana.

Seurakunnilta toivottiin enemmän tukea kummina olemiseen sekä vinkkejä yhteyden rakentamiseen ja yhteiseen tekemiseen eri ikäkausina. Myös yhteydenpidossa kummilapseen kummit toivoivat kirkolta apua. Kirkko voisi toimia hoksauttajana ja muistuttaa kummeja yhteydenpidosta kummilapseensa vaikkapa kohdennetusti merkki- ja juhlapäivien alla. Osa kummeista kaipasi jonkinlaista seurakunnan järjestämää tilaisuutta tai juhlahetkeä, jossa etääntyneen kummisuhteen voisi herättää henkiin. Tarvetta voisi olla eräänlaiselle ”kummiklinikalle”, jossa kummiudesta, sen eri tavoista ja mahdollisuuksista sekä kummiuteen liittyvistä haasteista voisi keskustella luottamuksellisesti jonkun kanssa.

Kaikki halukkaat eivät pääse kummeiksi ja toiset kuormittuvat liikaa

Kummius on mahdollisuus tulla melkein kuin vanhemmaksi, mitä erityisesti lapsettomat kummit pitivät arvokkaana. Tässäkin tutkimuksessa kävi ilmi, että kaikki halukkaat eivät pääse kummeiksi. Kun kirkko toisaalta kipuilee sen kanssa, että vanhemmat sanovat lapsen kastamattomuuden syyksi kummien puutteen, ongelmaan voisi kuvitella löytyvän ratkaisun esimerkiksi valtakunnallisen kummipankin avulla.

Joihinkin pettymyksiin syynä oli se, että kummilla oli useita kummilapsia jo entuudestaan, eikä aikaa riittänyt kaikille. Jotkut kummeista olisivat halunneet kieltäytyä tehtävästä, mutta eivät syystä tai toisesta tehneet sitä. Olisi hyvä, jos kummiudesta ja siihen liittyvistä tehtävistä ja odotuksista voitaisiin keskustella niin avoimesti, että tehtävästä olisi mahdollista kieltäytyä ilman leimaantumisen pelkoa ja ihmissuhteiden katkeamista. Kummipankki osaltaan myös ehkäisisi kummiksi suostumista pelkästä velvollisuudesta siksi, ettei lähipiiristä löydy riittävästi sopivia ehdokkaita.

Kummin tehtävien hoitaminen niin yhteydenpidon kuin muunkin muistamisen suhteen jää usein naisille – erityisesti silloin kun kummeiksi on kutsuttu pariskunta. Vaikka kummiksi olisi valittu mies, käytännön toimista ja yhteydestä kummilapseen vastaa usein puoliso. Tämä voi kuormittaa entisestään perheen sosiaalisista suhteista vastuussa olevia naisia ja vaikuttaa kummisuhteeseen. Kummiuteen tarvittaisiin jonkinlainen ”miesliike”, sillä kummius sopii erinomaisesti myös miehille, kuten useat tutkimukseen osallistuneet miehet totesivat.

Omat kokemukset ratkaisevat kristillisen kasvatuksen tulevaisuuden

Kirkolta saadulla konkreettisella tuella ja kokemuksella tuen saamisesta kristillisen perinteen välittämisessä on yllättävän suuri merkitys sille, jatkuvatko kristilliset perinteet. Omat kokemukset kasteesta ja kummiudesta vaikuttivat merkittävästi siihen, mitä kasteesta, kummiudesta ja niiden tulevaisuudesta ajateltiin. Jos omat kokemukset olivat huonoja, oltiin valmiimpia luopumaan niin kastamisesta kuin kummijärjestelmästäkin.

Valtaosalla tutkimukseen osallistuneista oli myönteisiä kokemuksia, ja he kuvasivat lämpimästi ajatuksiaan kasteesta, kummeista ja kummilapsista sekä olivat hyvinkin sitoutuneita jatkamaan kristillisiä perinteitä. Niille, joille uskolla ja siihen liittyvillä tavoilla ja toiminnoilla on henkilökohtaista merkitystä, myös niiden välittäminen sekä omille lapsille että kummilapsille on luontevaa ja luonnollista.

Maarit Hytönen
Tutkija, Kirkon tutkimuskeskus