Vihainen nainen parisuhteessa

Viikonloppu on alkamassa. Koko työpäivän nainen miettii, mitä kaikkea mukavaa mahtuu juuri tähän kyseiseen viikonloppuun. On parisuhteen vuosipäivä ja sen vuoksi ruuat täytyy suunnitella juhlavammin. Nainen on myös pohtinut pitkin viikkoa pitäisikö ostaa jokin pieni lahja miehelle. Ja vielä perjantaina, ruuhkassa jumitetun ajan jälkeen, nainen juoksee kauppakeskuksessa putiikista toiseen etsien jotain pientä, erityistä lahjaa. Lopulta hän löytää omasta mielestään täydellisen lahjan, pyytää myyjää paketoimaan sen ja kiirehtii kotiin valmistamaan ruokaa. Mieli on koholla ja nainen käy positiivisilla kierroksilla.

Mies saapuu kotiin. Jo keittiön ikkunasta nainen näkee, että ilme on alakuloisen vaisu. Nainen päättää viidessä sekunnissa, että ei jää jumiin miehen ilmeeseen. Sen hän on jo vuosien aikana oppinut, että täytyy erottaa toisen tunteet omista tunteista. Silti se vaikuttaa, vaikka järki sanoo muuta: älä välitä, tunnelma varmaan vielä muuttuu hyväksi. Tunteet pyörivät kuitenkin kehossa. Ahdistaa, surettaa, pettymys nousee vatsan pohjasta kurkkuun. Mies astuu olohuoneeseen: ” Oho, onpas täällä hienoksi laitettu pöytä. Ja vielä lahja mun paikalla, mitä ihmettä!” Samalla hetkellä nainen tajuaa. Mies ei muista vuosipäivää, ei sitä, mitä on etukäteen sovittu. Kehossa pyörähtää täysin uusi tunnevyöry päälle, raivo.

Mitä nainen ei tee? Hän ei kerro pettymyksen ja surun tunteista, jotka ovat vyöryneet jo alkumetreistä päälle. Mitä nainen ei tee? Hän ei kerro häpeästä, minkä tuntee hiipivän kasvoille. Hän ei kerro siitä, että hän häpeää tätä tunnetta, joka on jo lapsuudesta asti noussut suhteessa isään. Isä ei juuri koskaan osannut vastata tytön yrityksiin ilahduttaa tätä. Mutta mitä nainen tekee? ”On se helvetti kumma, ettei vuosipäivällä ole mitään painoarvoa!! Juoksin ruokakauppaan, juoksin lahjakauppaan ja mitä minä saan? En yhtään mitään. Tai siis en ikinä mitään.” Nainen kävelee makuuhuoneeseen, paiskaa oven kiinni ja alkaa itkemään hiljaa. Mies istuu ruokapöytään, kaivaa työlaukusta oman lahjan, asettelee sen naisen lautasen viereen ja hengittää. Hengittää todella syvään. Ei ole ensimmäinen kerta miehelle, että hän saa päälleen raivomyrskyn, josta hän ei tajua mitään. ”Kertoisiko joku minulle, miksi nainen on vihainen?”

Viha on usein suojatunne

Sanomattomat sanat, tekemättä jääneet teot. Kuinka paljon parisuhteeseen mahtuu mielen sisäisiä liikkeitä, joita emme pysty itsekään seuraamaan. On olemassa menneisyyden ydinhaavat omasta lapsuudesta ja jo eletystä elämästä. On olemassa tämä hetki, jossa tunteet aktivoituvat menneisyydestä ja tästä hetkestä johtuen. Sitten on vielä tulevaisuus. Eli se miten toivomme asioiden menevän ja kontrolli, jolla yritämme ohjata toistemme käytöstä parisuhteessa. Valitettavasti emme pysty hallitsemaan toista ihmistä, jos haluamme pysyä terveessä suhteessa. Ainut asia, mihin voimme parisuhteessa vaikuttaa on oma osuutemme – ja toimivassa parisuhteessa otamme myös palautetta vastaan. Kaiken keskellä joudumme myös hyväksymään kaikki ne vaikeudet ja kriisit, mitä elämä heittää eteemme ja kuinka ne vaikuttavat omaan jaksamiseemme sekä tapaamme olla parisuhteessa.

Viha, ärtymys, tiuskiminen ovat usein tapa ilmaista väsymystä, pettymystä, surua ja yksinäisyyttä. Nämä tunteet näkyvät ja kuuluvat helposti puolisolle. Elämän ehkä suurimpia tunnetaitoja on, miten opin kertomaan todellisista tunteista suojatunteiden alla. Parisuhde on yksi parhaista paikoista opetella tätä vanhemmuuden lisäksi. Koko perheen tunneilmapiiriä katsoessa voi todeta psykoterapeutti Pirjo Tuhkasaaren sanoin: ”Parisuhde toimii perheen keuhkoina ja mahdollistaa vaihtelevasti niin toisilleen kuin lapsille tarvittavan tilan.” Juuri tämän vuoksi keuhkoissa täytyy virrata tarpeeksi raikasta ilmaa, etteivät hankalat tunteet ala kääntyä epäterveillä tavoilla ketään perheenjäsentä kohtaan. Siihen lääkkeeksi auttaa oman elämäntarinan aktiivinen tutkiminen ja käsittely, suora ilmaisu ja vastaanottaminen sekä sen tunnistaminen/tunnustaminen, onko parisuhde riittävän hyvä vanhemmille.

Ajateltavaa:

Miten suoraan uskallan ilmaista tunteeni? Miten uskaltaisin esittää rakentavia kysymyksiä ilman syyllistämistä? Miten tarinan nainen olisi voinut pysäyttää ja peruuttaa? Miten mies olisi voinut vielä yhteentörmäyksen jälkeen toimia?

Mitkä ovat sinun tyypillisimmät keinosi näyttää pettymystä, loukkaantumista ja yksinäisyyttä parisuhteessa? Onko se passiivisaggressiivista käytöstä kuten mykkäkoulua, kyynisyyttä ja katkeraa asennetta? Vai onko se kenties epäsuoraa aggressiota kuten puolisosta pahan puhumista ystäville, mutta ei suoraan puolisolle? Omien vaikeiden tunteiden ilmaisu vaatii pitkäjänteistä opettelua ja suora ilmaisu toistoa toiston perään.

Kuva: Uzi Varon

Terhi Ketola-Huttunen
perheneuvoja
perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja (vs.)

 

 

 

 

 

4 kommenttia koskien kirjoitusta: “Vihainen nainen parisuhteessa

  1. Tämä on ihan hyvä artikkeli mutta en ymmärrä kontekstia. Kirkonkello kertoo olevansa kirkon keskushallinnon sähköinen ajankohtaiskanava. Miten vihaiset naiset parisuhteessa liittyvät kirkon keskushallintoon? Haluaako kirkon keskushallinto moittia vihaisia naisia? Ymmärtäisin jutun paremmin jos Pirjo Tuhkasaaren kertottaisiin olevan vaikkapa kirkon perheasiain neuvottelukeskuksen palveluksessa. Tällaisenaan erikoinen valinta tämän verkkomedian jutuksi.

    • Hei nimimerkki Mää vaan, ja kiitos viestistäsi.

      Kirkonkello pyrkii tarjoamaan monipuolisesti artikkeleita, jotka kiinnostavat kirkon työntekijöitä.

      Artikkelin on kirjoittanut Terhi Ketola-Huttunen, joka on kirkon perheneuvoja. Hänen nimikkeensä oli valitettavasti aluksi jäänyt pois, mutta on nyt korjattu mukaan. Tämä toivottavasti tuo artikkelille kaipaamaasi kontekstia.

      Kirjoituksen tarkoitus ei suinkaan ole moittia vihaisia naisia, vaan auttaa ihmisiä omien tunteidensa ymmärtämisessä ja käsittelemisessä.

      Otamme mielellämme palautetta vastaan palautelomakkeen kautta!

      yst. terv.
      Tia Vähäsarja
      Kirkon viestintä

  2. Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos.
    Löysin tarinasta vähän itseäni ja ajateltavaa omaan parisuhteeseeni. Vielä kun saisin mieheni tämän lukemaan, voisi hänkin joskus ymmärtää sitä vaitonaista vaimoaan paremmin. Kiitos!

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *